Selvennystä?

Eräs tuttavapariskuntani on juuri eroamassa. Perheellä on alle kouluikäinen lapsi, jonka äiti haluaisi itselleen. Käsitykseni on aina ollut, että lapsilla ja etävanhemmalla on lain turvaama tapaamisoikeus, jonka toteuttamisesta sovitaan eropapereissa. Kyseisen perheen isän mukaan tällainen tapaamisoikeus on voimassa vain yhteishuoltajuustapauksissa, ei silloin, jos toinen vanhemmista määrätään yksinhuoltajaksi. Onko todella näin? Mielestäni on täysin epäoikeudenmukaista sekä lasta että pois muuttanutta vanhempaa kohtaan, jos tapaamisoikeutta ei ole. Lapsihan tarvitsee ehdottomasti niin isäänsä kuin äitiäänkin, jos on aiemmin elänyt kummankin kanssa - ja myös vanhemmilla on oikeus lapseensa.
4441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

olisi yksinhuoltajuus, niin lapsella on silti tapaamisoikeus toiseenkin vanhempaansa. vanhemmat voivat sen sitten keskenään sopia miten usein ja missä tapaamiset järjestetään. lastenvalvoja vahvistaa sopimuksen, jonka jälkeen se on virallinen.

Äänestä

Eikö lähtökohtana ole aina yhteishuoltajuus, vaikka lapsi asuisikin toisen vanhemman luona.
Tärkeisiin päätöksiin vaaditaan tällöin molempien vanhempien suostumus.

Tapaamisista sovitaan kirjallisesti vain, jos toinen tai molemmat ovat kyvyttömiä sopimaan asioista keskenään.

Äänestä
  • Miksi ihmeessä yhteishuoltajuus,eihän siitä ole mitään hyötyä.
    Tapaamis oikeushan säilyy vaikka ei olisi yhteishuoltajuutta.
    Jos vanhemmat ovat edes jonkinlaisissa väleissä
    hoituvat asiat ilman sopimuksia ja taasen jos välit ovat huonot ei yhteishuoltajuus tee asiota
    yhtään sen helpommaksi,vaan päin vastoin.
    Eihän yhteihuoltajuus tarkoita muuta kuin,että etävanhempi saa enemmän oikeuksia lapsen suhteen,
    mutta ei velvollisuuksia.
    Ja oikeus vaikuttaa lapsen asioihin on väärinkäytettynä riitaisissa tapauksissa valitettavan yleistä.

    Äänestä

  • TopiiButler-yh isä kirjoitti:

    Miksi ihmeessä yhteishuoltajuus,eihän siitä ole mitään hyötyä.
    Tapaamis oikeushan säilyy vaikka ei olisi yhteishuoltajuutta.
    Jos vanhemmat ovat edes jonkinlaisissa väleissä
    hoituvat asiat ilman sopimuksia ja taasen jos välit ovat huonot ei yhteishuoltajuus tee asiota
    yhtään sen helpommaksi,vaan päin vastoin.
    Eihän yhteihuoltajuus tarkoita muuta kuin,että etävanhempi saa enemmän oikeuksia lapsen suhteen,
    mutta ei velvollisuuksia.
    Ja oikeus vaikuttaa lapsen asioihin on väärinkäytettynä riitaisissa tapauksissa valitettavan yleistä.

    Yhteishuoltajuus on ok jos molemmat vanhemmat osallistuu aktiivisesti lapsen huoltajuuteen.

    Usein vain on niin että isästä tulee viikonloppuisä ja sitäkin vain joka toinen viikonloppu. Mielestäni silloin on parempi että äiti on yksinhuoltaja, koska silloin hän saa vapaasti päättää kaikista asioista, ilman isän siunausta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


S.P. kirjoitti:

Eräs tuttavapariskuntani on juuri eroamassa. Perheellä on alle kouluikäinen lapsi, jonka äiti haluaisi itselleen. Käsitykseni on aina ollut, että lapsilla ja etävanhemmalla on lain turvaama tapaamisoikeus, jonka toteuttamisesta sovitaan eropapereissa. Kyseisen perheen isän mukaan tällainen tapaamisoikeus on voimassa vain yhteishuoltajuustapauksissa, ei silloin, jos toinen vanhemmista määrätään yksinhuoltajaksi. Onko todella näin? Mielestäni on täysin epäoikeudenmukaista sekä lasta että pois muuttanutta vanhempaa kohtaan, jos tapaamisoikeutta ei ole. Lapsihan tarvitsee ehdottomasti niin isäänsä kuin äitiäänkin, jos on aiemmin elänyt kummankin kanssa - ja myös vanhemmilla on oikeus lapseensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu