mieleeni tuli aamulla, kerrotaanpas pieni tarina, mukaan kaikki kirjoittamaan, tarinaa aina jatkamaan.
Jatkotarina:
TV:tä tuli aamulla tarina,
kahdesta karhun pennusta
emo oli niiltä kuollut pois
Jatkotarina:
TV:tä tuli aamulla tarina,
kahdesta karhun pennusta
emo oli niiltä kuollut pois
Vastaukset 27
Vanhimmat
pennut kuljeskelivat ihmetellen miten nyt toimeen tulisivat ilman äitiä, mistä saamme ruokaa,
millä toimeen tulisimme.
-hei tuolla on kuoppaan pudonnut sammakoita, yritetään saada ne ylös-
sanoi kahun pennuista toinen.
pennut oli kovin ihmeissään, mitenkä saisi sammakot ruuakseen, emo kun ei ollut ehtinyt opettamaan vielä konsteja, ja kaikki liikkuva pelotti,
Mutta nälkä pisti opettelemaan saalistusta, ja rohkeus kasvoi. toinen pennuista hyppäsi veteen ja kas siellä olikin saalis ihan tyrkyllä.
Kuoppa liian syvä, mitä tehdään nyt veli hyvä. Minä jos ensin kurkotan, ota kiinni takatassuistani. Vatsalleen nyt Vähäveli ryntää kontaten kohti reunaa, Apuveli kontilleen kierähtää takatassunsa kiven alle tukee. Kurottavat ja kurottavat Apuvelin tukikivi pahasti liikahtaa.....
Minä yritän innostaa niitä, jos yrittäisivät itse, huudetaan kovin,sanoi pinempi pennuista.
No huudetaan sitten tuli vastauksena.
-Yrittäkää hypätä ylös.
Huusivat pennut kurkku suorana.
Ja sammakot yrittivät, toinen toisensa jölkeen kuitenkin väsyivät ja putosivat takaisin kuoppaan.
Niin sammakoista ei tullut pennuille ateriaa, pennut tyytyivät syömään vaan marjoja ja metsässä vaeltaessaan osuivat asumattomaan hylättyyn rakennukseen.
Sekos olikin hyvä paikka jossa kasvoi omenapuita joista karhunpojat saivat kaivattua lisä ravintoa, sillä syksy alkoi jo tulla....
Omenat olivat vain kovin korkealla, maahan pudonneet olivat mätiä ja matoisia. Karhunpennut eivät osanneet eivätkä usjkalstaneetkaan kiivetä puuhun. Sitten yksi keksi alkaa ravistaa puuta ja niihän omenia alkoi kopsahdella alas. Auuuts ! Nyt niitä sataa päähän !
Karhunpentu sanoi veljelleen "Hei, peruutappa vähän kun minä ravistan","okei!" sano itoinen .
Omenia tuli pajon,keskenkaiken toinen huusi"Hei, nyt riittää,jaksammekohan syödä näin paljon"?
Kun karhunpojat oli syöneet omenia tarpeekseen niin vaistot heräsi, he lähtivät vaeltamaan metsään, ja pika pikaa löysivät onkalon, kaatuneen puun juurelta, ja pitihän se tutkia, jospa siitä tulisi hyvä talvihorros paikka,
Emon neuvoja olisi nyt tarvittu, mutta emo oli menehtynyt, näin pentujen oli tultava omin neuvoin toimeen,,,,,ja pesä vaikutti.....
Pesä vaikutti suojaisalta ja mukavalta, sopivan kokoiseltakin. Mutta äkkiä alkoi onkalon perältä kuulua ärinää ja purinaa ...
Poikaset perääntyivät nopeasti ulos, tassujen jo palellessa vastasataneessa lumessa, kun pesäaukosta ilmestyi näkyviin naaraskarhun muhkea pää.
Varoittava murina kuului poikasten pinkaistessa pakoon tihenevässä lumituiskussa.....
niin pelästyivät karhun pennut, pesästä kuuluvia ääniä, ja pinkoivat pakoon minkä käpälistä pääsivät, metsään, joka antaa heille turvapaikan,
mutta pennut vaistosi että edessä on kylmä yö, ja on löydettävä pesäkolo jostain, niin he lähtivät etsimän uutta koloa pesäksi, eikä mennyt kauaakaan kun,,,,,,,
kun löytyi entinen pesä niin he kömpivät pesään tarkastamaan olisiko vapaa ja tarpeeksi iso pesä johon pennut voi jäädä talvi unilleen,
Olihan se tyhjä ja sopiva pennuille, niin he ihmeissään, nähtyään ensi lumen, joka satoi sankkana, kömpivät pesään toistensa kylki kylkeen kiinni ja raukeus voitti, joten karhunpojat vaipuivat talvihorroksen,,,,,,
Hetken nukuttuaan uros pentu, joka piti huolta pienemmästä naraspennusta, oli kuulevinaan jotain pesänsä suuaukosta, niin uros pentu lähti rohkeana katsomaan mitä siellä tapatuu, ja outo hajukin kantautui nenään......
Se haju oli niin voimakas ja sellainen että pennut ei olleet ennen huomaneetkaan mutta nyt uros pentu lähti taas tutkiman mikä kumma siellä haiseekaan ja pelästyi pahan kerran kun oviaukossa seisoi harmaa susi,
Silloin alkoi puolustautuminen karhun pennuilla.......
siellä oli karhutohtori joka tuoksahti lääkkeille. Tohtorin korviin oli kantautunut tieto, että pennut olivat menneet talviunille ilma peräaukon pihkatappia. Se asia pitäisi nyt jotenkin ratkaista, eihän unista mitään tulisi...
Eihän lapsia saa nukkumaan, on sitten pihkatappi tai ei. Niille pitää laulaa ja niitä pitää nukuttaa, sadut luettava, on pidettävä yölamppu palamassa, ovi raollaan, mitä se tohtori oikein kuvittelee!
Luulee pelkällä pihkalla selviävänsä. Hah.
Karhutohtori tutki pentujen kunnon kutittelemalla leikisti ja huomasi kuinka ne sentään olivat saaneet hyvän rasvakerrksen tuuhean turkkinsa alle:) Marja satu olikin ollut runsas sinä kesänä ja poikaset olivat herkutelleet tiivisti herkkua.
Pennut nauraa kihersivät onnellisina kiltistä tohtorista sinistä vielä valkoisissa hampaissaan. Ja niin alkoivat pikkusilmät lupsahdella.
Tyytyväisinä ne nukahtivat toisiinsa painautuneina mmm, karhutohtorin perääntyessä hymyillen. tietäen pihkatapin muodostuvan talven aikana itsestään.
Viimeksi isokarhu tassuillaan keräsi risuja ja kuivia lehtiä ison kasan pesän suulle, ja lähti rauhallisena löntystämään omia teitään.
Mutta kuinka ollakaan. Kolme kiinalaista, jotka olivat maanpaossa sattuivat karhunpesälle ja karhut heräsivät kesken talviuniensa. Poikaset kylmissään ja emokarhu äreissään...
jmurisi ja alkoi tassullaan huitomaan unisia poikasia pois pesästä vallatakseen sen!
Kiinalaiset pakolaiset seisoivat puiden takana kurkkimassa mitä ihmettä tuolla tapahtuu!
Kaikkein julmimman näköisellä oli kivääri hihnassa ja salamana hän otti ja tähtäsi vihaista vierasta emokarhua, ja PAM PAM varmuden vuoksi. Pennut säikähtivät silmittömästi ja painautuivat tiiviisti ihan perälle.
Kiinalaiset kumartuivat kaadetun karhun ylle, katsoivat toisiaan ja....
toinen kiinalainen sai sanotuksi että tehtiinpäs hyvä työ,
mutta siinä samassa kun kiinalaiset olivat lähteneet, pennut valtasi pelko, joten ne lähti ryömimään pesän suulle,
ja uros pentu edellä he lähtivät tallustamaan lumihangessa eteenpäin ja jättivät niin turvattoman pesän,
mutta lunta oli satanut paljon, ei ollut helpoa lähteä hakemaa uutta pesäpaikkaa, niin karhunpojat suuntasi matkansa siihen hylättyyn asuintaloon jossa kasvoi omenapuita ja josta he saivat vatsansa täyteen omenoista.
Näin orvot karhunpennut sai kovaa kokemusta ensimmäisestä alkaneesta talvesta, mutta uroskarhunpentu oli esimerkillään turvaa antava pienemmmälle sisarelleen,,,, joten
se oli edellisellä kerralla nuuhkinut vanhan navetan paikkoja uteliaana ja komensi siskolleen nyt: Tulehan pikkuinen niin mennään !
Sisiko pentu mutusteli vielä omenaa ja lähti kiltisti velipekan mukaan, joka tomerana suuntasi navetan ylisille tallisiltaa pitkin.
Ah, Ihania heinäkasoja oli jäljellä paljon! Alkoivatpa .....
telmiä onnellisina heinäkasassa, pyörien ja sukeltaen toisiaan tavoitellen, kunnes uni alkoi painaa silmäluomia.
Kosteat kuonot heinänporossa, kuivakukka korvan takana nukahti siskokarhu ensimmäisenä tuhisten hiljaa.
Urospennun vielä mietteiessä miten tästä eteenpäin, otti uni vallan,ja hieraisten vielä silmiään, nukahti sekin siskon lämmintä turkkia vasten.
Mutta aamulla, kun kirkas päivä oli jo valjennut, kuului ulkoa outoa ääntä ....
Urospentu rohkeana meni katsomaan, mikä siellä häiritsee, pitämällä outoa ääntä.
Niin yllätys oli melkonen kun hän huomasi peuran poikasineen kahlaamassa syvässä lumessa, ja emo kannusti äänellään poikasta eteenpäin,
Niin pennut miettivät keskenään että tuostapa saisi hyvän aterian, kun nälkä kurni suonissa, kun he olivat eläneet vain marjoilla ja omenoilla.
Niin he lähtivät navetan vintiltä kipuamaan alaspäin,,,,,,
Lunta oli paljon, mutta karhunpentujen ponkaistessa hirven vasan perään, painui pehmeä lumi helposti, jalkojen tavoittaessa maaperän.
Se olikin vasan kohtalo! Pieni kun oli se ei siroine jalkoineen saanut tarpeeksi vauhta,ja niin tuupertui hangelle
uroskarhun ensimmäisestä huitaisusta.
Jo koitti juhla-ateria pennuille. Ikinä ei mikään ollut niin hyvää ja ravitsevaa. Syötyään, toisilleenkin muristen vaistomaisesti, naaraspentu raahasi loput ylös nukkumapaikkaan talteen.
Vatsat pulleina he nukahtivat, vain tassut liikahtelivat, kun unessakin olivat ajojahdissa uudelleen.
Pikku päästöjä tuntui ilmassa pentujen kääntäessä kylkeään aamuyön tunteina, kunnes rikkoontuvien luiden
raksahtelu sai ne valppaaksi.
Ruhon luona oli....
Kukas muu kuin, vanha iso uroskarhu, joka oli haistanut saaliin hajun kaus, pennut pelästyi ja lähtivät taas karkuun pesäpaikastaan, ja jättivät ateriansa isolle karhulle, vähän heitä harmitti kun piti luopua saaliistaan,
He huomasivat että hylätyssä talossa oli tikapuut ulkoseinällä niin he päättivät kiivetä niitä pitkin ullakolle piiloon ja jos iso karhu ei jaksaisi syödä kaikki heidän riistaansa, niin he pääsisivät vielä syömään loppuja mitä jäi,
Mutta kuinkas kävikään, iso vieras karhu huomasi heidän aikeensa, ja katsoi pitkään karhunpentuja , ja niin pennut sai jalat alleen ja lähtivät karkuun vierasta karhua.
Pennut otti riskin ja kiipesivät läheiseen isoon puuhun ja seurasivat sieltä isoa karhua.
Toinen pentu sanoi toiselle,,,,,,,
Tuosta voimme oppia jotakin, jos se on noin suureksi kasvanut menemällä vaan toisten saalista syömään, tehdään mekin niin, kerta toikin,...hm mut
Joo,keskeytti toinen,... muistatko sen punaisen ketun, jolla oli se jänis silloin?
Ai niin, joo nauroi jo velipekkakin, niinhän mekin ens' kerralla mennään vaan, eikä vain nuuhkita,... ainakin kannattaa yrittää!
Niin,..mutta tieteskin vain silloin kun ei olla saatu mitään muuta, pikku siskokarhu vielä empi.
Äh, nyt mennän ja joutuin alas, niin kauan kuin tuo rohmu syö,ja niin...
Niin he laskeutuivat puusta ja lähtivät käpälämäkeen ja tyttöpentu sanoi veljelleen että minua niin väsyttää kun talvikin on jo näin pitkällä, että minä haluan nyt talviunille että on löydettävä pesä.
Vieraan isonkarhun vielä syödessä pennut lähtivät rämpimään lumessa, jospa mentäis sinne syntymä pesään, sanoi urospentu siskolleen.
Samassa ikävä valtasi pentujen mielen, kun muistui äitiemo mieleen, joka oli heidän turvanaan vielä silloin.
Niin he saapuivat syntymäpesälleen, ja asettuivat pesän uumeniin nukumaan, ja uni maistui molemmille niin että he oikein kuorsasivat.
He saivat rauhassa nukkua talviuntaan, aina toisinaan he käänsivät kylkeään, ja venyttelivät jäseniään.
Mutta talvesta oli kulunut jo niin paljon aikaa että, pentujen talviuni jäi lyhyeen, sillä aurinko näkyi jo nousevan ja aamut oli hyvin valoisat.
Herättyään urospentu ensimmäisenä kurkkasi ulos ja,,,,,
Huomasi kaiken olevan rauhallista, niin pentu päätti kömpiä pesästään ulos, ja alkoi kieriskelemään maassa, niin tuli toinenkin pentu ulos kieriskelemään ja nuuhkimaan kevät ilmaa.
Karhunpennut olivat iloisia kun vihdoin koitti kevät ja aurinkokin lämmitti niin lämpimästi, niin he päättivät jatkaa matkaa, kun nälkäkin kurni vatsassa, jotain oli saatava ruuaksi,
Niin he vaelsivat löytääkseen jotain suuhunsa, ja yhtä-äkkiä he huomasivat jäniksen pusikossa, siinäpä meille ateria tuumasivat pennut yhteen ääneen.
Ja lähtivät jänistä jaakaamaan ja sitten tapahtui kummia, pennut kohtasivat nuoren orvon karhunpennun, ja menivät tekemään tuttavuutta, niin jänis oli sillä aikaa loikkinut pakoon.
Yksinäinen orpo karhunpentu arasteli ensin hiukan, mutta,,,,,