Boikotoin eekoota

Prismat/s-markitit ja ABC sekä Agrimarketit, Työ on siellä lyhytaikaista osa-aikatyötä ja työtekijät kinaavat keskenään. Asiakas on unohdettu, vain tuotto on mitä ajatellaan. Hinnat on nousseet 5 v. aikana paljon, pienet kaupat häviävät. ES tekee kokoajan eekoon piilomainontaa. Haisee koko juttu. Valitettavasti ei käytä eekoon palveluja toistaiseksi. Osuuskauppa ajattelussa ei ole mitään pahaa mutta minulla on omat aivot.
20498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

En ole tuota Leirin juttua tarpeeksi seurannut. Onkohan siinäkin Manninen asialla Miettisen ym. avustamana näitä erikoisliikkeitä kieltämässä, ja tietenkin Keskon ruokakauppaa? Mannisen poonukset ovat ihan persiistä.
Kuka hitossa on niin yksinkertainen, että kuvittelee niistä itselleen jotain hyötyä olevan?

Äänestä

Kattokaapas joskus ihan niitä hintoja niin huomaatte, että ihan itse työ ne teijän poonukset maksatte. Käykääpäs vaikka prisman raksapuolella vertailees hintoi näihin muihin lpr.n rautakauppoihin. Kaikki on sen muutaman prossan kalliimpaa. Sama bensassa ja vähän kaikessa. Sillähän ne tota poonusjärjestelmää pyörittää. Hiton paljon halvemmalla sais tavarat kun ei ois mitään näitä poonuskortteja missään kaupoissa, sillon se oikee hintakilpailu laskis oikeesti hintoja.

Äänestä

vaikee boikotoida, kun s-ja k-ketjut on monopoliasemassa. kun mentiin eu:hun luvattiin, että kilpailu vapautuu.. kuinkas kävikään s-ja k ketjut päättää miten suomessa eletään ja mitä täälä kulutetaan.käyttäsin mielelläni jotain muuta jos olis..

Äänestä

Minä ainakin olen tyytyväinen ja ylpeä asiakasomistajana!

Äänestä
  • Mitähän ylpeilemistä on asiakasomistajuudessa? Senhän saa, kun maksaa.

    Äänestä

Joo, täällä myös yksi ihan tyytyväinen s-ryhmän palveluja käyttävä ihminen. Ruokaostokset on ainakin kaikkein halvimmat s-ryhmällä, vakuutukset IFillä halvemmat kuin esim Pohjolassa, sähkö on varmaan lappeenrantalaisilla lähes kaikilla Lappeenrannan Energiasta, sieltä saa bonukset. Kun vaan keskittää ostokset ja miettii mistä kaikkialta bonuksia saa, niin niitä tulee aika huomaamatta kuukaudessa aika hyvin. Mitään ylimääräistä tai kallista ei tarvii ostaa. Meillä kahden hengen taloudessa tulee joka kuukausi 30-60 euroo takasin. Mutta jokainen taaplaa tavallaan, ja onneksi on k-kauppoja, lidlejä, valintataloja, jne niin eiköhän sieltä jokainen löydä sen oman!!

Äänestä
  • Ei niitä kortteja tarvitse joka paikassa vilautella ja omia kulutustottumuksiaan tarjota ilmaiseksi kauppayhtiöille markkinoinnin tueksi!

    Olen nyt vuoden ollut piste-/bonuskorttiboikotissa ja maksanut pelkällä rahalla siellä, mistä olen mieluisimmalla hinnalla tuotteen saanut. Säästöä joka sentti.

    Mainosposti on ratkaisevasti vähentynyt enkä ole maksanut bonusostoista "bonushintoja".

    Äänestä

Pidin ennen Prismoja edullisena. Hain tietysti plussatarjoukset cittarista. Kävin vähän aikaa sitten Lidlissä ja yllätyin, kuinka paljon halvempaa ja hyvää ruokaa siellä on. Olen ennen karsastanut kyseistä kauppaa, mutta jatkossa aioin käydä enemmän Lidlissä. Kauppakassin sai paljon halvemmalla kuin Prismasta. (sis. leipää, maitoa, makkaraa, juustoa,kasviksia, hedelmiä, lihaa,jne.) Mikä positiivista, niin siellä on nykyisin paljon myös suomalaisia elintarvikkeita.

Äänestä

Käyn hakemassa kaiken mahdollisen lidlistä ja loput mitä ei sieltä löydy s/k-ryhmän kaupoista

Äänestä

- en minäkään käytä ek-s, tai K palveluita.
En missään. Boikotoin kartelleja.

Äänestä

yks kerrallaan on pienet kaupat, huoltamot ym. yksityisten omistamat syöty pois markkinoilta. s- ja k-ryhmä kiittää.. ne omistaa koko suomen hangosta nuorgamiin. vapaata kilpailuako????

Äänestä

K-kaupan bonuskortti ei maksanut mitään,ja kassalla saan sitä vilauttamalla heti kättelyssä alennusta.Mikä vitun orja?Lidlistä en saa sitä mitä haluan.Lihat hankitaan suoraan teurastajalta ilman välikäsiä ja ilman ripulimarinaadia.Toki kilpailua saisi olla enemmän ja kaipaisin laadukkaita pientuottajia markkinoille ilman prosessoitua teko-ruokaa.Luomua ostan jos on saatavilla.

Äänestä

k kortilla ei saa mitään....
ja se käteis- alennus poistettiin...

Ja Ahtia en tue periaatteesta.

Äänestä

[quote]ES tekee kokoajan eekoon piilomainontaa[/quote] No niin tekee. Koko ajan rivien välistä voi haistaa EeKoo myönteisyyden. Puffataan kaiken aikaa.

Ja jokohan selvisi sekin, miksi EeKoota suositaan kunnallispäättäjienkin keskuudessa muita ketjuja enemmän?
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Aamulehti Poliitikkojen perheille alennusta S-ryhmältä/1135268980357

Äänestä
  • Itsepähän olette äänestäneet herrat sinne tai jättänyt äänestämättä ketään. olettepa työkin tyhmiä kun täällä jatkuvasti valitatte...

    Äänestä

Vähänkään järkeä käyttävät/omaavat eivät mene tuohon s-ryhmän kusetukseen. En käytä periaatteesta kyseisen ryhmittymän mitään palveluita. Silloin kun kauppa alkaa ohjaamaan esim. kunnallista päätöksentekoa niin peli ei ole enää rehellistä. Esille on noussut mm. poliitikkojen saamat edut ko. liikkeistä, ja nehän eivät vaikuta päätöksiin...

Äänestä
  • Samaa mieltä kuin Truth. Nää ponusjutut on tutkittu jo viranomaistenkin toimesta ja todettu kansan kusetukseksi. Esim S-ryhmän jättivoitot piilotetaan Venäjälle ( muistaakseni kahdeksas Prisma on Pietariin avattu). Ei tarvi poonusvoittoja suomalaisille osuuskunnan jäsenille niin paljon maksella.

    Äänestä

no niin nyt kaikki suomalaiset tietää miten tää suuri kuse....s toimii ja nyt sitten jäädään odottelemaan, mitä tekee maamme päättäjät. ennustus: ei yhtään mitään

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bonusorjat HERÄTKÄÄ kirjoitti:

Prismat/s-markitit ja ABC sekä Agrimarketit, Työ on siellä lyhytaikaista osa-aikatyötä ja työtekijät kinaavat keskenään. Asiakas on unohdettu, vain tuotto on mitä ajatellaan. Hinnat on nousseet 5 v. aikana paljon, pienet kaupat häviävät. ES tekee kokoajan eekoon piilomainontaa. Haisee koko juttu. Valitettavasti ei käytä eekoon palveluja toistaiseksi. Osuuskauppa ajattelussa ei ole mitään pahaa mutta minulla on omat aivot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu