Plania

Tere. Olemme harkitsemassa Planian Vilmaa, onko kenelläkään kyseistä rinnetaloa?? Kokemuksia Planiasta toimittajana?. Tarjous oli mielestämme kohtuullinen.
31004
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ettei käy niin kuin jollekkin kävi muutama viikko sitten että asennusporukka pystytti Planian aivan väärään paikkaan.

Äänestä
  • vaikka valatte/muuraatte itse. Valitkaa vastaavava joka käy paikanpäällä mittamassa. Kirjoituspöydällä pelkällä kumileimalla, ei tiedä onko mitat kohdallaan, mettään menee humina vain kuuluu. Planialla luotettiin että sokkeli on oikeissa mitoissan, näin ei kuitenkaan ollut. Perustukset eivät kuulu, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta toimittajalle. Vert. Ainasoja. Samanlainen tapaus on tulossa Jukan osalle n. 2kk. kuluttua, muurauksessa kokonais heitto 19cm. Isä kun on vanha muurari. Ihmettelen vaan, kuinka seinät saadaan kohdalleen. Säästöhän löytyy siitä kun päätyseinät ovat osaksi tyhjän päällä. Salmiakkiin on aika vaikea pystyttää neliötä.

    Äänestä

plania talo, talopaketti tulee lokakuussa. Tähän asti palvelu loistavaa, ei moittimista muutakun hinnassa. Toivottavasti se kuitenkin kannatti. Myyntiedustaja hoitaa hommansa todella hyvin, käy kaikki asiat perusteellisesti läpi. Ja soittaa saa vaikka yöllä =) Edustaja hoitaa tarpeen mukaan itse neuvottelut rakennusviranomaisiin, tänään viimeks oli sinne yhteyksissä. Muuta en osaa vielä kertoa, kun paketti tulee vasta syksyllä, mutta tähän asti ollaan tyytyväisiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemusta? kirjoitti:

Tere. Olemme harkitsemassa Planian Vilmaa, onko kenelläkään kyseistä rinnetaloa?? Kokemuksia Planiasta toimittajana?. Tarjous oli mielestämme kohtuullinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu