Masentunu.

Oon ollu viimeset pari vuotta melko alakulonen, siis putkeen. Nyt tää alakuloisuus vaan pahenee. On merkkejä, koko ajan, et mä en voi tai ansaitse olla onnellinen. Aina tulee joku syy. Sit taas mietin et onks tää totta, miks aina minä. Mul ja yhel jätkäl oli jotain meneillään, ainakin kavereina mut sit nyt se ei enää puhu mulle. Oon 2 kertaa koittanu puhuu sille mut se ei vastaa. Ennen se aina alotti keskustelut. Se alko välttelee mua sen jälkeen kun olin ollu 6 päivää ulkomailla.. mitä mä oon muka tehny väärin.
Kaikki vihaa mua. Mun sisko, isä, äiti, koulukaverit.. muita kavereita mul ei sit ookkaan. Kukaan ei haluu olla mua lähellä. Mun isä on tehny mun elämästä painajaista. Äiti haluis muuttaa kauas sen kaverinsa kanssa, vaikka me sovittiin et me muutettais kahestaan muualle. Isä ja äiti on siis eronneet. Kaikki käyttäytyy kun mua ei oiskaan, esimerkiks koulussa. Itken nykyään pienistäkin asioista. Kukaan ei ees haluu koskaan istuu mun viereen. Oon onnellinen sillon, kun juttelen jonkun kaa joka ei oo pahalla tuulella.
En koskaan ajatellut, et voisin tehä eläimelle jotain pahaa. Satuttaa ajatella et mä tavallaan oon jo tehny. Mulla on kissa. Välillä se haluu, että sitä rapsutetaan ja sen on kiltisti ja kehrää. Välillä se on villillä tuulella ja käy sormiin kiinni ja menee peittojen alla ja hyökkäilee kimppuun (ei se nyt edes satu). Sillon kun se on ns. villillä tuulella, oon ottanu sen syliin, ja se alkaa puree mua leikillä tietty mut en päästä sit pois kunnes se pääsee.. sen vinkuminen tossa tilanteessa on jännää, koska ajattelen ettei sitä satu. Joskus kun en haluu et se on mun lähellä, heitän sen pois, ehkä puolen metrin korkeudelta. Jotenkin tykkään nähä kun se rimpuilee pois ja haluaa pois ja juoksee mua karkuun. Sen jälkeen kadun, viiltelen, itken ja otan rauhoittavan. Mua pelottaa et must tulee paha ihminen. Ja en voi uskoo et MINÄ oon tässä tilanteessa. Mulla on jo itsemurhasuunnitelma valmiina. Luulen, että kissani piti juttua leikkinä, mut mulle tuli kamala olo. Tuntuu kuin oisin murhaaja. Mä pilaan kaiken. Haluun pois tästä kaupungista, mut ei äiti mun kaa mihinkää haluu muuttaa vaan hylätä. En voi mennä hoitoon koska pitää opiskella että saan huippuammatin! Aikaa menis hukkaan. Mitä mä voin tehdä?!
159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ootko puhunut esim terveyden huoltajalle, tai suoraan psykologille. ? se voisi auttaa. minua ainakin auttoi. Se ei välttämättä laita sua hoitoon vaan auttaa sua puhumalla, sit se voi tarjota masennuslääkkeitä jotka vähentää sitä tunnetta. Ihmiset pelkää masentuneita ihmisiä, niiden reaktiota. (ainakin täällä) pärjäile. toivottavasti oli apua

Äänestä

Kommentoi aloitusta


beeepls... kirjoitti:

Oon ollu viimeset pari vuotta melko alakulonen, siis putkeen. Nyt tää alakuloisuus vaan pahenee. On merkkejä, koko ajan, et mä en voi tai ansaitse olla onnellinen. Aina tulee joku syy. Sit taas mietin et onks tää totta, miks aina minä. Mul ja yhel jätkäl oli jotain meneillään, ainakin kavereina mut sit nyt se ei enää puhu mulle. Oon 2 kertaa koittanu puhuu sille mut se ei vastaa. Ennen se aina alotti keskustelut. Se alko välttelee mua sen jälkeen kun olin ollu 6 päivää ulkomailla.. mitä mä oon muka tehny väärin.
Kaikki vihaa mua. Mun sisko, isä, äiti, koulukaverit.. muita kavereita mul ei sit ookkaan. Kukaan ei haluu olla mua lähellä. Mun isä on tehny mun elämästä painajaista. Äiti haluis muuttaa kauas sen kaverinsa kanssa, vaikka me sovittiin et me muutettais kahestaan muualle. Isä ja äiti on siis eronneet. Kaikki käyttäytyy kun mua ei oiskaan, esimerkiks koulussa. Itken nykyään pienistäkin asioista. Kukaan ei ees haluu koskaan istuu mun viereen. Oon onnellinen sillon, kun juttelen jonkun kaa joka ei oo pahalla tuulella.
En koskaan ajatellut, et voisin tehä eläimelle jotain pahaa. Satuttaa ajatella et mä tavallaan oon jo tehny. Mulla on kissa. Välillä se haluu, että sitä rapsutetaan ja sen on kiltisti ja kehrää. Välillä se on villillä tuulella ja käy sormiin kiinni ja menee peittojen alla ja hyökkäilee kimppuun (ei se nyt edes satu). Sillon kun se on ns. villillä tuulella, oon ottanu sen syliin, ja se alkaa puree mua leikillä tietty mut en päästä sit pois kunnes se pääsee.. sen vinkuminen tossa tilanteessa on jännää, koska ajattelen ettei sitä satu. Joskus kun en haluu et se on mun lähellä, heitän sen pois, ehkä puolen metrin korkeudelta. Jotenkin tykkään nähä kun se rimpuilee pois ja haluaa pois ja juoksee mua karkuun. Sen jälkeen kadun, viiltelen, itken ja otan rauhoittavan. Mua pelottaa et must tulee paha ihminen. Ja en voi uskoo et MINÄ oon tässä tilanteessa. Mulla on jo itsemurhasuunnitelma valmiina. Luulen, että kissani piti juttua leikkinä, mut mulle tuli kamala olo. Tuntuu kuin oisin murhaaja. Mä pilaan kaiken. Haluun pois tästä kaupungista, mut ei äiti mun kaa mihinkää haluu muuttaa vaan hylätä. En voi mennä hoitoon koska pitää opiskella että saan huippuammatin! Aikaa menis hukkaan. Mitä mä voin tehdä?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu