Kaukainen haave vain toiveita luo,
onneni unta ei todeksi suo.
Lempeni lehdon ja kukkivan maan,
hänen kanssaan vain haaveissa jaan.
Vielä mun onneni tahdossa taipuu,
armaani illassa viereeni vaipuu.
Tuudittaa tunteita lempeä mieli,
hellyys on silloin yhteinen kieli.
onneni unta ei todeksi suo.
Lempeni lehdon ja kukkivan maan,
hänen kanssaan vain haaveissa jaan.
Vielä mun onneni tahdossa taipuu,
armaani illassa viereeni vaipuu.
Tuudittaa tunteita lempeä mieli,
hellyys on silloin yhteinen kieli.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ihana on runosi! Pidin :)
Laulan sulle laulun joka sydämessä hellää,
pienet sanat jotka onnenunta elää.
Tiedäthän, kun on matkalla tunteiden maahan,
vähän kai silloin unelmoida saahan?
Siellä missä laulut on lempeitä vaan,
kaipuuni kauniin vielä todeksi saan.
Milloin se ilta ja sydänten yö,
silloin loistaa onnesta taivaalla tähtien vyö.
On matka tunteiden maahan pitkä.
Monet unelmat matkalla muuttuvat.
Kumpa kerran sinne saapuisin.
Niin silloin onnesta itkisin.
Laulan ilosta tunnelmamielen,
kuulet sen helkkyessä kielen.
Sanoja kätken hyräilyn huntuun,
tuuditan illassa onnen tuntuun.
Mahdat kai miettiä myös tunteita siellä,
monet unelmat uupuvat turhuuden tiellä.
Siksi laulan vain lintujen lailla,
hellien aatostain unteni mailla.
Hyvää yötä rakkahin.
Onnen täyteistä unta.
Sillä unella on siivet siniset.
Joilla se louhduttaa ja hellii.
Sen onnen tuo ja rakkauden suo.
Joka ajatuksensa sille antaa.
Unelle, siiville sinisille.
Kaunis oli runosi kaiku.
Muistojen virrassa aikojen takaa,
kuutamon sillalla soi veisuu niin vakaa.
siellä soi laulut, sinne ma lähden,
tulethan kanssani tuikkeeseen tähden.
Pimenevään yöhön kaipuuni kannan,
sanojen virralla lohtua annan.
Vielä hiljaa hyräilen sanasen pienen,
sen salaisuutena unehen vienen.
Olet puhdasta kultaa,
minä savista multaa,
jäänyt vaskoolin pohjaan,
itseni sivuhun ohjaan.
Sinä viisas ja vaikee,
minä hauras ja haikee,
tahdot koristaa kaulaa,
itse vain veisuja laulaa.
Ne veisut voisit jo unohtaa.
Ja ilon rintaasi somistaa.
Älä itseäsi sivuun vie.
Sinun täytyy löytää se tie.
Olet kultaakin arvokkaampi.
Minulle aina se rakkahampi.
Huuhtoja haaveistaan herää,
hippuja vaskoolin pohjalta kerää.
Vaikka on saappaissaan multaa,
kädessä silti hitunen kultaa.
Siihen käyttänyt on aikaa,
käden kultaista taikaa.
Kai vielä joskus kerran,
sitä pussissa on sormuksen verran.
Eilen mä sellaista kuulin.
Kun täältä lähteeni luulin.
Sormuksen tinasta tehnyt.
Tuohestakin kai vääntänyt.
Se kultainen kai paras lie.
Ajatukseni taas sinne vie.
Hiki otsalta tippu,
muutama vaivainen hippu.
Purossa vilpoisa vesi,
siinä kasvonsa pesi.
Kun tehty on työ
sydän rinnassa lyö,
kuka kultansa tieetää
kaipuun kaihoisan sietää.