millon aikuistuminen alkaa?

Niin, elikkä millon teistä pitäis aikuistua?
6867
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ainakaan aikuistuminen ei tapahdu yhden yön aikana siinä vaiheessa kun tulee täysi-ikäiseksi.. Jotkut eivät tunnu olevan aikuisia vielä kolmekymppisenäkään.. "Aikuistuminen" alkaa varmastikin jo murrosikäisenä, mutta jokainen "aikuistuu" omaa tahtiaan.

Yleensä kuitenkin on niin, että sitä kuvittelee olevansa jo hyvinkin aikuinen esim. 15-vuotiaana, eli ärsyttää se, jos muut kohtelevat sinua teininä. Uskokaa minua, muistan hyvinkin kuinka "aikuinen" olo minulla oli 15-kesäisenä.. ;) Mutta sehän kuuluu asiaan, ihminen kasvaa ja muuttuu. Varmasti minäkin ajattelen 30-vuotiaana taas eri tavalla näistä parikymppisen ajatuksista.

Aikuistuminen on monimutkainen asia. Olennaisena osana aikuistumista on vastuu, eli osaa ottaa vastuun teoistaan. Kuitenkin aikuisenakin voi (ja pitää) olla myös hieman lapsenmielisyyttä.

Äänestä

kaikki olemme aina ja tulemme olemaan lapsia.. kukaan ei ole aikuinen.. toiset ovat ehkä vähän viisaampia kuin toiset.. mutta lapsia olemme aina.. tai minä ainakin tulen olemaan.. "aikuiseksi" en tahdo! :)

Äänestä

no viimeistään 25v pitäis jo osata olla aikuinen.

Äänestä

Niin pitäis.........Koskas itse aikuistut?

Äänestä
  • pitäis olla jo vanhempi ja viisaampi.

    Äänestä

kaksikymmentä vuotiaana riippuen siitä että englannin numeroissa kun on toi -teen niin kun on päässy tästä -teen iästä niin sit on aikuinen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jokupaska kirjoitti:

Niin, elikkä millon teistä pitäis aikuistua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu