Nehän on lapsukaisia. Niiden kanssa tulee toimeen. Kun väsähdän menen
nukkumaan ja lastenlapset kurkistavat ovelta ja kommentoivat: Pappa nukkuu.
nukkumaan ja lastenlapset kurkistavat ovelta ja kommentoivat: Pappa nukkuu.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
No joo ,kerrankin alotus josta on vaikeeta vääntää poikkipuolist sanaa.
Voi kun suloista, lapsenlapset on ihania.
Eilen oli ilo hoivata kahta pojankoltiaista, 9 ja 5 vee. Ihania, ihania toki, mutta kun sataa tihuutti ja meni sisähommiksi, niin olivat siinä välillä jo toistensa kraiveleissa kiinni, niin että tuli pientä kurinpalautustakin harrastettua. Ei ollut tosin kovin tehokasta. Haluan olla lastenlasten lellittelijä enkä kasvattaja!!
Yritettiin lähteä ostarillekin, kun mammansa oli antanut pojille vitosen jätskirahaa ja mummoltakin olivat muonat vähissä, mutta nuorempi oli eri mieltä. Istua jökötti nojatuolissa ja ilmoitti ei lähtevänsä missään tapauksessa niin mihinkään. Hän kuulemma olisi jäänyt pelaamaan netissä moottoripyöräpeliä siksi aikaa, kun me sitä jätskiä olisimme hakeneet. Ei sitten lähdetty kukaan.
Siinä sitten mummo torkkui illalla väsähtäneenä muutamankin ohjelman läpi soffallaan. Mutta hyvä päivä oli ollut, harvinaista herkkua, jota on saatava lisää lisää lisää...
No näinkin...
Aikanaan pieni lapsenlapseni leikki olohuneen lattialla ja minä oikaisin pitkäkseni sohvalle päivänokosten merkeissä... Katselin silmät puolivaloilla huoneeseen, jolloin kuului kysymys: "Eikö uni tuu"... Vastailin ettei tule... Tuli neuvo: "Vaihda asentoa, se auttaa"... Otin neuvosta vaarin kääntäen kylkeä... Olin uneen vaipunut kun muutaman minuutin kuluttua kuului kysymys: "No auttoiko"???
Ovat he vaan niin mainioita ja huolehtivaisia. Ja osaavat ottaa isovanhempansa
huomioon. Hyvin oli looginen kysymys :-)).
Lapsenlapsemme olivat tottuneet siihen, että konttailen lattialla päristellen leikkiautoilla tai palikkalinnaa rakentamassa. Jo ennen kuin osasivat puhua
taputtivat kädellä lattiaa vierellään, että tähän mummo leikkimään.
Isoisälleen, joka oli jo sairas, kantoivat leluja syliin, tai kepin käteen, jos piti
nousta tuolista ylös. Sellainen lämpö ja välittäminen oli ihan liikuttavaa.
"Lapsenlapset ovat Elämän meille antama palkinto siitä että emme kuristaneet hengiltä omia murkkuikäisiä kun ne olivat kaikkein hankalimmillaan."
Melkoisen hvin sanottu. Maalaisvaarini piti sylissään lapsenlapsiaan, ainutkaan12 lapsestaan ei muistanut hänen sylissään istuneensa.
Kaipa vaari oli sen verran kiireinenkin aikoinaan.
Paloma, noin on. :)
Teemalla tänään: Mummo haukotteli, 5 vuotias kysyi väsyttääkö ? Minun vuoksiko?
ihania ovat, mutta tottahan se on, et väsyy sitä vanhempana lasten kanssa, leikkiminen on raskasta, käy välillä ihan työstä :)
Minä kun nukahdin väsyneenä sohvalla tv:n ääreen, niin 4-vuotias tyttäreni tuli pikku sormillaan vääntämään silmiäni auki sanoen: 'Nuku vaan mut pidä silmät auki'.
Neljästä lapsenlapsestani vain yksi on tyttö, joka kirjoittaa ensi vuonna. Olkoon nyt vaikka Tytti.Tytti oli topakka tyttö jo snadina, kehen lie tullutkaan. Tarhassa oli sovittu, ettei ulos mennä, ennen kuin tarhan täti antaa luvan. Eräänä päivänä koko lapsiparvi pemahti ulos ja joka ipana suin päin eri suuntiin. Täti siinä hädissään kyselemään, kuka antoi luvan. "Tytti", tuumivat kiinnisaadut lapset. Kenellä siis paras auktoriteetti?