Ensi rakkaus

yksi ja ainoa

Ei sinällään tänne kuulu mutta onko teillä kaipausta siihen ensimmäiseen oikeaan rakkauteen?

Nyt en puhu ala-asteen ihastuksesta tai välttämästä edes ekasta poikakaverista, vaan siitä yhdestä joka sai sinut tuntemaan niin suurta että se tunne puskee esiin vielä vuosiekin päästä..

Itse tunsin vuosia sitten erästä kohtaan todellista rakkausta ja välillämme olikin sähköä ja mielestäni sitä jotain, vaikka meistä ei koskaan tullutkaan mitään, mutta voin vieläkin tuntea miten hän minua joskus koski ja kukaan muu ei ole koskaan yltänyt samaan..

Vaikka olenkin toisen kanssa yhdessä ja meillä on lapsikin, ja rakastan miestäni mutten samalla tavalla, kuin erästä aikoinaan..
Olen miettinyt mistä tämä aina esiin pulpahtava kaipaus johtuu, ehkä siitä että me emme edes yrittäneet olosuhteista huolimatta, siitä että hän nyt vaan on se ensimmäinen rakkaus? Onko kaikilla lämmin paikka ensimmäiselle rakkaudelle, kaipuuta vai kenties se ei enää herätä mitään muuta kuin kenties pienen hymyn (voi niitä aikoja).
Kokemuksia kehiin.

Jos saisit tilaisuuden koittaa uudelleen tai jos et edes saanut tilaisuutta aikonaan mitä tekisit nykyiseesä elämäntilanteessa?

Itse en tiedä ehkäpä minä haluisin tietää, yrittää vaikka kupissa onkin koko elämäni, joka muuttuisi kokonaan ja mieheni, mutta tämä tunne ei varmasti jätä minua ellen yrittäisi. Mutta näin ajatuksena se tietty tulisi ovesi taakse ja siunun pitäisi tehdä päätös? Mitä tekisit?

129

7658

    Vastaukset

    • Kyllä HÄNELLÄ on aivan erityinen paikka sydämessäni. Eikä se lämmin tunne tunnu häviävän koskaan.
      Jos elämässä saisi uuden tilaisuuden, niin kyllä, tekisin ihan kaikkeni, jotta en häntä menettäisi.

      • Ei unohdu 50vuodessakaan. aina on paikka sydämessä. Haluaisin kysellä kuulumisia.en uskalla.En elättele toiveita .Kerran oltiin rakastuneita.


      • Niinpä ei unohdu 50 vuodessa. Nuorena vaan tekee tyhmyyksiä ja jälkeenpäin saa katua. Kumma vaan kun ne hetket eivät unohdu vielä tänäkään päivänä. Olet usein mielessä ja toiveissa jos joskus tavattas.


      • onhanaikaasiitä kirjoitti:

        Ei unohdu 50vuodessakaan. aina on paikka sydämessä. Haluaisin kysellä kuulumisia.en uskalla.En elättele toiveita .Kerran oltiin rakastuneita.

        Juuri noin 55 vuotta väliä, en haluaisi muuta kuin keskustella, kun silloin ei tohtinut, kun toinen oli varakkaasta kodista ja minä köyhä, silti siinä roihahti, jonka kaverini särkivät puhumalla minusta perättömiä samon päinvastoin!
        Olen kirjoittanut runoja pisin 37 säettä tunteita tulvillaan.. muista hetkistämme kaiken.. Se oli silloin lahja taivaasta!


      • pal.muut kirjoitti:

        Niinpä ei unohdu 50 vuodessa. Nuorena vaan tekee tyhmyyksiä ja jälkeenpäin saa katua. Kumma vaan kun ne hetket eivät unohdu vielä tänäkään päivänä. Olet usein mielessä ja toiveissa jos joskus tavattas.

        26.12.1967


      • Anonyymi kirjoitti:

        26.12.1967

        Missä tapasitte?


    • Ihan tutulta kuulostaa :) kymmenkunta vuotta meni päivittäin häntä ajatellessa. Vieläkin pidämme yhteyttä "ystävinä". Minullakin on kiva mies ja lapset, enkä heidän takiaan haluaisi mitään rikkoa, tiedä sitten tulisikokan siitä enää mitään. Nyt vain ajattelen mennyttä jo hieman etäisenä muistona ja olen onnellinen että edes kerran olen voinut rakastaa ja rakastua.

    • Ensirakkautta on kiva josksu nostalgiafiiliksessä muistella ja vaivihkaa ajattelen että mitähän sille miehelle mahtaa kuulua..ei asu suomessa ja lienee perheellinen..kuten minäkin..mutta voi sitä ihanaa nuoruutta!

    • Paikka on sydämessä ja ikävöin vieläkin. Neljä vuotta jo mennyt ja jos mahdollisuus tulisi, palaisin yhteen. Mies on kihloissa, tietenkin olen onnellinen hänen puolestaan, mutta myös harmittaa etten voi asialle tehdä mitään ja yrittää uudestaan. Ikinä en kenenkään väliin mene. Tiedä sitten mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

    • Jos ei kummallakaan olisi perhettä, voi kyllä menisin väliin! En sitä tehnyt aikoinaan, mutta nyt elämää nähneenä voin sanoa, että kuunnelkaa sydäntänne ennen kuin on liian myöhäistä. Ei se tunne häviä varmaan koskaan, kun toisen näkee, sydän hakkaa, toimii kuin magneetti edelleen. Mutta nyt me molemmat vanhetaan ja perheillemme eletään. En koskaan saa tietää, oisko meistä koskaan pysyvää tullutkaan, ikävöin vaan.

    • Voihan lämmin leipä, tunnenkohan ketään jolla ei jonkinlaisella tasolla kaivertaisi menetetty elämää suurempi rakkaus sisällään.
      Omalta kohdaltani voin sanoa että minä pelkään tilannetta jos sattuisin törmäämään tähän kymmeniä vuosia sitten päättyneen suhteen toiseen osapuoleen, koska en tiedä osaisinko olla siinä tilanteessa niin vahva ja kieltäytyä suhteesta jos hän siihen suuntaan asiaa kuljettaisi..
      Voin sanoa että minä halusin vihata häntä, ja minä edelleenkin tunnen katkeruutta sille että hänen piti pilata niin täydellinen rakkaus.
      Kaikkein vaikeinta minun oli ymmärtää hänen tekonsa syitä, sitä ei vaan saattanut ymmärtää että miksi hän halusi erota kun kaikki oli niin hyvin?
      Mutta järki käteen, kaltaisiani ruikuttajia on maa puolillaan, ei kai siihen muita syitä tarvita kuin se etten ollutkaan hänelle niin rakas kuin hän antoi ymmärtää !!
      Aina sen osapuolen joka sinisilmäisesti rakastaa ja on tyytyväinen suhteeseen on vaikeaa käsittää minne se rakkaus katosi vastapuolelta, siinä on turha kysyä että miksi eilen rakastit ja tänään et, elämä on sellaista !!
      Joten jos sinä vaalea sinisilmäinen jo kypsään ikään ehtinyt nainen luet tätä, älä vaan koskaan tule lähelleni , en halua rakastua sinuun enää uudelleen koska pelkään taas pettyväni jota en kestäisi.

      • Voihan ystävyyskin riittää näin kypsään ikään ehtineelle.


      • Jotenkin vaikuttaa tutulta tarinalta.


    • On aivan normaali ilmiö, että jokin nuoruuden kesken jäänyt juttu vaivaa läpi elämän ja varsinkin silloin kun nykyisestä suhteesta tuntuu puuttuvan kipinää. Sellainen unelmasuhde on yleensä jäänyt illuusioasteelle. Tukahdutetut tunteet saattavat roihahtaa hyvinkin voimakkaina myöhemmin ja pettumys saattaa olla karvas, kun tajuaa toisen todellisen luonteen. Mielestäni toimivaa parisuhdetta ei kannata lähteä rikkomaan nuoruuden illuusion vuoksi.

      Itse otin selvää nuoruudenihastuksestani. Hän ei olisi ollut oikea nainen minulle, ei lainkaan sellainen, miksi hänet kuvittelin. Rikoin avoliittoni, mutta sainpahan rauhan.

      • Junnu Vainio sen sanoi moneen kertaan: "Ei nuoruuttaan voi elää uudelleen".

        Itse sain tilaisuuden 24 vuoden kuluttua. Vietettiin ilta yhdessä, juteltiin kaikkea sitä mitä silloin nuorena ei vielä osannut edes ajatella. Kuten sinulle, myös minulle selvisi että oikeasti kannatti erota silloin nuorena. Meillä olisi mennyt sukset ristiin viimeistään muutaman vuoden kuluttua kuitenkin.

        Tuon illan ja juttelun jälkeen ei harmita enää ollenkaan. enkä mieti muitakaan suhteitani, joista joskus jäin vielä kaipaamaan jatkoa.


      • aikuistunut kirjoitti:

        Junnu Vainio sen sanoi moneen kertaan: "Ei nuoruuttaan voi elää uudelleen".

        Itse sain tilaisuuden 24 vuoden kuluttua. Vietettiin ilta yhdessä, juteltiin kaikkea sitä mitä silloin nuorena ei vielä osannut edes ajatella. Kuten sinulle, myös minulle selvisi että oikeasti kannatti erota silloin nuorena. Meillä olisi mennyt sukset ristiin viimeistään muutaman vuoden kuluttua kuitenkin.

        Tuon illan ja juttelun jälkeen ei harmita enää ollenkaan. enkä mieti muitakaan suhteitani, joista joskus jäin vielä kaipaamaan jatkoa.

        Ja Markku Aro lauloi että kerran kokee rakkauden.. toivottavasti kuitenkin tarvittaessa useammin. Rakkaushan on ikuista mutta kohde vain vaihtelee ...


    • Minulla on ,ja viimeksi tänään olemme puhuneet puhelimessa.Olimme 15v erossa toisistamme ja sit sattumalta löysimme toisemme uudestaan, mut hän on avoliitossa.Olin sen 15v aikana naimisisa ,.mut en ollut onnellinen .Hän soittaa minulle usein ,mut näämme harvakseltaan . Minä en voi ketään toista rakastaa.

    • Ekan kerran seurustelin 14 vuotiaana ja 7 vuotta olitiin yhdessä. nyt olen 35 vuotias ja vieläkin tän ensi rakkauden kanssa käydään baareissa tai vietetään koti-iltoja ja jutellaan kaikesta. Monet kerrat olemme seksiäkin harrastaneet eikä vika kerrasta kauaa ole.

    • Kyllä kaipaan!!! Olin silloin 23 vuotias. Jos saisin ajan takaisin niin jatkaisin siitä mihin jäätiin ja tekisin hänestä maailman onnellisimman miehen!!!
      Ja jos olisi mahdollistä nyt jatkaa niin ilman muuta. Hän oli suuri rakkauteni ja elämäni Mies.
      En ole muuta niin elämässäni katunut kuin että annoin tämän ihmissuhteen mennä. Mutta nuorena sitä ei välttämättä ymmärrä ennenkuin sen menettää.
      Heti kun hänet menetin niin sen oivalsin. Mutta se oli jo liian myöhään.

      • Tänä keväänä 20 v sitten erosimme. Joka päivä virheeni ollut mielessäni. Jättäisin lapseni isän jos Meillä olisi tulevaisuus. Heti, ei kysymystäkään siitä. Mutta siihen asti mennään näillä korteilla.


      • tulee about yli 26vuotta siitä kun hänen aikalisänsä alkoi, soitellaan..juu juu vastasin vaikka ymmärsin sen olevan kaiken kauniin loppu , hän pyrähti kadun yli naama toiveikkaana ja minä jäin surupuserossa katsomaan...oliko se oikeasti sittenkin noin julma ja kylmä ihminen?
        Olemme jatkaneet rakkauden tiellä useamman kerran unien maailmassa, siellä kaikki on ollut kuten ennenkin, aamuisin herättyäni on ainoastaan suunnaton haikeus ja ikävä ollut kaverina.
        Kaikki edellä mainittu on totta, silti olen elänyt onnellista elämää.
        Tällä haluan sanoa että on normaalia ikävöidä vanhaa rakkautta pitkänkin ajan takaa eikä se estä elämästä omaa elämää tai rakastumusta uudelleen, kaikki ne sopivat elämäsi taskuun.
        Minä uskon siihen että se tapahtuu minkä täytyy tapahtua, kohtaloon ei voi vaikuttaa.


      • mies herkkänä kirjoitti:

        tulee about yli 26vuotta siitä kun hänen aikalisänsä alkoi, soitellaan..juu juu vastasin vaikka ymmärsin sen olevan kaiken kauniin loppu , hän pyrähti kadun yli naama toiveikkaana ja minä jäin surupuserossa katsomaan...oliko se oikeasti sittenkin noin julma ja kylmä ihminen?
        Olemme jatkaneet rakkauden tiellä useamman kerran unien maailmassa, siellä kaikki on ollut kuten ennenkin, aamuisin herättyäni on ainoastaan suunnaton haikeus ja ikävä ollut kaverina.
        Kaikki edellä mainittu on totta, silti olen elänyt onnellista elämää.
        Tällä haluan sanoa että on normaalia ikävöidä vanhaa rakkautta pitkänkin ajan takaa eikä se estä elämästä omaa elämää tai rakastumusta uudelleen, kaikki ne sopivat elämäsi taskuun.
        Minä uskon siihen että se tapahtuu minkä täytyy tapahtua, kohtaloon ei voi vaikuttaa.

        ei ole normaalia. sori vaan mutta toiset menee eteenpäin elämässään mutta toiset ne näköjään vaan jossain kohtaan jumittaa, ihan todella omituista kun ihmisiä on täällä vaikka millä mitalla, ymmärtäisin jos ohimenevä tunne


      • hyvin surullinen kirjoitti:

        Tänä keväänä 20 v sitten erosimme. Joka päivä virheeni ollut mielessäni. Jättäisin lapseni isän jos Meillä olisi tulevaisuus. Heti, ei kysymystäkään siitä. Mutta siihen asti mennään näillä korteilla.

        mutta mistä hemmetistä sä tiedät millainen hän on tänäpäivänä, teidän toistenne ärsyttävät tavat tai vaikka toisen puhjennu peräsuoli voisi aiheuttaa sen että teillä ei olisi yhtään minkäänlaista kipinää.omasta suhteestasi puuttuu nyt jotain, yritä hyvä ihminen tai lue vaikka hertta sarjan romanttisia pokkareita, älä viitsi vajota johonkin iät ja ajat sitten menneeseen, nyt jo hyvinkin paljon mahdollisesti muuttuneeseen heilaasi


      • Luettuani näitä kommentteja tunnistin itseni monissa jutuissa. Tein muutaman mokan, ei mitään sellaista mitä ei olisi voitu selvittää - jälkeenpäin ajateltuna todellakin vähäpätöisiä, mutta sattui samaan aikaan ja yhteenlaskettuna siloisella nuoruusasteikolla aiheutti sen, että elämäni rakkaus jätti minut. Koville otti, mutta päätin "kestää sen kuin mies" - tyhmä päätös. Olisi pitänyt jutella asiat täysin selviksi.
        Tapasimme 3,5 vuotta myöhemmin kesäyönä kadulla ja juttelimme puistossa pitkään, mutta ei silloinkaan eron johtaneista syistä. Kielenpäällä pyöri kysymys voitaisiinko yrittää uudelleen, mutta kuukauden kestänyt lomaromanssini esti sen ja lomaromanssin kohteen kanssa oli sovittu tapaaminen seuraavana päivänä ennen paluutani ulkomaille.
        Lomaromanssi jäi lomaromanssiksi eikä jatkunut vaikka tapasimmekin vuoden päästä palattuani Suomeen. Ei mennyt kauaa kun tapasin ensimmäisen vaimoni - en koskaan rakastanut häntä oikeasti - näyttelin aviomiestä 8 vuotta.
        Uusissa naimisissa olen ollut tosi pitkään enkä aio erotakaan vaikka sunnuntaivaihe on mennyt jo ajat sitten - kipinää ei enää ole, mutta jonkun verran rakkautta on jäljellä. Sitä aion vaalia ja nostaa sen tasoa.
        Ensirakkaus ei ole koskaan unohtunut vaan on noussut mieleen silloin tällöin uudelleen ja uudelleen. jotkut asiat ovat vaivanneet Sitten päätin purkaa nuo jutut ja otin yhteyttä ensirakkauteeni 36vuoden päästä - se oli erittäin viisas ja helpottava ratkaisu. Juttelimme puhelimessa ihan kuin ennenkin, juttu luisti ja minua vaivanneetkin asiat tuli purettua. Nauroimme ja puhuimme erittäin vakavistakin asioista. Sanomatta aiheesta sanaakaan ymmärsimme, että meistä ei tule paria ja pysymme omissa liitoissamme. Haluan jatkaa ystävyyden merkeissä ja vaihtaa kuulumisia, jakaa iloisia juttuja, jutella sillonkin kun tuntuu pahalta - yritän rakentaa vankan ystävyyssuhteen, jossa mikään asia ei ole pyhä - samaa ei voi tehdä vaimon kanssa, ihan kaikesta ei voi puhua - sanokoon asiantuntijat mitä vaan. Nyt ollan siinä vaiheessa, että ensirakkaus lukee viesti, mutta ei niihin vastaa ja sanoi puhelimessa että ei punaista luuria paina - ei toki kehoittanut soittelemaankaan.
        Neuvoisin kaikkia ottamaan yhteyttä ensirakkauteen jos se vaivaa. Pitää toki varautua, että luuri tulee korvaan. Kannattaa tunnustaa rakkautensa, mutta siihen ei kannata jäädä roikkumaan vaan kääntää se ystävyydeksi ja mukavaksi muistoksi. Minä tunnustin suuren rakkauteni ja helpotti todella paljon - nyt se jo hymyilyttää ja nyt aikuisena puhelimessa puhuttuani tajusin, eetä vaikka kuinka hienosti juttu luistaa ja synkkaa niin tuskin olisimme pysyneet pitkään yhdessä - hän kun enemmän kotikissa ja minä enemmän menossa ja kylässä viihtyvä. Samoin hän on himoliikuja kun taas minä säänöllisen laiska liikkuja ihna eri lajissa. Meikis ottaa juhlittaessa reippaasti ja olen kuulemma erittäin hauska ja pidetty seuralainen kun ensirakkauteni tyytyy pariin siideriin - ei mikään suuri asia, mutta löytyy niitä asioita, jotka pitkän päälle rupee toisessa ärsyttämään.
        Ystävyyden puolesta - sitä se loppupeleissä rakkauskin suurelta osin on kun aikaa kuluu.


      • Olipa ihana kirjoitus! Minäkin toivoisin tuollaista ystävyyttä erään miehen kanssa. <3 "Ensirakkauden" kanssa sellainen on ehkä joskus ollutkin, mutta siitä aikalailla hiipunut. Tärkeä ihminen hänkin, mutta tämä toinen oli kohdallani merkittävämpi ja vaivaa mieltäni yhä. Yhteys väliltämme ei ole täysin katkennut, mutta tästä on jotenkin hankalaa päästä alkuun.


    • Sanoppas muuta..

      • Aikaa noin 15v ja vanhat asiat pyörii päässä. Pääseekö tästä koskaan? Välillä ollut niin paljon helpompaa, ja nyt taas huomaan veivaavani noita samoja vanhoja asioita, pyörivät päässä siitä huolimatta että yrittää unohtaa ja keskittyä mihin tahansa muuhun. Olen antanut itselleni myös tilaa tuntea, ei auta, ei auta haavojen aukominen muistamalla.
        Kaikki on periaattessa hyvin, mutta jotain sellaista puuttuu jota en usko enää kokevani. Kun kerran on kokenut niin suurta hellyyttä, intohimoa, niin kaikennielevää rakkautta, se jättää ihmiseen niin syvän jäljen ettei se tunne minnekään unohdu. Ei itseään voi huijata loputtomiin. Voi yrittää vihata, voi yritää järkeillä, voi sitä ja tätä. Sen tunteen muistaa silti, ja jos sattuu toisen näkemään jossain on pari päivää totaalisen pihalla ja siinä hetkessä kokee sydämen pysähtyvän eikä tiedä miten päin olisi.
        Välillä miettii mikä itsessä on vialla, mutta kun sen saman lukee toisen naamasta joskus kauppajonossa....Helvetti! Kyllä, olen katkera. On erittäin vaikea hyväksyä että jotain tuollaista annetaan kerran elämässä eteen ja lopun aikaa elät tunkien sitä muistoa johonkin ö-mappiin ja tolkuttaen itsellesi että olet onnellinen. Välillä onkin, auttavasti, mutta niin paljon ei pysty itseään kusettamaan että ei tuntisi jonkun puuttuvan.
        Toisaalta lohduttavaa että meitä on muitakin, toisaalta todellakaan ei, koska näyttää näitä tarinoita löytyvän joissa vuosikymmenienkin jälkeen vanha tunne on tallella. Olisi lohduttavaa ajatella, että aika parantaa mutta en usko siihen enää. Se oli ja se meni. Ikävä jäi.


      • voiko ikävään hukkua kirjoitti:

        Aikaa noin 15v ja vanhat asiat pyörii päässä. Pääseekö tästä koskaan? Välillä ollut niin paljon helpompaa, ja nyt taas huomaan veivaavani noita samoja vanhoja asioita, pyörivät päässä siitä huolimatta että yrittää unohtaa ja keskittyä mihin tahansa muuhun. Olen antanut itselleni myös tilaa tuntea, ei auta, ei auta haavojen aukominen muistamalla.
        Kaikki on periaattessa hyvin, mutta jotain sellaista puuttuu jota en usko enää kokevani. Kun kerran on kokenut niin suurta hellyyttä, intohimoa, niin kaikennielevää rakkautta, se jättää ihmiseen niin syvän jäljen ettei se tunne minnekään unohdu. Ei itseään voi huijata loputtomiin. Voi yrittää vihata, voi yritää järkeillä, voi sitä ja tätä. Sen tunteen muistaa silti, ja jos sattuu toisen näkemään jossain on pari päivää totaalisen pihalla ja siinä hetkessä kokee sydämen pysähtyvän eikä tiedä miten päin olisi.
        Välillä miettii mikä itsessä on vialla, mutta kun sen saman lukee toisen naamasta joskus kauppajonossa....Helvetti! Kyllä, olen katkera. On erittäin vaikea hyväksyä että jotain tuollaista annetaan kerran elämässä eteen ja lopun aikaa elät tunkien sitä muistoa johonkin ö-mappiin ja tolkuttaen itsellesi että olet onnellinen. Välillä onkin, auttavasti, mutta niin paljon ei pysty itseään kusettamaan että ei tuntisi jonkun puuttuvan.
        Toisaalta lohduttavaa että meitä on muitakin, toisaalta todellakaan ei, koska näyttää näitä tarinoita löytyvän joissa vuosikymmenienkin jälkeen vanha tunne on tallella. Olisi lohduttavaa ajatella, että aika parantaa mutta en usko siihen enää. Se oli ja se meni. Ikävä jäi.

        Tunnen pitkälti samoin. Kipinä todellakin aikoinaan syttyi ja jäi kytemään syvälle jonnekin. Siellä se on, elää, kituu ja odottaa. Muistot on kauniita ja niitä on kiva pitää sisällään, mutta todellisuus on, ettei sitä rakasta enää itselleen saa. Pitäisi uskoa satujen ihmeisiin tai jotain sen kaltaista.

        "On erittäin vaikea hyväksyä että jotain tuollaista annetaan kerran elämässä eteen ja lopun aikaa elät tunkien sitä muistoa johonkin ö-mappiin ja tolkuttaen itsellesi että olet onnellinen."
        Jep. Hopea on hävitty mitali, mutta on sekin lopulta ihan hyvä saavutus. Sen kanssa on vain opittava elämään ja hyväksyttävä tilanne. Perseestähän se on, mutta vähissä ovat vaihtoehdot.


    • Itse tapasin kerran tytön joka teki minulle aloitteen... Oma elämä oli tuolloin aika epävarmaa ja eikä ole oiennut vieläkään. En vastanut oikeastaan mitenkään tuon ihmisen esittämään kutsuun... jonkun aikaa tätä jatkui ja sitten tuli asioita jotka pisti jutun poikki ja sain vielä myöhemmin kuulla, että minulla olisi ollut paikka....

      Meni vuosia etten miettinyt koko asiaa.... meni varmaa kymmen vuotta kunnes havahduon asiaan.... onhan sitä tuon jälkeen muutamia muitakin tapahtumia ollut elämässä, mutta se on kuitenkin tullut elämään jollain tapaa, että joku on sen mitä tämä yksi ihminen sanoi. Tietenkin joku jolle olen kertonut asiasta on sanonut että moni eroaa ja ihmiset vaihtuu, muttta on asioissa aina puolensa. Kun on hylänyt toisen ilman sanottua syytä, niin.... sitä on niiku sitten menettänyt oikeutensa uusia.... hän ei ole menettänyt oikeutta uuteen... mutta minä

    • kaksikymmentä kaksi vuotta sitten hän alkoi seurustelemaan toisen kanssa kun ujona en uskaltanut "siirtoja" ajoissa tehdä - särki mun sydämen... viisi vuotta myöhemmin oli taas vapaa - mutta minä en lämmennyt hänen lähestymiselle koska olin itse ihastunut toiseen.

      silloin ei harmittanut kun ei tarttunut tilanteeseen, joitakin kertoja tuossa välissä kyllä, mutta ei tänäänkään että en. tosin tiedän että jos me molemmat joku päivä olisimme vapaita, olisin valmis tutustumaan "aikuiseen häneen" - mitä siitä seuraisi en tiedä, mutta mitään en ole valmis "rikkomaan" hänen takiaan...

      mutta ne muistot niistä ajoista - saa hymyilemään.. voi sitä nuoren naisen "viekkautta" jotta hän huomaisi 8)
      oi niitä aikoja oi niitä aikoja: on joku kappale jota radiosta silloin tällöin kuuluu...

    • Ei niitä tunteita pakoon pääse, oon yrittänyt viimeiset 22 vuotta. Taasen huomaan laittavani soimaan wind of change biisin ja elän ne hetket yhä uudelleen. Rakkaus on ikuista.

      • voi hyvää päivää miten pieni elämä joillakin on, 22 vuotta eikä ihan suotta, on sullakin menny elämä sitten hukkaan kun noin kauan oot joutunu kaipaamaan, anteeks mut salli mun nauraa, etkö voisi kävellä ulos ovesta ja rakastua johonkin ihan uuteen?elämä on tosi lyhyt, miten sä jaksat? ei tajua!


    • Kaipaan häntä aivan älyttömästi. Vuodet vierivät ja silti rakastan yhä edelleen. Se oli kerran elämässä -kokemus, eikä sen veroista ole eteeni tullut sen jälkeen. Pidän häntä yhä maailman upeimpana ihmisenä, vaikka hommasta ei sitten mitään tullutkaan. Asun eri paikkakunnalla kuin silloin, joten eipä ole oikein mahdollista törmätä sattumalta. Se on vaan niin hiton vaikeaa enää vuosien jälkeen yrittää ottaa yhteyttä.

      Tunteita on vaikea kuvailla, mutta onneksi The Cure on säveltänyt jotain mikä on pääni sisällä tuntunut liian pitkään liiankin tutulta.

      "I've been looking so long at these pictures of you
      That I almost believe that they're real
      I've been living so long with my pictures of you
      That I almost believe that the pictures are
      All I can feel

      Remembering
      You standing quiet in the rain
      As I ran to your heart to be near
      And we kissed as the sky fell in
      Holding you close
      How I always held close in your fear
      Remembering
      You running soft through the night
      You were bigger and brighter and wider than snow
      And screamed at the make-believe
      Screamed at the sky
      And you finally found all your courage
      To let it all go

      Remembering
      You fallen into my arms
      Crying for the death of your heart
      You were stone white
      So delicate
      Lost in the cold
      You were always so lost in the dark
      Remembering
      You how you used to be
      Slow drowned
      You were angels
      So much more than everything
      Hold for the last time then slip away quietly
      Open my eyes
      But I never see anything

      If only I'd thought of the right words
      I could have held on to your heart
      If only I'd thought of the right words
      I wouldn't be breaking apart
      All my pictures of you

      Looking so long at these pictures of you
      But I never hold on to your heart
      Looking so long for the words to be true
      But always just breaking apart
      My pictures of you

      There was nothing in the world
      That I ever wanted more
      Than to feel you deep in my heart
      There was nothing in the world
      That I ever wanted more
      Than to never feel the breaking apart
      All my pictures of you"

      https://www.youtube.com/watch?v=UmFFTkjs-O0

      • Ihana! Tulee eräs mies mieleen.


    • No ihan helvetin sairasta, omituista, säälittävää ja itsepetosta. Onko sulla tosiaan niin huono itsetunto että et usko löytäväsi ketään muuta kuin jonkun vanhan, tutun turvallisen eksän jos miettii miten paljon muitakin ihmisiä maailmassa on!Jokainen oma suhde on päättynyt syystä, joskus heikolla hetkellä ehkä haikailee jotain henkistä hyvien muistojen kanssa mutta että naimaan pitäs alkaa jonkun koulukaveritaasoa olevan eksän kanssa niin älä nyt vittu naurata! En ymmärrä mistä tollasia ripustautujia löytyy - maailma on täynnä ihmisiä - MIETI!

      • No jaa. Toiset etsivät kumppania läpi elämän löytämättä sitä oikeaa. Nuorena vaihtuvuus saattaa olla todella tiheää. Aina löytyy vikoja vanhasta ja uusi on mukamas niin paljon parempi kunnes taas erotaan. Sitten jossain vaiheessa rumbaan kyllästyy, vakiinnutaan ja perustetaan perhe. Ja sitten taas erotaan, ellei tässä vaiheessa ole vielä löytynyt sitä maailmaa ihmeellisempää vierelleen.

        On varmasti vitun vaikeaa ymmärtää, että joku saattaa käydä prosessin ikään kuin päinvastoin läpi - se ensimmäinen rakas onkin se paras. Sen jälkeen muut eivät saa aikaan samoja tuntemuksia.

        Järkisyistä voi olla parisuhteessa kenen tahansa kanssa, mutta itselleen ei kannata yrittää valehdella. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettei elämässä pitäisi mennä eteenpäin. Asia on vain hyväksyttävä ja opittava elämään sen kanssa. Toki eihän sitä milloinkaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan...


      • 1näkökulma kirjoitti:

        No jaa. Toiset etsivät kumppania läpi elämän löytämättä sitä oikeaa. Nuorena vaihtuvuus saattaa olla todella tiheää. Aina löytyy vikoja vanhasta ja uusi on mukamas niin paljon parempi kunnes taas erotaan. Sitten jossain vaiheessa rumbaan kyllästyy, vakiinnutaan ja perustetaan perhe. Ja sitten taas erotaan, ellei tässä vaiheessa ole vielä löytynyt sitä maailmaa ihmeellisempää vierelleen.

        On varmasti vitun vaikeaa ymmärtää, että joku saattaa käydä prosessin ikään kuin päinvastoin läpi - se ensimmäinen rakas onkin se paras. Sen jälkeen muut eivät saa aikaan samoja tuntemuksia.

        Järkisyistä voi olla parisuhteessa kenen tahansa kanssa, mutta itselleen ei kannata yrittää valehdella. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettei elämässä pitäisi mennä eteenpäin. Asia on vain hyväksyttävä ja opittava elämään sen kanssa. Toki eihän sitä milloinkaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

        On todella vaikea ymmärtää !


      • 1näkökulma kirjoitti:

        No jaa. Toiset etsivät kumppania läpi elämän löytämättä sitä oikeaa. Nuorena vaihtuvuus saattaa olla todella tiheää. Aina löytyy vikoja vanhasta ja uusi on mukamas niin paljon parempi kunnes taas erotaan. Sitten jossain vaiheessa rumbaan kyllästyy, vakiinnutaan ja perustetaan perhe. Ja sitten taas erotaan, ellei tässä vaiheessa ole vielä löytynyt sitä maailmaa ihmeellisempää vierelleen.

        On varmasti vitun vaikeaa ymmärtää, että joku saattaa käydä prosessin ikään kuin päinvastoin läpi - se ensimmäinen rakas onkin se paras. Sen jälkeen muut eivät saa aikaan samoja tuntemuksia.

        Järkisyistä voi olla parisuhteessa kenen tahansa kanssa, mutta itselleen ei kannata yrittää valehdella. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettei elämässä pitäisi mennä eteenpäin. Asia on vain hyväksyttävä ja opittava elämään sen kanssa. Toki eihän sitä milloinkaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

        Eikö se vähän ole omaa tyhmyyyttä ja ahneutta se, etä mukamas kuvittelee löytävänsä paremman ja vuodet vierii ja toinen muuttuukin silmissäsi tasokkaammaksi (ehkä jopa kuin sinä) ja sitten haikaillaan. Miksi muuten olisi jättänyt sitä aiemmin? Parempaa ja parempaa, sitähän kaikki hakevat. No tyhmää se on en minä muuta sano. Ja tyhmää edelleen siis haikailla jotain minkä näkee tasokkaammakseen kuin esim. mitä itse, kannattaisi valita se jonka kanssa synkkaa ihan oikeasti, eikä ulkoisiin seikkoihin aina nojata. Mutta harvapa ihminen muuttuu tässä suhteessa, ennenkuin on pakko, kun saa niin monta kertaa kuraa naamalleen niiltä mielestään "oma tasoisilta" tai "tasokkaammilta", joutuu tyytymään vähän mielestään "heikompaan sekundalaatuun" ja hiomaan itseään ettei sekin jättäisi. Tyhmiä on ne ihmiset joka tapauksessa jotka ei kelaa järjellä sitä, löytyyköhän sieltä nyt oikiasti sitä parempaa tai saako sen pidettyä, ts. onko oma taso todella sen mukainen. Ihmisen mukana kun tulee paljon muitakin vaikuttimia ja ympäristöä kuin se ihminen, esim. suku ja ystävät. Ei niitä ihmisiä noin vain "valita" vierelle ja kuvitella että saadaan pidettyä. Elämässään kouliintunut jo tunnistaa kenen kanssa sopii yhteen, kuka on ehkä komea / kaunis mutta ei jakoja monenkaan syyn vuoksi.


      • markkina-arvoteoria kirjoitti:

        Eikö se vähän ole omaa tyhmyyyttä ja ahneutta se, etä mukamas kuvittelee löytävänsä paremman ja vuodet vierii ja toinen muuttuukin silmissäsi tasokkaammaksi (ehkä jopa kuin sinä) ja sitten haikaillaan. Miksi muuten olisi jättänyt sitä aiemmin? Parempaa ja parempaa, sitähän kaikki hakevat. No tyhmää se on en minä muuta sano. Ja tyhmää edelleen siis haikailla jotain minkä näkee tasokkaammakseen kuin esim. mitä itse, kannattaisi valita se jonka kanssa synkkaa ihan oikeasti, eikä ulkoisiin seikkoihin aina nojata. Mutta harvapa ihminen muuttuu tässä suhteessa, ennenkuin on pakko, kun saa niin monta kertaa kuraa naamalleen niiltä mielestään "oma tasoisilta" tai "tasokkaammilta", joutuu tyytymään vähän mielestään "heikompaan sekundalaatuun" ja hiomaan itseään ettei sekin jättäisi. Tyhmiä on ne ihmiset joka tapauksessa jotka ei kelaa järjellä sitä, löytyyköhän sieltä nyt oikiasti sitä parempaa tai saako sen pidettyä, ts. onko oma taso todella sen mukainen. Ihmisen mukana kun tulee paljon muitakin vaikuttimia ja ympäristöä kuin se ihminen, esim. suku ja ystävät. Ei niitä ihmisiä noin vain "valita" vierelle ja kuvitella että saadaan pidettyä. Elämässään kouliintunut jo tunnistaa kenen kanssa sopii yhteen, kuka on ehkä komea / kaunis mutta ei jakoja monenkaan syyn vuoksi.

        Yritän sanoa että hyvin pitkälle kyse on myös arvoista.


      • markkina-arvoteoria kirjoitti:

        Eikö se vähän ole omaa tyhmyyyttä ja ahneutta se, etä mukamas kuvittelee löytävänsä paremman ja vuodet vierii ja toinen muuttuukin silmissäsi tasokkaammaksi (ehkä jopa kuin sinä) ja sitten haikaillaan. Miksi muuten olisi jättänyt sitä aiemmin? Parempaa ja parempaa, sitähän kaikki hakevat. No tyhmää se on en minä muuta sano. Ja tyhmää edelleen siis haikailla jotain minkä näkee tasokkaammakseen kuin esim. mitä itse, kannattaisi valita se jonka kanssa synkkaa ihan oikeasti, eikä ulkoisiin seikkoihin aina nojata. Mutta harvapa ihminen muuttuu tässä suhteessa, ennenkuin on pakko, kun saa niin monta kertaa kuraa naamalleen niiltä mielestään "oma tasoisilta" tai "tasokkaammilta", joutuu tyytymään vähän mielestään "heikompaan sekundalaatuun" ja hiomaan itseään ettei sekin jättäisi. Tyhmiä on ne ihmiset joka tapauksessa jotka ei kelaa järjellä sitä, löytyyköhän sieltä nyt oikiasti sitä parempaa tai saako sen pidettyä, ts. onko oma taso todella sen mukainen. Ihmisen mukana kun tulee paljon muitakin vaikuttimia ja ympäristöä kuin se ihminen, esim. suku ja ystävät. Ei niitä ihmisiä noin vain "valita" vierelle ja kuvitella että saadaan pidettyä. Elämässään kouliintunut jo tunnistaa kenen kanssa sopii yhteen, kuka on ehkä komea / kaunis mutta ei jakoja monenkaan syyn vuoksi.

        Ei kaikki hae parempaa. Joskus pitää olla hetki yksin tietääkseen mitä haluaa."On mentävä kauas nähdäkseen lähelle.


      • markkina-arvoteoria kirjoitti:

        Eikö se vähän ole omaa tyhmyyyttä ja ahneutta se, etä mukamas kuvittelee löytävänsä paremman ja vuodet vierii ja toinen muuttuukin silmissäsi tasokkaammaksi (ehkä jopa kuin sinä) ja sitten haikaillaan. Miksi muuten olisi jättänyt sitä aiemmin? Parempaa ja parempaa, sitähän kaikki hakevat. No tyhmää se on en minä muuta sano. Ja tyhmää edelleen siis haikailla jotain minkä näkee tasokkaammakseen kuin esim. mitä itse, kannattaisi valita se jonka kanssa synkkaa ihan oikeasti, eikä ulkoisiin seikkoihin aina nojata. Mutta harvapa ihminen muuttuu tässä suhteessa, ennenkuin on pakko, kun saa niin monta kertaa kuraa naamalleen niiltä mielestään "oma tasoisilta" tai "tasokkaammilta", joutuu tyytymään vähän mielestään "heikompaan sekundalaatuun" ja hiomaan itseään ettei sekin jättäisi. Tyhmiä on ne ihmiset joka tapauksessa jotka ei kelaa järjellä sitä, löytyyköhän sieltä nyt oikiasti sitä parempaa tai saako sen pidettyä, ts. onko oma taso todella sen mukainen. Ihmisen mukana kun tulee paljon muitakin vaikuttimia ja ympäristöä kuin se ihminen, esim. suku ja ystävät. Ei niitä ihmisiä noin vain "valita" vierelle ja kuvitella että saadaan pidettyä. Elämässään kouliintunut jo tunnistaa kenen kanssa sopii yhteen, kuka on ehkä komea / kaunis mutta ei jakoja monenkaan syyn vuoksi.

        Naiselle miehen mitta on lompakon paksuus. Sisäinen kauneus on rumien ominaisuus. Ruma voi olla sisältä ja ulkoa, mutta rahalla ja statuksella rupisammakosta tulee prinssi ja tyhmästä narsistiaasista palvottavan älykäs. Kehtaa näyttää kaverille. Salonkikelpoinen.

        Tyhmiä ihmisiä? Toden totta.


      • 6 miljardia ihmistä kirjoitti:

        On todella vaikea ymmärtää !

        Työnnä löylykauha perseeseen.


      • ... ja mites tästä edetään?!?

        -K-


    • Sairasta, säälittävää, ja mitähän vielä. Ei se ole mikään itsetunnon asia, ei kyse ole siitä ettei uskoisi löytävänsä ketään muuta. Löytyyhän niitä, lukuisiakin. Välillä liiankin kanssa. Tunne vaan ei ole sama. Säälittävää, juu kyllä välillä tekisi mieli heittäytyä maahan itkupotkuraivarin vallassa, vaan mitäpä se auttaa. Ei koko elämä ole tämän asian kaivelua, siihen mahtuu paljon muutakin. Paljon asioita joista olal onnellinen. Silti se tuolla jossain pohjalla on.

      Muistan valitettavan hyvin vielä omat lähes vastaavat ajatukseni silloisen, itseäni noin kymmenen vuotta vanhemman tuttavan kaipuusta. Sen jälkeen onkin elämä opettanut vähän nöyryyttä ja karsinut ylimielisyyttä muiden tunteita kohtaan. Se lieneekin ainoa kiistatta hyvä asia, mitä tästä on seurannut.

      • Mutta kun se tunne mitä muistelet haalistui jo silloin kun erosit eli mitä fiilistelet on vain muisto siitä illuusiosta mitä joskus oli :D


    • Olin 15-vuotias rakastuessani ensimmäistä kertaa. Rakkauteni kohde oli entinen paras ystäväni. Tapasimme iha pikkulapsosina ja oikeastaan ihailin häntä jo siinä vaiheessa hirmusesti. Ja useiden vuosien tiiviin yhdessäolon myötä se ihaulu muuttui kiinnostumiseksi, ihastumiseksi, rakastumiseski, lopulta rakastamiseksi. Valitettavasti ensirakkauteni ei kuitenkaan tuntenut samoin miuta kohtaan, emmekä siis koskaan päätyneet yhteen. Mutta voi miten monta kyyneltä vuodatinkaan aikoinani hänen vuokseen!

      Nykyisin en puolestaan osaisi edes kuvitella itseäni yhteen hänen kanssaan. Välitän kyllä hänestä edelleen, jollain tasolla rakastankin, mutta nykyisin rakkauteni häntä kohtaan on enemmänkin sisarellista rakkautta. Emme todellakaan sopisi yhteen.

    • Todellakin on ollut mielessä mies johon olin rakastunut tosi kauan sitten. Muutin monen vuoden jälkeen takaisin kotiseudulle(lähikaupunkiin). Olen ajatellut häntä monesti vuosien aikana, ollaan tahoillamme liitoissa. Olen nähnyt hänet pari kertaa ja toisella kertaa moikattiin, voi että kun toivoisin hänen haluavan jutella kanssani! Itse en varmaan uskaltaisi pyytää juttelemaan. Olisi ihana kuulla mitä hänen elämäänsä kuuluu...ei vain voi unohtaa.

      • Itelläni on myös samanlaisia tuntemuksia erään naisen suhteen mutten tiedä nykyisin sukunimeä tahi kotipaikaa ja toivon jos minut hän tunnistaa ottaisi olkapäästä kiinni toteamalla, hei eikös se olisi jo kahvittelun paikka.


    • No ei ole muistan että oli vähän vino kulli

      • Oletko P. Kuopiosta.


    • 30 v. sitten nähty,Perheet molemmilla.Nyt soiteltu,aiotaan nähdä...en tiedä mikä lopputuos?

      • Syö kuule levää. Pidä tunkkis. Tänne et turpaasi pistä


    • Voi yksi ja ainoa miten tutulta kuulostaa :'D

      11 vuotta sitten osui kohdalle Ensimmäinen Suuri Rakkaus - olimme yhdessä vähän aikaa, hän jätti, elämä jatkui - nyt mies, avioeloa 6 vuotta (yhteiseloa enemmän), pieni lapsi. Ei yhteydenpitoa sen jälkeen.

      KUNNES nyt kesällä, yhteisen tutun häissä, KUKAS SE SIELLÄ? Ja aijai yhtä hyvännäköinen kuin aikoinaan! Ei juteltu ettei tulisi mitään draamaa. Pari pv mietin kehtaanko ottaa fb:n kautta yhteyttä, jäi välttelystä paha olo, laitoin viestin ja kerroin tämän. Mies pahoitteli samaa, sanoi että oli ollut yhtälailla pasmat sekaisin, ei ollut ajatellut että saatettaisiin törmätä. Vaihdettiin kuulumiset, sen jälkeen ei mitään.

      Ja silti, kaipaan. Hymyä, huumoria, himoa. Kaikkea mikä on avioliiton myötä mieheni kanssa hiipunut. Exäni on sinkku nykyään, houkutus olisi suuri, mutta en voi kieltää sitä etteikö se olisi vain pakoa hiipuneesta nykyisestä suhteesta. Jos eroamme, en halua että siihen olisi syy salarakas. Se ei olisi reilua ketään kohtaan, halveksin pettämistä enkä voisi elää itseni kanssa.

      • Ai niin;

        "Jos saisit tilaisuuden koittaa uudelleen tai jos et edes saanut tilaisuutta aikonaan mitä tekisit nykyiseesä elämäntilanteessa?

        Itse en tiedä ehkäpä minä haluisin tietää, yrittää vaikka kupissa onkin koko elämäni, joka muuttuisi kokonaan ja mieheni, mutta tämä tunne ei varmasti jätä minua ellen yrittäisi. Mutta näin ajatuksena se tietty tulisi ovesi taakse ja siunun pitäisi tehdä päätös? Mitä tekisit?"

        JOS tämä kyseinen mies olisi nyt oven takana, en osaa sanoa mitä tekisin.
        JÄRKEVÄ MINÄ varmaan tarjoaisi kupin kahvia ja kertoisi liitostaan ja lapsestaan,
        EROHETKEMME MINÄ varmaan antaisi litsarin ja karjuisi miksiminutjätit?!!!, KAIPAAVA MINÄ varmaan kävisi kiinni ja kellistäisi jätkän siihen paikkaan. En tiedä. Toivon ettei em. tilanne tule koskaan eteen :/


    • Suuri rakkaus...ei valttämättä ole ensirakkaus.
      Sinä voit olla jonkun suuri rakkaus,vaikket edes
      Ajattele häntä..kaikki eivät löydä ikävä kyllä rakkautta.
      Joten kiitos silmänräpäyksessä jonka olit kanssani..
      Toivon sinun löytävän rakkauden..aina

    • Ensirakkauteni,suurin kaikista,ainakin minulla. Olin noin 17vuotias,kun tavattiin kaverini mökillä kun olimme viettämässä iltaa. Katseet kohtasivat monesti ja se hetki on jäänyt mieleen. Siitä asti tiesimme että tässä se oli,kuuluisimme yhteen. Mutta kemiat eivät kohdanneet,olimme yhdessä vuoden ja erosimme pitkän riitelyn jältittämänä. Muistan sen kun olimme molemmat rikki erosta,lohdutettiin toisiamme ja pysyttiin parhaina kavereina. Yhdessä vaiheessa koitimme uudestaan mutta harmiksemme se päättyi kuukauden kuluessa samalla tavalla joten emme yrittäneet uudelleen. Jotenkin silloin tuntunut mailmanvahvin rakkaus ei kestänytkään ja kasvettiin erilleen. Nykyään,nyt 20vuotta vanhempana ja onnellisena vaimona sekä pojan äitinä muistelen tätä hetkeä lämmöllä. Rakastan miestäni ja poikaani eniten mailmassa sillä he ovat kaikkeni ,enkä voisi kuvitella elämää ilman heitä,mutta kuitenkin rakkaus heihin on toisella tapaa vain sana siihen,kuinka paljon rakastin ja rakastan edelleen ensirakkauttani. Se ei vain lähde sydämmestä,ikinä. Nykyään minä ja ensirakkauteni olemme edelleen hyviä ystäviä ja todella läheisiä toisillemme kuin sisko ja veli. Myös muistellaan yhteisiä aikojamme ilolla ja siitä että rakastetaan edelleen toisiamme vaikka ollaan molemmat avioliitossa,mutta mieheni tietää että tämä rakkaus on erilaista ja ei edä vertoja hänelle. Hän myös tietää,että välitän ensirakkaastani edelleen ja pidän sitä rakkautta suurimpana mailmassa,vaikkei sitä voi verrata meidän suhteeseen. Se on mennyttä,mutta säilyy aina sydämmessä sillä tiedämme molemmat että vaikka meidän rakkaus toisiamme kohtaan on hyvin isoa,niin se on eritavalla myöskin erilaista verrattuna nykyisiin elämämme rakkauksiin.

      • ööh, tuota miten kauan ajattelit jatkaa itsellesi ja miehellesi valhetelemista, kavereita ensirakkauden kanssa ja aina rakastatte, millanen tää ensirakkaus on ja miksi ne kemiat ei kohdanneet, taitaa melkoinen hurmuri olla, mitä sä sitä vielä rakastat???miehesi etsii tai hänen kannattaisi etsiä uusi, taitaa lasten takia sun kanssa olla, kehtaat vielä lässyttää miten paljon rakastit ja rakastat häntä mutt jotenkin "eritavalla", eikä vedä vertoja, kamoon nainen! sä valehtelet itsellesi ja perheellesi mä oon tosi surullinen siitä, tilanteenne on puolisoillenne hevon helvetti, tai ovat kanssanne umpisokeita tai vain perheen vuoksi. ei noin.


    • ensirakkaus...

      Joskus kauan sitten oli kova ikävä,
      sitten kaipuu, joka muistoiksi vaihtui.
      Yli 20 vuotta on kulunut, ei olla tavattu. Melkein unohtunut, tuskin tunnistan jos vastaan tulisi, jotenkin muistan hänen äänen. Ehkä.

      Silti.. huoh sydän sen tuntee vieläkin.

      • Äläkä sinä unta nää. Mitään ei ollut. Kuvittelet kaiken nahjus.


      • Oliko vuosi 1984 sinä minä liikenne valoissa


    • Muistot ja tunteen eivät katoa, ne löytyy aina sieltä jostain vaikkapa musiikki saattaa laukaista herkkyyden tietylle taajuudelle.
      Olisihan se kiva tavata se tyttö nyt vielä kerran, kaunis hän varmaan edelleenkin on ?

    • Turhan kiihkeä ensirakkaus voi tuhota myöhemmät rakkaudet.

      Hullun ihana ensirakkaus voi brittisosiologien mukaan olla tuhoisaa seuraaville suhteille. Huima ensirakkaus voi asettaa seuraaville rakkauksille liian kovat odotukset. Myöhemmät suhteet voivat tuntua valjuilta.

      Essexin yliopiston tutkijoiden mukaan olisikin viisainta yrittää välttää turhan kiihkeitä ensirakkauksia.

      Tutkijat muistuttavat, että aikuisten rakkaus on toisenlaista kuin suloinen teinirakkaus, jonka tenho on hetken hurmassa. Aikuisten rakkaus taas vaatii sitoutumista ja uskottavuutta.

      Toisessa brittitutkimuksessa yksi mies viidestä kertoi rakastuneensa ensi silmäyksellä. Puolet oli menettänyt sydämensä ensitreffien jälkeen.

      Naisista vain yksi kymmenestä oli rakastunut ensi silmäyksellä. Useimmat naiset tarvitsivat jopa kuudet treffit, ennen kuin osasivat sanoa, vaikuttaako mies juuri siltä oikealta.

      Kumpikin sukupuoli oli samaa mieltä siitä, että ensirakkaudesta toipuminen vie eniten aikaa. Yksi neljästä tunnusti, ettei koskaan tointunut ennalleen ensimmäisen eron jälkeen.

      http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2012040915364537_lz.shtml

      • kirjoitan.


      • Kuinkahan sitä hurjaa rakastumista voisi välttää? Myönnän, että jutussa on perää omalla kohdallani. Ensirakkautta tulee helposti idealisoiduksi. Sen jälkeen mikään ei tunnu miltään. Mitään ei voi verrata siihen unelmaan. Kun en saanut ensirakkauttani, hain häntä monesta muusta. Sain paljon, enkä kuitenkaan halunnut ketään.

        Nykyinen mieheni aiheutti aluksi tunteen "ei taas tätä!". Halusin häntä, mutten halunnut haluta. Pelkäsin alkavani elää taas peruutuspeilin kautta,vertaillen. Halusin olla rauhassa, vaikka olin korviani myöten rakastunut. Onneksi miehellä riitti kärsivällisyyttä.


    • musta tuntuu että sä olet jossain kriisissä nyt tuon suhteenne kanssa, vai menisitkö sanomaan että et rakastanut miestä alkujaankaan ikinä? onko miehesi pettänyt sun odotukset tai luottamuksen jotenkin, siinä voisi olla syy, eräänlainen itsesuojeluvaisto kaivata silloin entisiä, ainakin naisilla ;) tää on tietysti sun elämä, mutta mieti tarkoin siksi että kaikella on aina seuraukset, esim. uusi pettymys, mitä se toisi aikaan sun ja lapsesi elämään, eron käsittely ja miehesi luottamuksen pettämisen käsittely ja uuden elämän rakentaminen sitten vaikka mahdollisesti yksin, lapsen kanssa tai ilman. Nyt en tarkoita että sinulle pitäisi käydä huonosti vaan sitä että aivan kaikella mitä me tehdään on vaikutusta kaikkeen, jo sillä millaisia keskusteluita me käydään muiden kanssa, mitä asioita mietitään, millä itseämme kuormitetaan.

    • Viinaa juomalla asiat unohtuu.

    • Joo, mulla oli kuusi vuotta sitten s8uhde mieheen, joka oli se oikea.

      En silloin omaa kokemattomuuttani ja maailmanvalloitusintoani tajunnut, että hän, ja se mitä koimme yhdessä, oli jotakin maagisen harvinaista tässä maailmassa.

      Sitä kuvitteli, että se olisi sellaista muidenkin kanssa.

      No eipä ole!! ja sen tajuaa vasta kontrastin kanssa....silloinkin kyllä tunsin sen kaiken koko kehollani ja sielulla, mutten tajunnut naiviuttani sne merkitystä.

      Nyt tuo sielunkumppanini on naimisissa, mikä suru! :(

    • Ensimmäinen rakkauteni aiheutti paljon syyllisyyttä ja surua, mutta se oli sen arvoista. En ehkä oppinut kaikkea siitä, mitä rakkaus on, mutta opin paljon, mitä se ei ainakaan ole. Olin hyvin nuori, mies tuntuvasti vanhempi. Opin, ettei aikuisena välttämättä tiedä eikä osaa yhtään sen paremmin.

      Mitä nyt tekisin? En mitään. Olin joskus miettinyt, mitä sanoisin, jos nähtäisiin. Kun se tilanne yllättäen tuli, taannuin niihin vuosiin, olin taas hänen tyttönsä. Tajusin, etten koskaan saa ääneen sanotuksi sitä, mitä nyt haluaisin. Lähdin pois. Minulle riittää tieto, että hänellä on kaikki hyvin ja että hän tietää minulla olevan asiat hyvin. En haluaisi yrittää enää mitään, liian paljon vuosia välissä. Emme ole enää samoja ihmisiä, ja haluan, että elämme muistoissamme niin kuin silloin. En halua mitään sotkemaan sitä.

      • Et tiedä mitään minusta, enkä minä sinusta. Et ole mitään muuta kuin vanha horo.


      • Valehtelet horotar kirjoitti:

        Et tiedä mitään minusta, enkä minä sinusta. Et ole mitään muuta kuin vanha horo.

        Onko horo mies ja horotar sen naispuolinen vastine?


    • on kulunut tänä iltana 41 vuotta siitä kun hän kutsui minut illanviettoon. Mutta kun saavuin paikalle hänellä olikin vanha poikaystävä seuranaan ja minut oli kutsuttu vieraaksi tulleen tytön kaveriksi. Se loppui muutama kuukausi myöhemmin , kun en päässyt sopuun itseni kanssa. mutta pari vuotta sitten hän tuli minun haavesiini jälleen ja nyt en pysty unohtamaan.

    • Kokematon rakastuu playeriin niin ei siitä hyvä seuraa, playeri kun saa uutta kiikariin niin se sanoo Moro ja lähtee eikä sitä kiinnosta vaikka toinen itkua tuhertaa tai pistää itsensä riippukeinuun.
      Näin on käynyt hyvin monille ja tulee käymään jatkossakin, nämä playerit kun eivät saa tekosistaan koskaan mitään rangaistusta eikä niillä ole omaatuntoa joka soimaisi.
      Silti voin sanoa että kyllä siitä selviää, ainoa lohduttava tekijä on seikka että tuollaiset playerit menettävät hohtonsa ja muuttuvat vanheneviksi kiertopalkinnoiksi ja sääliksi käy heidät lopulta asettumaan saaneita puolisoita.

    • kohta alkaa olemaan 20 vuotta - ensirakkauteni on ja pysyy ensirakkautenani. olisimpa ollut nuorempana järkevämpi

      • Sitä olis monessakin asiassa saanu olla nuorempana järkevämpi mutta minkäs voit että järki tuntuu tulevan iän myötä jos sittenkään.


    • Aina voi tehdä kysymyksen kuulumiset Facebookissa

      • Kaikki ei käytä facebookkia..


    • Jos vanha suola janottaa, niin ei sitten kannata edes aloittaa uutta suhdetta.

    • aina sinne jonkinlainen siemen jää itämään, eihän sitä alun alkaenkaan olisi mitään muodostunut, kyse on vaan kyllästymisestä ja uuden paremman löytymisestä tai toive sellaiseen. uneeni saavuit kerran hetken vain punainen yöasu päälläsi, kiusoittelit ja maanittelit hetken verran ja juoksit nauraen pois. kun sinulle kerran aikojen alussa tokaisin, kerran vielä tulemme kohtaamaan, se aika tulee tapahtumaan ja mitä minä sitten sinulla enää teen ?

    • Kyllä hymyn antaisin. Sulle hymyn tarjoon aivan varmasti.

    • Kyllä sun joskus ajattelen vielä ensirakkauttani-SYDÄMMELLÄ

    • On niitä joitain miehiä, joilla on merkillinen taika kun jäävät naisen sydämeen. Yksi eräs täälläkin joka saa kuumottavia muistoja läikkymään mielessä ja sydämessä vielä vuosien jälkeen vaikka elämä kuljettaa eteen päin ja rakkaita ihmisiä, isoja ja pieniä, kulkee rinnalla. Joskus nähtiin ohi mennen kerran jos toisenkin ja jotain puhuttiin, sä sekoitit mun pään niin kuin aina ennenkin. Aika näyttää, ehkä taas joskus ollaan samassa paikassa samaan aikaan uudelleen, toivon, haluaisin taas kuulla ja nähdä että sulla on kaikki hyvin. Susta edelleen pidän ihmisenä valtavasti.

      Ja mä tiedän olevani sen verran moraalinen ihminen etten halua rikkoa itseäni enkä sua enkä meidän läheisiä tekemällä väärin. Enkä teekään. Taidat tietää sen ja se on kai syy ettei meistä kumpikaan tee mitään asialle. Sussa taitaa olla samaa selkärankaa, sitäkin arvostan sussa. Eri asia sitten jos joskus vuosien jälkeen on lapset kasvaneet ja olen yksin tai jos nykyinen liitto päättyy ja jos säkin olet vapaa silloin. Mutta auttamatta se musta näkyy ja et säkään saanut sitä peitettyä. Kaikissa katseissa, pienissä eleissä, vuodesta toiseen. Joskus toivon ettei kukaan huomaisi, sinäkään, etten pahoita kenenkään mieltä. Mut mietin onko se tunne vielä siellä kun nähdään... Kiitos että olet olemassa, sä teet tästä maailmasta kauniimman.

      • Omalla kohdalla ei varsinaisesti ensirakkaus mutta mies "villistä" nuoruudesta, vaikka aika kiltisti mä taisin silloinkin kai loppujen lopuksi olla. Jotkut sanomiset, uskalluksen ja luottamuksen puute ja väärinkäsitykset harmittaa ja joitain juttuja haluaisin pyytää anteeksi. Oli kai itselle mahdollisimman "väärä" hetki menneistä kokemuksista ja ihmissuhteista johtuen vaikka mies oli ehdottomasti oikea ja sai sydämen läpättämään alusta loppuun saakka koko meidän ystävyyden ajan silloin kun nähtiin vielä säännöllisesti. Puhumiseen ei kuitenkaan ole ollut sopivaa aikaa siinä vaiheessa kun vihdoin löysin itsestäni taas uskalluksen lähentyä toisen ihmisen kanssa ja selvittää keskeneräisiksi jääneet asiat, ystävien ja ympäristön painekin vaikutti koko jutun ajan ja sen jälkeen. Ehkä on myöhäistä, tai ehkä aika joku päivä tulee.


    • minulle hän oli se ensirakkaus joka avasi silmäni myös petipuuhiin, tiedän etten hänele ollut ensirakkaus enkä ehkä edes kolmaskaan mutta uskon hänen myös nauttineen yhteisestä keväästä ja kesästämme . Kyllä aikaa on kulunut todella reippaasti emmekä ole edes törmänneet missään tämän eromme jälkeen, olet edelleen mielessäin ja jos vain suinkin olisi mahdollista sinut vielä kerran tavata haluaisin, mutta tuskin tässä elämässä, seuraavassa kenties.

    • Minulla on vähän samantapainen juttu. Koin ensirakkauteni kun olin 19. Siis rakastin häntä yli kaiken, mutta hän piti minua "vain" kaverina. En ole tavannut häntä 30 vuoteen mutta haluaisin tavata hänet vielä joskus.

    • Kyllä kaipaan ensirakkauttani kovasti, vaikka olen näkyään hyvässä suhteessa. Lapsikin on mutta silti jotenkin tuntuu vain että se oli se oikea.
      En ole kai päässyt yli, mutta en usko että olisi toivoa esim. Uudelleen yrittämiselle koska jätin hänet todella kurjalla tavalla. Mutta olinkin sillon nuori ja tyhmä.. Ja nyt kun olen sattumalta nähnyt hänet, olen ihastunut häneen uudelleen... Hän siis oli täydellinen mies vaan en sitä silloin tajunnut..
      Tästähän on jo monta vuotta, mutta silti... :/

    • Minut jätettiin kurjalla tavalla, tavalla joka on kuitenkin rehti mutta raadollinen.
      Rakkaus kun vaan muuttaa suntaansa yksipuolisesti se jättää toisen riutumaan ja samaan aikaan tekee toisesta onnellisen.
      Kysymys kuitenkin on, mitä merkitsi se onnen aika kun molemmille suhde antoi onnen, onko sen ajanjakson maaduttava?
      Aikaa on kulunut liki kolmekymmentä vuotta, silti sisälläni riipii muistot ja kysymys, miksi ?
      Kaik on anteex annettu, jos törmätään niin jutellaan kuin ois päivä viimeinen.
      Menee naiselle

    • Kellä riittää kantti kirjoittaa sille entiselle kaipaukselle viesti vaikka FACEBOOKIIN?

      • Tullut sitäkin vuosia sitten kokeiltua, ilmeisesti ylimielinen suhtautuminen entiseen oli syynä koska ei edes kuulumisia suostuttu vaihtamaan. Mutta hyvä keino se on ottaa kontaktia kuka mistäkin syystä, en katsoisi itse pahalla jos exä minulle terveisiä laittaisi


      • Minä oon ainaa laittanu eikä siitä mitään pahaa seurannu. Mutta sehä on ihmisest kiini. :) joten onnee yrittämiselle... :)


    • Ei kyllä todellakaan ole mitään innostusta ole koskaan ollut eron jälkeen exään :D Puistattaa ajatuskin, että pitäisi olla esim. muutama päivä yhdessä jossain. Mutta jos on tuntemuksia ensirakkauteen, niin päätöksiä ja sen jälkeen mahdollisesti tekoja. Eli päätös se on sekin, ettei ota yhteyttä tai sitten toisinpäin. Ihmiset yleensä myös ilahtuu, kun joku haluaa kuulla sinusta.

    • Sanotaan vaikka ettei siitä mitään pahaa seuraa jos molemmilla on vilpitön halu kuulla toistensa kuulumisia, se on ymmärrettävää täysin sille osapuolelle joka on aidosti sen hetken toista pitänyt rakkaampanaan että haluaa kuulla että toisella on kaikki hyvin ja kuinka elämä on kohdellut, taas sille osapuolelle joka on feikannut tunteillaan ei toisen elämä ole penninkään arvoinen kuultavaksi. Kenenkään ihmissuhteita ei saa sotkea, siinä on raja. Itse olisin valmis exäni tapaamaan, mutta exäni tuskin minua. Ei sillä että vanhasuola puoleltani janottaisi, vaan aidosti haluaisin päivittää kuulumiset ja sen jälkeen ädjö. Rakkautta kun on monelaista, on aitoa ja siten teeskenneltyä, minun rakkaani puolelta se oli aikoinaan juuri teeskentelyä, rauha hänen muistolleen tai elonsa poluille.

    • miehelläni on ja se tuhoaa tämän avioliiton.ei pääse ryssänhuorasta eroon

    • On, aikaa kulunut jo yli kaksikymmentä vuotta, silti häntä ajattelen lähes päivittäin. Muutaman kerran ohimennen nähnytkin. Toivon, että asiat olisivat menneet silloin toisin.

    • Kyllä, kaipaan häntä, vaikka kaksikymmentäviisi vuotta on kulunut..jos saisin tilaisuuden kertoisin kuinka paljon häntä ikävöinkään. Päivittäin hän käy mielessäni. Radiosta saattaa kuulua kappale, joka hänestä muistuttaa tai näen hänet kaukaa. En saa mielestäni sitä mitä välillämme tapahtui. En saanut silloin sanottua kuinka paljon häntä rakastin. Kadun sitä. Olen ottanut häneen yhteyttä, mutta tiedän, että en voi tavata häntä vain kahvittelun merkeissä ja kuulumisia vaihtaen, koska intohimo välillämme on suuri..jos tilaisuus tulisi tiedän, etten enää jättäisi kertomatta etten saa häntä mielestäni.

    • Seurustelimme 70- luvun taitteessa. Emme ole tavanneet myöhemmin. Usein mietin, teinkö elämäni munauksen, kun suhde päättyi. En vain silloin ollut vielä valmis sitoutumaan m-n.

      • Kuulostaa kovin tutulta. Missähän päin Suomea näin oli päässyt käymään.


      • Pohjoiseen menee :)) Valokuvakin tuli vastaan - kuva, jonka olin jo unohtanut. Mietin usein, että mitähän hänelle kuuluu.


      • 77990000 kirjoitti:

        Pohjoiseen menee :)) Valokuvakin tuli vastaan - kuva, jonka olin jo unohtanut. Mietin usein, että mitähän hänelle kuuluu.

        Pohjoiseen menee minunkin tilanteeni, mutta en tiedä oletko etsimäni henkilö. Pitäisi tietää vähän enemmän, että varmistun oletko etsimäni. Voitko antaa jonkin vinkin, josta voisin tunnistaa.


      • Asumme samalla paikkakunnalla. Hän naimisissa, joten menneet ovat menneitä. Viatonkin yhteydenpito saattaisi vaarantaa hänen/heidän suhteensa, joten sitä en tietenkään halua tehdä. Jos elämäntilanteemme olisi samanlainen, ottaisin luultavasti yhteyden. No, siitäkään ei olisi takuita, kuinka hyvin se sitten käytännössä toimisi ?:). Anonyymisti näitä on täällä turvallista muistella.


      • 77990000 kirjoitti:

        Asumme samalla paikkakunnalla. Hän naimisissa, joten menneet ovat menneitä. Viatonkin yhteydenpito saattaisi vaarantaa hänen/heidän suhteensa, joten sitä en tietenkään halua tehdä. Jos elämäntilanteemme olisi samanlainen, ottaisin luultavasti yhteyden. No, siitäkään ei olisi takuita, kuinka hyvin se sitten käytännössä toimisi ?:). Anonyymisti näitä on täällä turvallista muistella.

        Minun tapuksessani emme asu samalla paikkakunnalla. Hän muutti aikoinaan etelä-Suomeen ja minä asun pohjoisessa.
        Vaikea ajatella, että edes tapamme kun olemme tahoillame naimisissa, ja kummallakin on oma perhe.

        Kuten sanoit, ei sitä halua tulla sotkemaan toisen perhettä, ja kyllähän niillä aikoinaan tekemillä valinnoilla myös minulla on vastuu omaa perhettäni kohtaan. Enemmänkin sitä hakee vastauksia siihen miksi meille kävi näin. Ymmärrän että suhde loppuu jos huonosti menee, mutta eihän meillä ollut edes mitään riitoja. Ainoa puute oli välimatka kun emme voineet tavata silloin kun halusimme. Odotin häntä vielä pitkään senkin jälkeen vaikka aavistin, ettei hän enää tule.

        Miksi näitä nyt mietin. Olin jo mennyt elämässä eteenpäin ja ajatuksissani siirtänyt hänet taka-alalle. No, kävin pari vuotta sitten paikallakunnalla, missä olin tavannut hänet viimeisen kerran. Kaikki muistot ja tunteet nousivat niin voimakkaasti pintaan, että itsekin suorastaan järkytyin. Enkö sittenkään ole vielä päässyt yli hänestä. Ehkä se kun hän aikoinaan kysyi, että muistankohan häntä enää viidenkymmenen päästä. No tässä vastaus jos hän näitä lukee. :)


    • Siitä on n. 25 vuotta, oltiin parikymppisiä. Hän oli varakkaasta perheestä, minä köyhästä. Hän lähti opiskelemaan kauas.. Kemiaa meillä oli ja kaipaukseni oli valtava. Vieläkin katselen joskus hänen kuviaan netistä ja ikävöin vaikka olen jo naimisissa ja asiat hyvin. Hän on menestynyt ja uskon että on onnellinen. Kaikkea hyvää hänelle. Uskon että asiat menevät siten kuin on tarkoitus.

    • Tai sitten se menee näin, pieni viesti 20 vuotta sitten päättyneen rakkaustarinan toiselle osapuolelle. Tapaaminen ja siitä se lähti taas, entistä roihuavampana uuteen elämään. Tosin molemmat oltiin vapaita. Riskinä oli että menetetään kaikki kauniit muistot, joissa oli hyvä hekumoida vaikeina aikoina, mikäli todettaisiinkin että ei tämä enää ole samaa kuin ennen... mutta tulikin vielä parempaa jotain uskomattoman ihanaa ja vielä "vanhoina päivinä". Kyllä kannatti, elämä on lyhyt.

    • Pitäkää tunkkinne.

    • Mennyt rakkaus on kuin vanha auto, joka viedään romuttamolle ja kirjoitetaan paperit luovutuksesta. Tämän jälkeen päätöstä ei voi peruuttaa. Muistot jää mitä kaikkea autossa on tapahtunut mitkä katseet ja suudelmat ... jne. Nyt vain on etsittävä uusi menopeli missä voi tapahtua samat asiat. Elämä menee eteenpäin tahtoi tai ei jokainen itse säätää elämänsä milloin vie entisen elämän romuttamolle ja aloittaa uuden. Elämä ei ole tarkoitettu elää toisen ihmisen kautta vaan se on elettävä siten, että itsellä säilyy himo elämiseen joka hetki. Itselleni aukeaa jokainen päivä uusi ovi ja sen takana on monta ovea mistä voi valita mitä ottaa. Tähän tilanteeseen pääsy vaatii paljon itseltä ei helppoa reittiä, mutta kun saavut pisteeseen takaisin et enää käänny. Ensimmäinen askel on laittaa itsensä kondikseen, yläpää ajatuksineen ja hiuksineen on ensimäinen kohde mikä täytyy olla kunnossa. Sitten voi alkaa pikkuhiljaa opettelemaan sosiaalisia taitoja samalla voi ulkokuorensa uudistaa. Nämä asiat tuntuvat helpolta, mutta vaativat paljon työtä ja monesta asiasta luopumista. Kun olet pääsyt pisteesen aukaise ovi mistä aukeaa useita ovia ja valitse elämä on sinun ja vain sinun hallinnassa.

    • Minulla on edelleen rakkautta häntä kohtaan. Se ei tule ikinä sammumaan ja jos tuo henkilö nyt sattuis eroamaan nykyisestä avoliitostaan niin en miettis hetkeäkään. Lähtisin matkaan heti. Tunnen luissa ja ytimissä että hän on se oikea.

    • Ensirakkaus jää kummittelemaan lopun ikää sille osapuolelle jolla olisi haluja jatkaa suhdetta, jonka tunteet ovat aidot. Sanotaan että kaikki hyvä loppuu aikanaan ja sitä pitäisi saada lisää, se pysyy mielissä. Sen tunne tyhjiön kanssa on vaan opittava elämään ja pidettävä oikea elämä etusijalla. On hyvä muistaa että tämä jättäjä osapuoli ei paljon asiaa murehdi, oikeastaan nauttii vaan tilanteeesta narsistisen tapaan. ELÄ ELÄMÄÄSI ja unohda entinen.

      • Minä se silloin jätin hänet. Oltiin sen verran nuoria että oli elämä edessä. Piti käydä tekemässä kasvuretki. Henkinen kasvu oli todella tärkeä että pystyy olemaan sitten myöhemmässä vaiheessa olemaan entistä parempi. Lisäksi olemme olleet todella paljon yhteydessä vuosien aikana. Tunne on molemmin puolinen mutta pari asiaa pitää meitä vielä erillään. Kyllä ne siitä oikenee ja saamme varmasti viettää loppuelämän yhdessä. Täytyy nyt vaan säilyttää maltti :)


    • Minulle kävi se varmaan harvinaisempi juttu. Se teiniajan kesäromanssi ei jaksanutkaan kesän jälkeen olla kiinnostunut. Sen jälkeen seurustelin 5 v. todellisen tylsimyksen kanssa. Jätin hänet, mutta tuo teinirakkaus kummitteli mielessä edelleen. Olin jo muuttanut kyseiseltä pikkupaikkakunnalta poiskin. Niinpä siinä sitten kävi, että tuo tyypin unohtaakseni haksahdin lukiossa tyyppiin, josta saikin sitten kymmenien vuosien onnettomuuden. Täysi narsisti ja tuli ja meni kuten halusi ja pyöritti useita mimmejä yhtaikaa. No, unohtuipahan niinä pitkinä vuosina siinä pyörityksessä se teinirakkaus. Lopulta katsoin parhaimmaksi pysyä etäällä koko tyypistä ja myös muistakin miehistä. Kunnes: syntymäkaupungissa käydessäni aloin ihmeen kaupalla aina törmäillä tuohon teiniaikojen ihastukseen. Rohkaisin mieleni ja menin juttelemaan. Hän ei ensin tuntunut edes muistavan kuka olen. Sitten kertoi itsestänsä: oli sairastunut skitsofreniaan kaksikymppisenä. No, aikojen kuluttua taas törmäsin häneen ja hän, sairas kun on, näytti minulle kieltä! Vaikka tiesin hänen olevan sairas, tuntui se näin keski-ikäisenäkin yhtä pahalta kuin teininä kokemani torjunta. Meni taas aikaa ja törmäsin häneen kaupassa. Hän huomasi tuijotukseni ja asiallisesti vastasi tervehdykseeni. Olin niin ilahtunut! Hassua, vaikka tämä ihminen on skitsofreenikko ja nyt jo keski-ikäinen rupsahtanut mies! En voinut välttyä jossittelulta: entä sitten jos hän ei olisikaan sairastunut, mitä hän olisi tehnyt työkseen, millainen olisi ollut- entä sitten jos jutustamme olisi tullut jotakin. No, ainakin hän opetti minut kuuntelemaan heviä, jota kuuntelen vieläkin keski-ikäisenä. Varmaan hän on nykyisin tosi yksinäinen. Itse hankin korkean koulutuksen, hän ei selvinnyt edes ammattikoulusta.

    • Minä haluaisin ottaa myös erääseen vanhaan poikaystävään yhteyttä.
      Olin tuolloin 16-vuotias, minulle oli kerennyt sattua ja tapahtua, vaikka olin vasta lapsi, olin kylmettänyt omat tunteeni ja tein mitä halusin. Olin niin teini ja täynnä kaikkea.
      Tämä silloin 18-vuotias miehenalku oli vetämässä puistossa turpiin yhtä entistä koulukiusaajaansa ja minä menin juttelemaan hänelle, että lopettaa ja voisiko kertoa, mikä hänellä on.
      No, päädyin silloin yöksi tämän herran luo ja kävipä siinä niin hullusti, että vein hänen poikuutensa.
      Sain kuulla vasta muutaman viikon päästä tästä enkä meinannut uskoa häntä, koska hän ei vaikuttanut, no kokemattomalta.
      Tunsin myös syyllisyyttä, koska tämä herra vaikutti aika rakastuneelta.
      Itsekin aloin lämpenemään. Hänen seurassaan oli hyvä olla. Kotoisa olo. Pidin hänen äänestään ja siitä miten hän otti minut kainaalonsa.
      Yhdessä vaiheessa epäilimme minun olevan raskaana ja muistan aina ne sanat ”Minä pitäisin kyllä meidän perheestä huolta”, hän oli tuolloin jo ihan hyväpalkkaisessa työssä ja hän oli kiltti luonteeltaan. Minulle tuli olo, ettet hylkäisi. Silloin tarvitsin sitä ja sinua.
      Tapailimme kesän ajan ja sitten tein yhden tosi inhottavan virheen, jota olen katunut aina. Olin todella ilkeä enkä oikeastaan edes muista miten jälkeen päin kävi: tapasimmeko enää virheeni jälkeen. Muistan, että yhteinen kaverimme soitti ja sanoi sinun itkeneen ja haukkui minut.
      Pyysin luultavasti anteeksi sinulta. Haluaisin pyytää edelleen.
      Otin sinuun yhteyttä noin 2 vuotta tapahtuneen jälkeen, ehkä vuonna 2008 kun kaipasin sinua ja ymmärsin vihdoin mitä olin menettänyt.
      Laitoin viestiin ainakin ”Meidän pitäisi tavata joskus uudestaan”. Muistan sinun laittaneen, että ”Niin pitäisi”, mutta en enää muista laitoinko sinulle muuta viestiä tai sinä minulle.

      Jos luet tätä joskus, Joona, olit kaikista, kaikista miehistä puhdassydämisin ja lämpimin. Toivon, että sinulla on kaikki hyvin ja että olet onnellinen.

      Muistan, kun kirjoitit rakastaneesi minua..

      Minäkin sinua. Minä en vaan osannut käsitellä omia tunteitani ja pelkäsin hyviä tunteita, pelkäsin rakkautta, koska minulle oli tapahtunut niin paljon pahaa ja olin menettänyt jotain tärkeää eikä minulle sopinut moniin vuosiin turvallinen ja tasainen elämä.

      Joskus muistelen, kun makoiltiin sängyssäsi ja juteltiin kaikesta. Monta tuntia. Suutelua, juttelua, tupakkaa & rakastelua. Juteltiin aina monta tuntia. En ole kenenkään muun kanssa yltänyt samaan pillow talkiin ja nykyinen mieheni vieläpä vihaa sängyssä puhumista. Minä joskus mietin olisimmeko sopineet toisillemme elämänkumppaneiksi.
      Jos olisimme tavanneet silloin 2008..
      Välillä mietin ääntäsi ja eleitäsi. Niissä oli jotakin todella kiehtovaa, mutten osannut lähes lapsena sanoittaa niitä itselleni.
      Perhosia vatsassa ainakin, totta kai.
      Olisi niin kiva joskus tavata.

      - M

    • tiedän mistä puhut
      tunne jota tunsimme silloin oli tunne jota sanoilla tai kirjoittamalla ei voi tuntea..
      kosketus..ei tarvinnut edes koskea tunteakseen..
      tunne oli jotain sanoinkuvaamatonta tunteakseen..rakkaus..rakkaus on ja pysyy vuodesta toiseen..mikään ei voi sitä sulattaa minusta..kaipaus..kaipaus on ja pysyy kunnes jälleen näen sinut rakkain..

      et välttämättä ole hän mutta aina voi toivoa..

    • Itsellä ei, mutta puolisolla heräsi vanha suola vuosi sitten ja nyt kun loppuvuodesta alkoi kuvio selviämään niin erohan tässä nyt sitten tulee.. voiku voisin kertoa koko tarinan ja sen täällä hetki sitten jaoin, mutta se moderoitiin pois.

    • Minunkin ensirakkauteni vie sinne 50 vuoden taakse. Oikeastaan suhteemme ei koskaan päättynyt, vaan se haihtui kuin ilmaan. Muutit toiselle paikkakunnalle työn perässä. Tapasimme aina silloin kun pystyimme tietyillä lähitienoon tanssipaikoilla.
      En tiennyt osoitettasi, eikä minulla ollut puhelinta, jotta olisin voinut kysellä perään Odotin useamman vuoden jotain merkkiä sinusta. Eristäydyin, en käynyt missään nuorten riennoissa. Ennen pitkää kuitenkin oli mentävä eteenpäin. Uskottava, ettet enää tule.
      Minusta pahinta on kun suhde jää jotenkin kesken. Ei voi hyvästellä, surra asioita loppuun, paljon jää asioita sanomatta.
      Ei edes sitä tullut sanottua kuinka rakas ja tärkeä olit minulle.
      Nyt kun ikä alkaa olla vanhuuden kynnyksellä, enää en kaipaa mitään tunnemyrskyjä. Kun vain saisi tämän loppuelämän suht. terveenä olla. Ja elämän ehtoo olisi tyyntä ja rauhallista. Näkisi lasten lasten kasvavan ja löytävän paikkansa elämässä. Sitten voikin tämän kaiken jättää elämästä kyllikseen saaneena.

    • Minun lovestoorini vie sinne 35vuoden taa, ihania muistoja, yhteisiä bailausreissuja ja hörhöilyä ilman huolen häivää. Kivaa se oli ja seksi oli hyvää etenkin takaa. Sain tänään kuulla ikämies kaverini rakastuneen nuorempaan, kauhea paikka miten sekaisin rakastuminen saa miehen, ei hänen hommassaan ole järjen häivää, turha on yrittää varoittaa kun rakastunut ei kuuntele, ei usko. Nyt silmäni aukesivat myös minulle siihen kaukaiseen stooriini, olin rakkauden sokaisema ja uskoin kaiken mitä tuo herttainen syöjätär minulle kuiskutteli. Oma vika kun olit sika, ei vainiskaan en kanna kaunaa ja kiva olisi törmätä vielä tässä elämässa ihan kaveripohjalta.

    • Nykynetistä huolimatta tokaisisin, että tulit vaik et kirjottanu. Kun olen suomalainen ja tottunut tuloon, ettei kotoa enää haeta.

    • Huoh, helpottaa kuulla että tätä oikeesti tapahtuu myös muille, kaikki nämä vuodet olen kuvitellut että olen jotenkin päästäni vialla kun nämä tunteet ja ajatukset ovat vieläkin 15 vuoden jälkeen näin voimakkaita. Tänäpäivänä ymmärtää että oltiin niin nuoria ja tyhmiä että eihän siitä silloin olisi ikinä mitään tulkittu, ja sydän säpäleinä erottiin parin vuoden vuoristorata sekoilun jälkeen, mutta tunteet jäi ja vaivasi kaikki ne vuodet. Toki monet uudet rakkaudet on koettu ja olen nyttemmin myös naimisissa laspinee mutta ei mikään eikä kukaan ole koskaan saavuttanut sitä samaa. Eikä mitään sen kaiken olin oppinut laittaamaan johonkin laatikkoon pääni syövereihin mutta aina kun edes näin vilauksen tai edes unta hänestä tai riittää että joku edes mainitsee hänet nimeltään niin rintaan nousee valtava kuuma möykky ja se laatikko tippuu sieltä hyllyltä ja kaikki leviää joka kerta. No sitten kävi niin että noin vuosi sitten sattumalta tavattiin samoissa juhlissa, toki siis oltiin aikasemmin vuosina varrella tavattu ja asiat johti aina joku siihen että päädyttiin sänkyyn tapeltiin verisesti ,yleensä jälkemmäinnen ja nyt vasta olen tajunnut että se oli aina vaan puolustus keino omia tunteita kohtaan, molemmilla, oli aina helpompi tapella kun anatautu tunnteilleen ja taas satuttaa itsensä. Mutta siis tavattiin ja aluksi vaan välteltiin toisiamme kunnes yhtäkkiä hän kävi kiinni takapuoleeni ja tietenkin vedin siitä ravarit mutta rauhoittuttani alettiin juttelemaan, aluksi asiallisesti pikkuhiljaa oltiin siinä pisteessä että meille vai teille ainakin ajatuksen tasolla, molemmat siis parisuhteessa. Mutta silloin tajusin perääntyän ja ajatella järjellä vaikka joka solu ja huusi että mennään. Eikä mistään siis tapahtunut ja asia loppui siihen. Mutta olin pasmat ihan sekaisin varmaan kuukauden sen jälkeen. Se oli pelottavaa tajuta että miten paljon sitä kemiaa ja vetovoimaa ja tunnetta oli vieläkin olemassa molemmin puolin, siinä pää räjähtää kun ajattelee että sitä ei pääse kokemaan ja jakamaan sen ihmisen kanssa. No asiat rahoitus ja normaali arki alkoi taas rullaamaan, kumpikaan ei ottanut yhteyttä ikinä joka vaati kaiken tahdonvoima sekin. No kävipä alku kesästä uudelleen että tavattiin, tällä kertaa oli aikaa ja järkeä keskustella ja siihen meni koko yö, toki oltiin siis omissa seurueessa mutta yhteiset tutut ja kaikki tiesi yhteisen historiamme mutta antoivat meidän olla keskenämme rauhassa. Ja se yö oli valtava mullistus kaikkelle jonka luulin olevan totta ja tiedettä faktaa kaikesta yhteisestä menneestä. Osattiin sanoa ja kertoa ja kysyä kaikki oikeat asiat mitä silloin ei koskaan pystytty puhuttiin vihdoinkin kun aikuiset. Loppu illasta ei voitu vastustaa vaan vaihdettiin kiihkeät suudelmat ja sovittiin että sitten kun erotaan niistä nykyisistä (kumpikaan siis ei halua rikkoa nykyistä elämäämme) niin palataan yhteen, tai ainakin kokeillaan. Toki tuo kuulostaa aika kamalalta enkä minä ainakaan haikaile mitään eroa koska en halua että lapseni joutuvat elämään rikkonasessa kodissa omien itsekyyksieni takia, mutta tiedä että jossain vaiheessa minä ja aviomiehemme tulemme eroamaan koska ainoa rakkaus joka meitä yhdistää on lapset. Joten siis tarinan pointti oli se että tosi rakkaus ei ikinä tulekuolemaan ja vaikka siihen menisi 10 15 30 50 vuotta selvittää se niin se kannattaa selvittää. Me ei vieläkään olla yhteydessä, ja sekin raastaa jollain tasolla mutta me molemmat tiedetään että jos oltaisiin niin ei pystyttäisi pitää sitä vaan sillä tasolla. Myöskin minua kauhistuttaa että ilahduttaa se että sattumoisin tavataan jossain.

    • Ex-aviomies oli kunnolla ensimmäinen oikea, mutta en kaipaa häntä. Ollaan hyvissä väleissä ja hänen kanssaan joskus jutellaan, pääasiassa lapsiin liittyvistä asioista.

    • J❤️ensirakkaus. Siitä on yli 30 vuotta, kosketuksesta. Ikävä. Tulisitpa vastaan kuin ennen ja mitään sanomatta ottaisit käteni käteesi ja veisit mukaasi. Oletko vielä, missä ja muisteletko minua? Vielä on kesää jäljellä...

      • Mies vai nainen?


      • Mies


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mies vai nainen?

        J ❤️= mies vuonna - 72....


    • Hän, tyttö 60-70 luvun vaihteesta tuli mieleeni - Lauri Tähkän upea kappale "Mustaherukan tuoksuinen tyttö":

      " Tiedän en koskaan ketään kaltaistas tuu tuntemaan. Muut mutaherukalta eivät tuoksukaan. Ei muiden ohimoille iltarusko jää, niin täynnä ei oo toiset elämää. Kannan sun kuvaasi ja kuiskeitasi sielussa, kuin sadun kimmeltävää kulta-aarretta, ei sieltä sitä ryöstä kukaan milloinkaan. Se siellä pysyyt ainiaan."

      Upeaa lyrikkaa ihanasta tytyöstä, jota minäkin muistelen. Meistä ei tullut me.

    • Viime viikolla löysin ensirakkauteni facesta. Heti laitoin viestiä ja soiteltiin jo samana päivänä. Oltaisiin jo nähtykin mutta hän ei asu Suomessa. Lähti silloin nuorena työhön ulkomaille ja jäin kaipaamaan kun itsellä oli opiskelut vaiheessa. Aikaa kului paljon.
      Tunteet on nyt molemmilla pinnassa. Ikäväkin. Luvattiin toisillemme olla aina tukena ja ystäviä. Mukava oli kuulla että hänellä on asiat hyvin.
      Itselläni kaikki valokuvat ja rakkauskirjeet tallella, hänellä minun rakkauskirjeet. Naurettiin niille!
      Nyt eletään tätä hetkeä, molemmat elää omaa elämäänsä. Se oli intohimoa ja rakkautta silloin ja ero oli kamala.
      Loppusyksystä nähdään vanhojen kaverien järjestämillä kekkereillä. Jännittää jo.
      Suosittelen ottamaan yhteyttä ihmiseen kekä ei unohdu sydämestä eikä mielestä.

    • T oli ensirakkauteni ja tulee olemaan elämäni ainoa rakkaus. En pysty enkä kykene toista ihmistä rakastamaan niin kuin häntä rakastin ja rakastan. Itse asiassa, hän on ainoa. Niistä muista harvoista, olen vain pitänyt ja ehkä jollain tasolla kiintynyt, mutta en rakastanut. Kaipuu on suuri hänen luokseen. Jotenkin vain tiedän, että hän on sieluni puuttuva pala. Sieluni on yksinäinen ilman häntä. Rakkaudella hänelle ❤

      • Huomasin juuri, että aloitus oli laitettu vanha suola janottaa palstan alle. Sitä hän ei ole koskaan ollut! Hän on aina ollut sydämessäni eikä ole koskaan sieltä poistunut. Eikä tule koskaan poistumaan. Pidän hänestä hautaani asti kiinni.


    • Ensirakkauteni Ju..., muistatko milloin tavattiin ensimmäisen kerran, missä ja mitä tapahtui? Vuosi 71? T. Tyttö samasta kylästä.

      • Ensirakkaus muistoissa... Ikävä kyllä usein muistelen vaikka siitä on aikaa vuosikymmeniä. Toivon unohtavani...


    • Nuoruuden rakkaudesta tuli 40 vuoden jälkeen todellinen rakkaus. Tänä aikana ei oltu nähty laisinkaan. Nykyisin ollaan yhdessä ja nautitaan toistemme seurasta täysin siemauksin nuoruutta muistellen.

      • Kumpi otti yhteyttä?mistä aloitte jutella? Kumpa itsekin saisin vielä mahdollisuuden. En todella ole voinut elää onnellisena ilman häntä


    • Sattumalta tavattiin ja sitten lähdettiin käymään kahvilla. Vaikka aikaa ei olisikaan ollut silloin kahvihetkeen mutta "siirrettiin kelloja" hiukan taaksepäin. Nyt ei kumpikaan kadu kellojen siirrosta. Hän on vielä ihanempi kuin silloin ennen.

    suomi24-logo

    Osallistu keskusteluun

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Britti kehuu Suomalaista terveydenhoitoa.

      MTV HS: Brittimies virui Suomessa viisi viikkoa tajuttomana hengityskoneessa – elämästä kamppailu juuri Suomessa oli onnekas sattuma Brittiläinen toi
      Maailman menoa
      114
      5953
    2. Stefan Thermanin firmaa haetaan konkurssiin

      Tuoreita kuulumisia: https://www.seiska.fi/Uutiset/Stefan-Thermanin-firmaa-haetaan-konkurssiin/1151960
      165
      3608
    3. Maskisekoilu riittäsi jo -STM!

      STM:n maskisekoilu vain jatkuu. Mitä ihmettä onkaan tapahtunut? Onko nyt menossa jälkien peittelyvaihe ja mielipiteitten hämärtämisprojekti? LUE TÄMÄ:
      Maailman menoa
      180
      1570
    4. Ketä kaipaatte?

      Sanokaa edes kaupunki tms. jossa hän asuu.
      Ikävä
      86
      1203