Onko millää ennään mittää väliä ? ne aikoo johtajien palkkoja

nostaa ???

Suomeen ei neenää yhtään ainutta uutta " liliusta " tarvita, ei yksikään johtaja ole mijoonien arvoinen !!
1175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jutalla on suullinen sopimus ilman nimiä ;)

Äänestä

Valta on makeaa, jos sitä saa kerrankin maistaa.

Jutta oli vielä vuosi sitten "verkkosukkanainen" Heinäluoman varjossa.
Poliittinen nousukiito ja oikeat henkilöt ympärillä, nostivat Jutan vallan kamareihin.
Tosin siinä piti myydä aatteensa ja äänestäjien luottamus.
No - mitäpä sitä ei tekisi, päästäkseen oikein Valtion Ministeriksi.

Ainahan kansa on maksanut demarien laskut. Niin käy taaskin.
Neljän vuoden kuluttua lasketaan jälleen Kahvipaketin ja Kristallikruunujen hintaa. Sopivassa saumassa saadaan indeksi alas ja tilasto näyttämään loistavaa tulevaisuutta kansakunnalle.
Taas mummot äänestää ja ihailee Juttaa.

Jutta on aivan varmasti saanut hallitusta neuvotellessaan tiedon annetuista lupauksista EU.n taholle. Mamme oli, tavalla tai toisella, saatettu pakkorakoon.
Siitä huolimatta Demarit menivät mukaan pelastamaan Isänmaata.

Jutta ei muista sitä totuutta että "kenen lauluja laulat, sen leipää syöt".

Äänestä
  • Hoijjaa.

    Fakta on että vaikka ensi vuonna leikataan miljardi ja lisätään veroja toinen, jää talousarvio pakkaselle vielä seitsemän miljardia. Se pitää täyttää pikaisesti tai meille käy kuin Kreikka-Irlanti-Portugali-Italia-Ranska-jne linjalla on jo käynyt: luottoluokittajat alkavat narista, reittaus laskee ja ns kusessa ollaan.

    Täällä on jo koko ajan ollut sellaisia syväkurkkuja jotka yllyttävät tuohon oikein urakalla, ja jos viitsitte seurata mitä pörssissä tapahtuu, kun muualla kurssit laskevat neljä prosenttia, meillä ne putoavat kuusi.

    Kyllä siihen syynsä on ja kannattaisi ajatella mitkä.

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Hoijjaa.

    Onko noin huonosti asiat, minä pärjään elinoloni! Ei lopu typerien päättäjien tekoihin minun eloni. Eipä oikein kiinnosta, miettikää te joilla hätä on.

    Äänestä

  • ei kiinnosta valituk kirjoitti:

    Onko noin huonosti asiat, minä pärjään elinoloni! Ei lopu typerien päättäjien tekoihin minun eloni. Eipä oikein kiinnosta, miettikää te joilla hätä on.

    Juu. Mutta mistä saisi hoitsun joka edes kerrankin toteais: " Edes joku tolkku pitää olla, sanoi hoitaja kun hullua elvytti. "

    Äänestä

  • hätä on. kirjoitti:

    Juu. Mutta mistä saisi hoitsun joka edes kerrankin toteais: " Edes joku tolkku pitää olla, sanoi hoitaja kun hullua elvytti. "

    heheeeeh no joo konekki hermostu

    Äänestä

  • Joopajoo....ei olisi pitänyt kuunnella persujen höpinöitä.

    Olihan nämä kaikki veronkorotukset,ym. tiedossa ennen vaaleja.

    Siinä yksi niistä monista syistä miksi persut eivät lähteneet hallitukseen
    vaikka kovasti kosittiin.

    "Jutta on aivan varmasti saanut hallitusta neuvotellessaan..."

    Jutta Urpilainenko muodosti hallituksen ???

    Äänestä

  • wlmT kirjoitti:

    Joopajoo....ei olisi pitänyt kuunnella persujen höpinöitä.

    Olihan nämä kaikki veronkorotukset,ym. tiedossa ennen vaaleja.

    Siinä yksi niistä monista syistä miksi persut eivät lähteneet hallitukseen
    vaikka kovasti kosittiin.

    "Jutta on aivan varmasti saanut hallitusta neuvotellessaan..."

    Jutta Urpilainenko muodosti hallituksen ???

    Niin, Soini olisi saanut valtiovarainministerin paikan sekä kokoomuksen että demarien kanssa hallitukseen mennessään. Ei uskaltanut.

    Mitenkähän olisi hoidellut nämä nyt jo vastaan tulleet Kreikat, budjetit jne kun puolue olisi kadonnut selän takaa kuin kaasupääkkönen Saharaan...

    Äänestä

  • Kyllähän meillä Suomessa on eri
    aloilla loistavia naisjohtajia miehiin
    verrattuna.
    Naisjohtaja on vain meillä niin uutta,
    että heitä oudoksutaan.
    Miettikääs millaisia tankeroita on
    meillä johdossa ollut. Tutkimuksen
    mukaan naisjohtajien nyrityksen
    pärjäsivät keskivertoa huomattavas-
    ti paremmin.
    Eihän tuo miehistä hyvältä kuulosta.
    Naispappienkin pelko oli ihan ai-
    heellista. Koskettavampia saarno-
    ja kuulemma pitävät.

    Äänestä

Eu hajoaa, muutama viikko niin suomi saa katella kavereita mistä niitä löytyy,,,,,,

Äänestä

luin nopeasti viestin ja tuli lukivirhe jolle nauroin

...muutama viikko niin katainenkin saa katella kalsareitaan...
Mun täytyy varmaan ostaa silmälasit...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

täysin hullua touhua kirjoitti:

nostaa ???

Suomeen ei neenää yhtään ainutta uutta " liliusta " tarvita, ei yksikään johtaja ole mijoonien arvoinen !!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu