Suku eri maissa

americanwife

Hei

Kyselen tässä miten kannattaisi nyt valmistautua tälläiseen asiaan, kun että kummankin suku asuu eri maassa.

Eli minä ja tuleva aviomieheni asumme Amerikassa, minä olen kotoisin suomesta ja koko sukuni asuu suomessa.

Nyt olemme siis menossa naimisiin ja pitkän pähkäilyn jälkeen päätimme että menemme naimisiin amerikassa, syy siihen että täällä ovat kaikki ystävämme ja miehelläni on paljon läheisemmät välit sukuunsa, kun esim. minulla omaan sukuuni (on aina ollut sukuun viileät välit, olin aina se musta lammas suvussa).

Miten nyt uskallan lähettää kutsuja vieraille. Minut on kyllä aina kutsuttu serkkujen häihin, silloin kun asuin suomessa, mutta... Nyt on sitä välimatkaakin sen verran, että miten toimin?

Myöskin puhuin miehelleni siitä että olisi mielestäni oikein että me maksamme minun vanhempien ja pikkuveljeni perheineen lennot ja hotellit, koska mielestäni olisi typerää pyytää häihin mutta että joutuisivat kustantaa sitten monien tonnien lennot että pääsevät paikan päälle.

Mutta miten loppusuku? Ei meillä kuitenkaan niin paljoa rahaa ole, että me voimme koko suvun loman täällä kustantaa. Kannattaako jättää kutsumatta, vai lähettää kutsut ja pelätä että loukkaantuvat kun en tarjoa matkalippuja paikanpäälle?

Entä ystävät suomessa, viitsiikö heitä edes pyytää?

Myös itse juhlat hermostuttavat siinä mielessä, ettei suomalaiset sukujuureni osaa lainkaan englantia ja seremonia tulee olemaan englanninkielinen. Pitää varmaan palkata tulkki, tähän asti sitä on itse tullut käännettyä kaikki puheet perheen ja miehen välillä.

3

179

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rouva O

      Pyydä vaan kaikki, jotka haluaisit nähdä häissäsi. Turhaan hermoilet etukäteen. Miksi joku loukkaantuisi siitä, että hänet pyydetään häihin?

      Toki moni joutuu jättämään juhlat väliin kalliin matkan vuoksi, mutta jo kutsu itsessäänkin on huomionosoitus sinulta; ajattelit heitä, ja olisit mielelläsi nähnyt heidät todistamassa vihkitilaisuuttasi.

      Todella hienoa, jos teillä on varaa kustantaa perheesi matkat ja majoitukset. Toivottavasti ette kuitenkaan saata itseänne taloudelliseen ahdinkoon näiden kustannusten vuoksi..., ehkä perheesi voisi itse maksaa osan kuluista.

    • otnjvh

      Mielestäni huolehdit kutsujen suhteen aivan liikaa. Eri kansallisuuksien vällillä solmittuja aioliittoja on yhä enenevässä määrin ja ratkaisuja kahden maan välillä hääpaikasta tehdään ilman, että kukaan ryhtyisi odottamaan hääparilta sen mahtipontisempia huomaavaisuuksia. Moni ymmärtää sen, että jossakin on pakko juhlia ja jos ei pääse, niin ei vaan pääse mukaan.

      Kutsut voit lähettää ystäville ja sukulaisille ja jos joku haluaa tulla, niin eikö se ole vain mukavaa? Kohteliasta on lähettää kutsut Suomeen niin ajoissa, että mahdollinen suomalaisvieras voi varata ajoissa halpislennot. Tiedät varmasti, miten ne riittävän ajoissa voi saada hyvinkin edullisesti. Kutsun mukana voit luvata etsiä kohtuuhintaiset majoituspaikat, koska ilman muuta sikäläisenä tunnet missä kannattaa yöpyä ja missä ei.

      Ja jos kaiken päälle hermoilet siitä ymmärtävätkö suomalaisvieraasi enganninkielisen seremonian voit kysäistä seurakunnalta onko heillä tekstiä paperilla ja käännät sen suomalaisille valmiiksi, joka sitten vain lykätään heille käteen tai asetellaan heidän paikoilleen odottamaan. Paperista on helppo tarkistaa, missä mennään.Voit myös selittää hääprotokollaa siinä enemmän, jos arvelet hääjuhlissanne olevan runsaasti poikkeamia suomalaisista häätavoista.

      Oletan, että kielimuurista huolimatta ehdit muutaman sanan puhua juhlissasi myös suomeksi. Kielimuurista voi myös tehdä hauskankin jutun jakamalla pöytiin sanakirjoja tai laatimalla jonkun hassun listan suomalaiskohteliaisuuksista tai käännöksiä suomalaisista puheenaiheista. Jos miehesi puolelta löytyy hiukankin sosiaalisuutta ja huumorintajua, niin aivan varmasti joku yrittää tavata lauseita suomeksi suomalaisille ja se yleensä riittää, että ihmiset kokevat olonsa rennoiksi. Siis sillä perustajatuksella tietenkin, että osaat olla ylpeä omista juuristasi ja koet suomalaisuuden hyvänä asiana.

      Sitä en aivan oivaltanut, mitä varten sinun ja miehesi pitää maksaa vanhempiesi ja veljesi matkat? Moinen käytäntö on minulle todella uusi, koska oletuksena on vanhempiesi joka tapauksessa haluavan ainoan (?) tyttärensä häihin osallistua olivatpa ne missä vain....

    • kiehtoo se

      Jos minä tietäisin, että ystäväni tai serkkuni vihittäisiin päivänä x jossain ulkomailla ensi vuonna, niin kysyisin työnantajaltani lomaani siihen hetkeen ja päättäisin tutustua ystäväni uuteen kotikaupunkiin/maahan.

      Jos vanhempasi elävät kansaneläkkeen varassa, on toki hyvin hienoa, että pystyt kustantamaan heidän matkansa.

      Toki on ymmärrettävää, että kaikki eivät lähde kauas. Kutsu on silti tärkeä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2341
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      30
      1157
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      953
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      611
      912
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      790
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      666
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe