HJK teki suomalaista jalkapallohistoriaa 18.8.2011

g70

Koskaan aikaisemmin ei suomalainen joukkue ole voittanut saksalaista joukkuetta missään Euro-ottelussa. Vain kahdesti on saatu edes tasapeli aikaan ennen eilistä Schalke-peliä. Harvoin saa suomalainen futisfani juhlia, mutta nyt saa.

Kävipä Gelsenkirchenissä miten vain ensi viikolla, jäi eilinen peli historiaan. Aikanaan HJK voitti Liverpoolin kotiottelussaan ja nyt saatiin sen seuraksi lisää muisteltavaa. Olen Klubin otteita seurannut jo 1960-luvun alusta lähtien, Pahlmannin Kaitsun päivistä saakka, ilonhetkiä kansainvälisissä matseissa ei ole montaa ollut, mutta pari sitäkin makeampaa. Eilinen ottelu oli ehdottomasti yksi maukkaimmista.

Kun HJK oli Mestareiden liigan lohkovaiheessa, vähän toistakymmentä vuotta sitten, pääsi edellisen kerran juhlimaan voittoa eurooppalaisesta suurseurasta. Köyhiä vuosia ehti väliin melkoisesti.

Harvoin näitä tulee, mutta, kiitos HJK hienosta panoksesta suomalaisen jalkapallon hyväksi!

5

733

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ostoporukka HJK

      Kyllä HJK:lla oli tuuria matkassa. Vieraspelin se häviää 4-0

      Tämä Pukki oli todella hyvä, mutta ei häntä tarvitsisi pilata nostamalla hänet kultakimpaleeksi.
      Lisäksi joku kahjo Iltalehdessä otsikoi, että Suomen maajoukkueen pitäisi ottaa oppia HJK:pelistä Pah! sanon minä. Tuollaisella pussipuolustuksella ei jalkapalloilua edistetä maailman, ei edes Eutoopan tasolle.

      Nämä mediat ovat hesakeskeisiä. Vai hesalaiset urheilusaavutuksiin iltapäivälehdistö tuhlaa mustetta isoihin otsikoihin. Myöskin TV:n urheilutoimittajat ovat täysin hesalaisten kehujia. Kun aina muistaisivat, että se hesalainen urheilija on saanut alkuoppinsa ja kasvatuksensa muualla Suomessa. Ostetaan pois kuleksimasta Helsinkiin. Raha kun on valtaa missä on enemmän ihmisiä katsomassa ja kannustamassa "omiaan"

      • Kävivän Klubilla tuuri muutamassa tilanteessa, mutta toisaalta oli HJK:lla paikkoja kolmanteenkin osumaan. Sen hyvän onnen lisäksi Klubi myös pelasi resurrsseihinsa nähden järkevästi, ihan optimaalisesti. Taktiikka onnistui sekä paperilla että kentällä.

        En tiedä pilaako julkisuus Pukkia, se kuitenkin on osa tätä hommaa ja se on vain kestettävä, jos ikinä mielii kirkkaisiin valoihin. Tämä nuori mies vaikuttaa sen verran jalat maassa- tyypiltä, etten usko hänen lehtikirjoituksia hätkähtävän. Hän joko saa, tai ei saa, kansainvälisen läpimurtonsa riippumatta siitä mitä joku Iltalehti kirjoittaa.

        En nyt ymmärrä tätä helsinkiläisvastaisuuttasi, jonka näin voimakkaasti kaluat esiintuoda tässä yhteydessä. Kun aikanaan, taisi olla 1986, Lahden Kuusysi pelasi Olympiastadionilla Steua Bukarestia vastaan, kannustivat helsinkiläiset lahtelaista, siis SUOMALAISTA, joukkuetta täydestä sydämestä. Eivät ne kaikki 32 000 katsojaa lahtelaisia olleet. Lähimainkaan.

        Ei kukaan ole väittänyt, että helsinkiläisissä joukkueissa ei olisi muualla syntyneitä pelaajia. Rehellisyyden nimissä ei Suomessa ole ainuttakaan pääsarjajoukkuetta tänä päivänä, jossa ei olisi muualta tulleita pelimiehiä. Mitä pienempi paikkakunta on kyseessä, usein sitä enemmän on muukalaislegionaalaisia. Rops on sopiva esimerkki tästä.

        Kansainvälisesti ottaen, esim. Arsenal, Pohjois-Lontoon ylpeys, on pelannut useita otteluita Valioliigassa ranskalaisen valmentajan alaisuudessa ja ilman yhtään lontoolaista, tai edes englantilaista pelaajaa. Näin yhden sellaisen pelin paikanpäällä itsekin muutama vuosi sitten edes penkillä ei ollut ainuttakaan brittiä.

        Tämä ei toki mielestäni ole toivottava kehityssuunta ja uskon sen kaatuvan vielä jossain vaiheessa Valioliigan päälle. Englannin maajoukkue tästä jo kärsii. Espanjassa, Saksassa, Italissa, Hollannissa jne. tilanne on parempi tässä suhteessa ja maajoukkueiden menestyskin ihan eri luokkaa.

        Mutta, takaisin HJK:n otteisiin. Eikö meidän pienessä maassamme vain voitaisi iloita joukkueen, oli se kotoisin mistä kaupungista hyvänsä, mahdollisesta menestyksestä, ajatuksella, että se edistää suomalaista jalkapalloa? Vai onko parempi suomalaiselle fudikselle, jos toivotaan Klubille huonoa onnea vain siksi, että joukkueen kotipaikka on Helsinki? Helsinkiläinenhän on pahaksi syntynyt ja helsinkiläisä tulee vihata.

        Miten olisi, jos jonain päivänä kehityttäisiin ihmisinä ja aloitettaisiin suomalaisen jalkapallon kannattaminen jua ajateltaisiin sen olevan se oleellinen juttu? Onko liikaa toivottu? Minulle stadilaisena (vanhempien vika, kun täällä synnyin!) ainakin tärkeintä kaikesta on, että suomalainen joukkue menestyy. Menen ihan varmasti kannustamaan europeleissä täysillä vaikka Myllykosken Palloa, suomalaista jengiä.


    • HOOOH HOH HOH!

      Kun pääsette kahdeksan joukkoon klubihomot edes ensin eurosarjoissa, niin tulkaa puhumaan jalkapallohistoriasta. Helsinki=luusereiden kaupunki.

      • OK. Sinun kohdallasi nostan kädet pystyyn ja luovutan. Niinkuin ovat varmaan jo tehneet opettajasi koulussa.

        Klubin kotivoitto oli suomalaista jalkapallohistoriaa. Ensimmäinen kerta, kun suomalainen joukkue voitti saksalaisen missään Eurosarjassa. me stadilaiset pystymme kannustamaan hyvillä mielin ketä tahansa suomalaista joukkuetta, mutta ilmeisesti maakunnissa vieläkin on niitä, jotka eivät vastaavaan suoritukseen pysty.

        Surullista huomata tuo pikkusieluisuus. Saatte nyt rauhassa kirjoittaa alatyylisiä solvauksianne ihan niin paljon kuin haluatte. Minä kannatan edelleen mitä trahansa suomalaista joukkuetta, kun vastassa on ulkomaalainen joukkue. Veikkausliigassa kannustan kotikaupunkini jengiä, niinkuin toivottavasti muutkin tekevät.

        Poistun nyt keskustelusta. Kiitos niille, jotka ymmärsivät näkökntani ja moikka kaikille tasapuolisesti.


    • Parempi voitti.

      1-6.

      Joku ilkeää sitten vielä itkeä rankkareista. Vieläpä sellaisista, jotka tulivat ihan aiheesta.

      Hävettää semmoinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      149
      3999
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      14
      3728
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      62
      3016
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2992
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      146
      2575
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      60
      2399
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      28
      2113
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      108
      1508
    9. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      26
      1369
    10. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      65
      1360
    Aihe