Miltäs saitilta löytyy parhaimmat pokeriohjelmat. En ole yli vuoteen pelannut ja nyt kun meinasin taas aloittaa huomasin että full tilti on suljettu ja siellä ennen pelasin.
Vastaukset 4
- PLoo
Jos softaa tarkoitat, niin eipä ole kovin paljon sillä rintamalla tapahtunut.
Niistä softista mistä on omakohtaisia kokemuksia ainakin vuoden sisään:
1. Varmaan PokerStars ja Party ovat tällä hetkellä parhaimmat.
-Ei ole kuin hyvää sanottavaa. Selkeät softat ihan kaikin puolin.
2. Ipoker.
-Pari pientä miinusta. Ensinnäkin softa on todella raskas. Toisekseen, kun istuu pöydissä, sitä ei näe "aulassa." Pöydät voi kuitenkin sillä keltaisella tähdellä merkitä suosikeiksi ja sen avulla voi merkata ne pöydät missä kulloinkin ollaan.
3. Entraction.
-Muuten ihan mukava softa, mutta pöytien pomppiminen aulan listassa ylös ja alas on pidemmän päälle äärimmäisen rasittavaa. Sen lisäksi jos esim. shorttipöydässä istuu viisi henkeä, ei pääse jonotuslistalle muiden perään vaan pitää odottaa että se kuudeskin istuutuu pöytään. Myös mystiset korotuskoot jotka menee potin mukaan ovat pre-flop vähän hölmöjä.
4. Ongame
-En ole tuolla ihan vähään aikaan pelannut, mutta ainakaan ennen siellä ei ollut jonotuslistoja pöytiin käytössä, mikä teki todella vaikeaksi saada multitabletus käyntiin kun piti koko ajan vahtia niitä pöytiä sen varalle että joku lähtee sieltä pois. Automaattisen top-upin puuttuminen myöskin todella rasittavaa. Miniview -moodissa pöydät eivät ole kovinkaan käyttäjäystävällisiä. Tuo riippuu toki tietenkin näytöstä.
5. Boss/Everest.
-Näistä en keksi mitään hyvää sanottavaa. Aivan järkyttävän huonot softat ihan kaikilla osa-alueilla. - Korttieplurikomävaan
Samat kortit niissä softissa on. Tosisissa softissa on vaan enemmän sitä nuoriin vetoavaa blig bligiä ja muita täysin turhia ominaisuuksia.
No, ehkä tuo Everest on pakko laittaa omaan kategoriaan. Se on todella järkyttävä ja kaiken lisäksi huono pelattavuus, joka johtuu lähinnä varsin omalaatuisesta perspektiivistä.
Käsittääkseni Everest ei edes yritä parantaa softaansa ja tällä tavalla on sanottava että heidän toimintansa on käyttäjän näkövinkkelistä katsottuna varsin loukkaavaa.
En suosittele, mutta kaikilla meillä on makunsa. Varmaan Everestillekin löytyy porukkaa jotka tykkää siitä alien-grafiikasta LOL - pokerstara
paras
- härtse
I Tässä paras sen takia että jengiä on tällä hetkellä vielä tosi vähän, softa on toki vähän kämänen mut uudistuksia pian tulossa. Freerolleja on kerran tuntiin ja niissäki sitä - 50 henkee, tosi helppo pistää rahoiksi kun ei nuo pelaajatkaan kovin tasokkaita ole... :)
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 61241
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671038Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.224823- 63758
- 66754
- 67666
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22646Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?136631Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66599Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32568- 34547
- 53536
- 55528
- 47495
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40483- 38479
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?98476Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.40473- 30473
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri18440