Asumme pienessä asunto-osakeyhtiössä Mustasaaressa. Tässä talossa on perinteisesti tehty lumityöt yms. sopimalla hommista omien sukulaisten ( joita alunperin ollut koko talo täynnä ) kanssa ja maksutkin on kai hoidettu hommista samalla tavalla suullisesti sopien. Noin vuosi sitten päätimme kuitenkin, että asunto-osakeyhtiön asiat on saatava kulkemaan "normaalisti" esim. hallituksen tulee kokoontua ja päättää asioista jne. koska muuten "ei-sukulaisten" on mahdotonta elää tässä kummallisessa talossa.
Hetken asiat ovatkin sujuneet vähän paremmin, kunnes tänään taas meinasi verisuoni katketa päästä näiden viehättävien naapureiden kanssa; Viime vuoden lumityöt pitäisi kuulema maksaa yhtiön tililtä pimeenä yhdelle asukkaalle ( 150 mk / h yht. 10 h ), joka työnteli lumet pihalta viimetalvena traktorilla.
Eikä siinä mitään jos hommasta olisi niin alunperin sovittu, mutta kun hallitus päätti joulukuun alussa nimenomaan, että sukulaispoika saa työnnellä lumet (ulkopuolisen firman sijasta )pihasta koska hänelle riittää hommasta korvaukseksi polttoaine kulut, lisäksi tämä poika tarvitsi traktorille säilytyspaikan talon pihasta( ilmeisesti muiden pimeiden hommien takia ), lisäksi hän sai lämmittää traktoria parkkiksella.
Voiko tämä kaveri nyt jälkeenpäin vaatia korvausta työstä, josta alunperin on sovittu maksettavaksi vain polttoainekulut ? Asia löytyy hallituksen pöytäkirjasta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
ei voi. pistä asia käräjille ja varmista itsellesi mukava asuinympäristö tuleviksi vuosiksi. kannattaa ottaa selvää minkälaiseen yhteisöön kilo€uronsa sijoittaa eikä valitella jälkikäteen ainakaan tällä palstalla.
Jos talon lumihommat oli viime talvena tehty asiallisesti ja ripeästi, niin mielestäni laskutettava hinta talven hommista on ihan minimaallinen vaikka traktori olikin saanut seistä pihallanne. Asuimme kerrostalossa viime talvena, jossa kiinteistöhuoltoyhtiö veloittaa rasvaisen summan lumihommista, joita ei hoidetttu ajallaan, ja silloinkin kun ne hoidettiin, lumi kasattiin aivan väärään paikkaan. Olisit onnellinen kun hommat hoidetaan
jos hallituksen päätös on ollut ja siihen myös lumitöidentekijä on suostunut että polttoaineet korvataan ja traktorilla säilytyspaikka sekä lämmityssähkö niin silloin asia on niin eikä jälkikäteen laskutusta voi olla muilla ehdoilla.
EIKÄ varsinkaan taloyhtiöltä pimeästi.
Jos laskutulee ja se joudutaan maksamaan on taloyhtiökin oikeutettu laskuttamaan saamaan korvauksen parkkipaikasta ja lämmityssähköstä.
Eli miettikääpä tarkkaan onko yleensäkkään nämä " minä voin tehdä edullisesti " tekiät edullisia loppujen lopuksi.
Kiitos vastauksistanne ! Niin minunkin oikeudentajuni sanoo, että jälkikäteen ei voi ruveta muuttamaan sopimusta.....
"lumikolalle" tiedoksi, että yksi syy miksi alunperin olisimme ottaneet ulkopuolisen tekijän oli nimenomaan se, että työ olisi edes sinnepäin kuin ammattilaiselta voi vaatia, ja päädyimme tähän sukulaispoikaan vain sen älyttömän halvan hinnan vuoksi= polttoainekulut. Eli homma on hoidettu jotenkuten siedettävästi.
No opimmepa tämänkin tästä taloyhtiöstä, että ei edes päätöksiin voi loppuun asti luottaa, vaan täytyy tarkastaa vielä kaikilta osapuolilta, kuinka he ovat ymmärätäneet sopimuksen ! Edellisen vastaajan kanssa olen aivan samaa mieltä, että halvin ei todellakaan ole aina halvin ( paras kai ei koskaan ! )!( Asunto-osakeyhtiöllä käytössä nimittäin myös halpa isännöitsijä ! heheh )
Jee minulla olisi paljon mielenkiintoisia tarinoita ja kysymyksiäkin liittyen tähän erikoiseen asunto-osakeyhtiöön, mutta kuten Kola totesi, ei tälle palstalle kannata tulla itkemään, vaan kannattaa unohtaa se, että täältä löytyy myös vastaajia jotka mielellään käyvät keskustelua ja jakavat tietoa muustakin, kuin asuntojen hinnoista.
No nyt ymmärrän, miksi minuun suhtauduttiin niin agressiivisesti tällä hintapalstalla, olisi kai pitänyt kirjoittaa "koti"palstalle. Sorry siirryn häiritsemästä pörssiä.