Minulla on n. 4kk vanha staffi pentu, ongelmana on pennun arkuus. Alussa ulos meneminen ja uudet tilanteet pelotti todella paljon, nykyään jo vähän rohkeemmin suostuu kävelemään ulkona. Kuitenkin usein pelkää vastaantulevia ihmisiä ja varsinkin lastenkärryjä ja polkupöriä. Muitakin pelkoja esiintyy. Voiko tästä päätellä, että koirasta tulee isonakin arka vai onko tämmöiset oireet normaaleja pennuilla?
Arka pentu
Koirailija
2217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nyt vaan vahvistat kovaa koiran itseluottamusta. Et lässyttele tai voivottele pelottavista tilanteista, vaan olet itse reipas ja kannustava. Jos koira pysähtyy ihmettelemään, sanot vaan reippaasti mennään ja kun koira tekee pienenkin eleen liikahtamisen suuntaan, niin kauheat kehut.
Onhan koira saanut rauhassa tutustua outoihin asioihin, esim. lastenvaunuihin? Nyt omistat kesän koiran viemiselle erilaisiin paikkoihin, mutta myös lepo pitää muistaa.
Ja kaikin konstein pyrit välttämään sitä, että pentu jotakin säikähtäisi. Ja jos säikähtää, niin tiiviisti tutustumaan pelottavaan juttuun.
Se vaatii työtä, mutta usko pois, vielä enemmän se vaatii aikuisena, jos koira aristaa kaikkea. Itse tämän kokenut.
Tsemppiä ja pitkää pinnaa! Kun jaksat kasvattaa koirasta kunnon koirakansalaisen, olet kiitollinen panostuksestasi monen monta vuotta.
koirasi on kasvattajalla asunut erillisessä kennelrakennuksessa, eikä ole tottunut yhtään mihinkään!!? Viet vain pentuasi erilaisiin uusiin paikkoihin, ja vaikka pentu olisikin hieman peloissaan, niin rohkaiset ja innostat sitä! Älä missään tapauksessa anna periksi, sillä kyllä se pentusi siitä rohkaistuu, jos vain itse jaksat "näyttää sillä maailmaa", joka lopuksi ei olekaan niin pelottava paikka!!! Älä myöskään välttele niitä juttuja, joita pentusi pelkää, vaan päinvastoin; viet usein sitä nimenomaan niihin paikkoihin ja niiden "vehkeiden-" luo, joita olet sen huomannut pelkäävän!! Rohkaisemalla pentua, saat siitä takuuvarmasti ennenpitkää rohkean ja luottavaisen aikuisen koiran!!!!