Luin tuolta aijemmin, että kuolinhetki on se jolloin perintö lankeaa perilliselle. Samoin henkivakuutukorvausten osalta luulisi asian olevan.
Kun on ilmennyt, että näitä isyyksiä vahvistutetaan tai ainakin yritetään vahvistuttaa isäehdokkaan kuoleman jälkeen, niin miten voi päästä perillisen asemaan kun kuolinhetkellä ei vainajalla esim. rintaperillistä ollut?
Isyyslaissa on luku7 ja pykälä 2, että kuolleelle ei voi isyyttä vahvistaa. Voiko yleensä pästä perillisen asemaan, kun isyyttä ei ole vahvistettu ennen kuolemaa. -Huomaan kyllä, että tämä ed. oleva määritelmä koskee ennen uuden isyyslain (v. 1976) voimaan tuloa eli ennen vuotta 1976 syntyneitä isyyden hakijoita.
Vakuutuskorvaukset maksetaan myös säännösten mukaan kuolinhetken mukaisille määräyksen saaneille esim. omaisille, mutta miten on tämän kuoleman jälkeen tulleen saamisten laita?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Lain idea on se että perijän pitää olla perittävän kuolinhetkellä elossa, ei se että onko hän ollut perillisen asemassa (isyys vahvistamatta) kuolinhetkellä.
Isyyden vahvistamisesta kuolleelle on ollut puhetta täälä jo aiemminkin. Käyn asiaa lyhyesti läpi. Kyllä on mahdollista nimenomaan ennen nykyistä isyyslain voimaan tuloa. Isyyslain voimaanpanolaissa on toki säädös että ennen vuotta 76 syntyneiden isyys pitää vahvistaa tieyssä 5 vuodessa lain voimaantulosta kuten myös se että kuolleelle ei voi isyyttä vahvistaa. Tämä koskee kuitenkin vain lapsia joilla ei ollut isää (isyyslain mielessä) lain voimaantullessa.
Ulkopuolelle jäi ne tapaukset joissa lapsi oli syntynyt avioliitossa (tai joku oli muuten tunnustanut isyyden) jolloin isyyden vahvistaminen toiselle henkilölle vaati ensin edellisen isän isyyden kumoamista. Tällaista tapausta eivät määräajat tai henkilön kuolema nähtävästi koske ja juuri näistä tapauksista on täällä palstalla voinut paljon lukea sillä oikeus on voinut vahvistaa isyyden kuoleman jälkeen harkinnan perusteella.
yli 50. vuoden jälkeen isyys kumottiin ja toiselle kuolleelle lapsettomalle vahvistettiin isyys.
Tämä asia on kuulema vielä keken käsittelyn KKO:ssa, joten mielenkiintoista olisi tietää miten "äijän käy"!
Jos lapsella on avioisä, niin Rautialan mukaan "isyyttä tuskin koskaan voidaan kumota". Täytyy olla erittäin hyvät perustelut ja varmuus isyydestä ja myös äidin kuuleminen asiassa.
Jos taasen talodellisten etuuksien vuoksi haluaa vaihtaa isän, niin sekin kuulema onnistuu nykyisin. Muutama hyväsuinen akka todistamaan ja puhumaan kuolleen suulla, niin asia onnistuu.
Rautiala tulkitsee ehdottomasti, että rahan vuoksi ei isyyttä voi vaihtaa - eikä isyyttä tule moisesta syystä vahvistaa tai kumota.
Isyyslaki ei tunne lainkaan isän tunnustamista ja kumoamista kuolleelle ja tämän toi selvästi ilmi prof. Urpo Kangas jokin aika sitten jossain TV-ohjelmassa (taisi olla Karpolla asiaa) kun esillä oli kysymys isyyden olemuksesta.
Isyyden vahvistamisesta kuolleelle on olemassa ennakkopäätös (KKO 1993:58) ja koko isyyden vahvistamista kuolleelle ongelmavyyhtiä on käsitelty täällä keskustelussa
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000082&posting=22000000003060515
Asiaa sivuaa myös seuraava keskustelu joka kannattaa käydä katsomassa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000082&posting=22000000001988900
Olen myös seuraavaan keskusteluketjuun (Isyyden kumoaminen ja perintö) selostanut asiaa ensiksi mainitun viestiketjun perusteella.