Onko suunnitelmallisuuden
puute tulevasta
vapauttavaa ja
tarvitaanko vapaita sieluja
rakentamaan elämään
verkkoja, jotta kaikki
tuntisivat koskettavansa
syvälle huokuvaa
lämpöä ja totuutta
Tuli ja liekit
hierovat pitkillä
pehmeillä sormillaan
voimakkaan
äärettömän keveyden
ja pehmeyden,
vain pieni
lepattava liekki
ja silti ne tuntevat
tulevat ja
rakastaen puhuvat
Onnekkaat ovat
aina viisaita,
eikä tarvitse olla
rikas olakseen ruhtinas,
sillä elämän laatu
ja oikeat arvot ratkaisevat,
ei tarvitse kutsua
ketään tekemään
ihmettä tai
mieltä ylentävää
tekoa,
lausua vain se sana
Positiivinen sana,
ilosanoman sanansaattajat
antavat ihmiselle
mahdollisuuden kokea
raikkaan tuulahduksen
positiivisuutta,
riemu ja rikkaus
niin kuin syvään henkeen
huulet raolleen avataan
niin kuin kaikki suudelmaa
odottavat sielussaan tekevät
Tuntea jonkun koskevan
lievittävän yksinäisyyden tunnetta
aivan kuin halatessa tapahtuu
ja se saa tuntemaan hyvältä,
niin kuin mies koskee naista
halun antamin lupauksin
hyväillen hänen jokaista
sopukkaansa,
päästen lähemmäs
aamuisen auringon
tuomia välähdyksiä
ja kimalluksia,
sinne minne yksinäisyys
on tehnyt pesänsä
Se hyökynä,
jonka vanki oli
vapautunut
ja kivusta poistunut
tuntui aluksi synniltä,
mutta olikin
lähempänä nautintoa,
sormet limittäin sormissa
aivan kuin pelkäisi
menettävänsä
sen hyvän ja turvallisen
tunteen,
otteen maailman kauneudesta
Läheisyys ja rakkaus
kaikille ennustettu
ja luvattu,
koko hänen
väreilevä kehonsa odotti
suuta ja ihoa myöden,
kurkotti vaalimaansa
kauneuden kohdetta
katsoa pelotta
silmiin
ja heijastaa se halu
sinne missä kaipuu asuu
ja tuntea estojen
valuvan lakanoista
lukemattomien öiden
ja etsimiensä rukousten
voimasta sisuksiinsa
Aivan kuin ruumin kieli
osaisi kysyä ja vastata,
niin tunne vei
kauas,
kauas ihmeelliseen
ja ihanaan maailmaan,
missä kehon
laukeaminen aloitti
ajanlaskun
odottaen vain kiitollisuudessaan,
koska saisi
lunastetun lupauksensa
uudelleen
sen aaltoja vastanottavan rannan
jossa maistaa makeaa
kieltänsä kostuttaa
http://www.youtube.com/watch?v=IgLcQmlN2Xg
puute tulevasta
vapauttavaa ja
tarvitaanko vapaita sieluja
rakentamaan elämään
verkkoja, jotta kaikki
tuntisivat koskettavansa
syvälle huokuvaa
lämpöä ja totuutta
Tuli ja liekit
hierovat pitkillä
pehmeillä sormillaan
voimakkaan
äärettömän keveyden
ja pehmeyden,
vain pieni
lepattava liekki
ja silti ne tuntevat
tulevat ja
rakastaen puhuvat
Onnekkaat ovat
aina viisaita,
eikä tarvitse olla
rikas olakseen ruhtinas,
sillä elämän laatu
ja oikeat arvot ratkaisevat,
ei tarvitse kutsua
ketään tekemään
ihmettä tai
mieltä ylentävää
tekoa,
lausua vain se sana
Positiivinen sana,
ilosanoman sanansaattajat
antavat ihmiselle
mahdollisuuden kokea
raikkaan tuulahduksen
positiivisuutta,
riemu ja rikkaus
niin kuin syvään henkeen
huulet raolleen avataan
niin kuin kaikki suudelmaa
odottavat sielussaan tekevät
Tuntea jonkun koskevan
lievittävän yksinäisyyden tunnetta
aivan kuin halatessa tapahtuu
ja se saa tuntemaan hyvältä,
niin kuin mies koskee naista
halun antamin lupauksin
hyväillen hänen jokaista
sopukkaansa,
päästen lähemmäs
aamuisen auringon
tuomia välähdyksiä
ja kimalluksia,
sinne minne yksinäisyys
on tehnyt pesänsä
Se hyökynä,
jonka vanki oli
vapautunut
ja kivusta poistunut
tuntui aluksi synniltä,
mutta olikin
lähempänä nautintoa,
sormet limittäin sormissa
aivan kuin pelkäisi
menettävänsä
sen hyvän ja turvallisen
tunteen,
otteen maailman kauneudesta
Läheisyys ja rakkaus
kaikille ennustettu
ja luvattu,
koko hänen
väreilevä kehonsa odotti
suuta ja ihoa myöden,
kurkotti vaalimaansa
kauneuden kohdetta
katsoa pelotta
silmiin
ja heijastaa se halu
sinne missä kaipuu asuu
ja tuntea estojen
valuvan lakanoista
lukemattomien öiden
ja etsimiensä rukousten
voimasta sisuksiinsa
Aivan kuin ruumin kieli
osaisi kysyä ja vastata,
niin tunne vei
kauas,
kauas ihmeelliseen
ja ihanaan maailmaan,
missä kehon
laukeaminen aloitti
ajanlaskun
odottaen vain kiitollisuudessaan,
koska saisi
lunastetun lupauksensa
uudelleen
sen aaltoja vastanottavan rannan
jossa maistaa makeaa
kieltänsä kostuttaa
http://www.youtube.com/watch?v=IgLcQmlN2Xg
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kauniisti on luovuutesi jälleen virrannut. Kiitos!
Älä koskaan...ikinä...tukahduta herkkyyttäsi, ethän? Sillä herkkyydelle tässä kovuutta vaativassa/arvostavassa maailmassa on aina tilaa.
Jostain syystä herkkyys usein määritellään negatiiviseksi piirteeksi. Että se olisi heikkoutta. Pah.
Herkkyys on voimaa. Vaalikaamme sitä.
Schön und sensibel...
http://www.youtube.com/watch?v=FRLBS2QBEZ8
Hyvää Huomenta,
Muuttaisin sen tutun lauseen muotoon ”elää vahvasti, aistia herkästi - siinä haastetta koko elämän ajaksi”.
Herkkyys tarkoittaa arjessamme parhaimmillaan myös sosiaalista älyä, ihmistuntemusta, huomaavaisuutta ja kauniita käytöstapoja, joita on ilo jakaa ja tuottaa lajitovereilleen. Herkkyyden lisäksi tulisi, jokaisen kasvattaa lapsilleen hyvä itsetunto, jotta häpeä ja syyllisyyden tunteet eivät seuraisi alun perin kaunista herkkyyttä ja mielenrauha säilyisi elämän erilaisissa väkevissä tilanteissa, joita vahvasti eletty elämä tuo tullessaan vastaan.
Kiitos kaunis sinulle ;)
http://www.youtube.com/watch?v=cvkKF4FSyrk&feature=related
Jos on jotain sanottavaa, sen voi sanoa muutamalla sanalla. Tyhjät tynnyrit kumisevat.
Hyvää huomenta myös sinulle ;)