Kotikebab

-2 kg jauhelihaa
-100 g aromisuolaa
-½ dl mustapippuria (n. 50 g)
-chiliä, paprikajauhetta, mausteita maun ja fiiliksen mukaan
-foliota

Sekoita ainekset ja vaivaa taikina huolellisesti yleiskoneella, monitoimikoneella tai käsin. Jotta kakkarasta ei tulisi lihamureketta, on taikinaa vaivattava niin kauan, että se muuttuu silminnähden ja tuntumaltaan tiiviimmäksi ja sitkeämmäksi. Tämä vaatii käsipelillä aikamoista painia, mutta ei ole mahdotonta. Allekirjoittanut ei suosittele yrittämään taikinan vaivaamista sähkövatkaimella, sauvasekoittimella tms., olen nimittäin ennen monitoimikoneen hankkimista käräyttänyt vuosien varrella pari vempelettä toimintakelvottomaksi näissä puuhissa.


Muotoile vaivatusta jauhelihataikinasta käsin pötkylä (ks. kuva alempana) ja kääri sen ympärille tiukasti muutama kerros foliota.


Paista 150 asteessa n. 3 h, leivinpaperilla vuoratun pellin päällä. Anna vetäytyä folion sisässä n. 1/2 tuntia ennen leikkaamista.


Tarjoile pitaleivän, lohkoperunoiden, ranskalaisten, riisin, salaatin tai kasvisten kanssa. Lisukkeeksi sopivat myös erilaiset tomaatti-, kermaviili- tai jogurttipohjaiset kastikkeet tai maustamaton turkkilainen jogurtti.



http://paistinpannuhuone.blogspot.com/2010/09/kotikebab.html
38685
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Mihin jäi lammas? Kebapissa kuuluu olla lammasta.

Äänestä
  • Kuuluu ja ei, nimittäin Suomessa kebapravintoloiden lihasekoituksissa käytetään lammasta yllättävän vähän. Tämä johtuu kuulemma siitä, että Suomalaiset eivät pidä lampaanlihan mausta. Tuon lihapötkylänhän voi valmistaa vaikka rotanlihasta jos tykkää.

    Äänestä

  • Alkuperämaissa kebap voi tarkoittaa mitä tahansa paahdettua naudan- tai sian- tai lampaanlihaa tai kanaa, ja kebablajeja on useita. Turkkilainen şiş kebap, jota Venäjällä kutsutaan šašlikiksi ja Kreikassa souvlakiksi, on grillivarras. Kreikassa dönerkebabia hyvin paljon muistuttava ruokalaji on nimeltään gyros.
    Lajityypin monista muunnelmista turkkilaistyylinen döner kebab on yleisin. Kebabissa kartionmuotoista, jopa metrin korkuista hiljalleen kääntyvää lihavarrasta paistetaan hiljaisella tulella niin, että ylhäältä valuva rasva voitelee alemmat kerrokset pitäen lihan mureana. Tarjoilemista varten kartiosta veistellään suikaleita veitsellä. Suomessa varras on lähes aina tietyllä tavalla valmistettua, tiivistä, maustettua jauhelihaa, mutta Keski-Euroopassa varras on tehty kokonaisista lihanpaloista. Joitakin versioita voi ostaa tavallisesta ruokakaupasta pakasteina, ja moni kebabia myyvä ravintola käyttää teollisesti valmistettua lihaa.

    Äänestä

Suurkiitos erittäin hyvästä ja inspiroivasta ohjeesta!

Äänestä

toki voi myös käyttää lampaanjauhelihaa seassa

Äänestä

Käyttääkö joku vielä tosiaan Aromisuolaa? Kannattaisi joskus lukaista purkin kyljestä mitä se sisältää.

Äänestä
  • Joo ja vaan 5%...

    Äänestä

oli huonot kapatsit siinä sirkusta vastapäätä olevassa kebabissa. lähes syömäkelvoton annos, kun siinä oli niin paljon jotain vettä, että koko hoito oli mössöä ja koko ruoka oli lähes puuroa. Ja lautasella vanhoja vihanneksia. Salaatit olivat ruskettuneita ja vanhoja ja ravintolassa tunkkainen haju.

- Olinpa taas niin pettynyt, että teen ensi viikonloppuna omat kebabit tuoreista raaka- aineista, rapeista pitaleipä- paloista, ruskistetuista (itsetehdyistä) kepsu- lastuista ja oikein tuoreista kotimaisista vihanneksisita.

kiitos hyvästä ohjeesta

Äänestä

Sina rasisti pilata minu työni! Täma olla vihapuhe minä menettaa rahaa! Miksi julkaisit tämän tanne? Minä vai yrittää tehdä työ!

Äänestä
  • mene sinä stiikhousen tollo takaisin sorvin ääreen tekemään pilkkuvirheitä. Joko on luottokunta palauttanut laitteet? Täh?

    Äänestä

  • Kotipizzamieshän se siinä yrittää neljättä kotimaista

    Äänestä

Sinä rasisti olet paha rikos tekijä! Mina selvittää kuka olla sinä! Maksaa isot korvaus minulle suomi poliisi huolehtii siita!

Äänestä
  • menkää kotimaahanne tekemään niitä kebapeja sun muuta olisi kiva nähdä mitä kokkikouluja sitä on käyty vaiko kiertokoulun ja senkin väärinpäin.ja kuinka hygienia koulutus ym. muut.

    Äänestä

  • ei kebapin tekijä kirjoitti:

    menkää kotimaahanne tekemään niitä kebapeja sun muuta olisi kiva nähdä mitä kokkikouluja sitä on käyty vaiko kiertokoulun ja senkin väärinpäin.ja kuinka hygienia koulutus ym. muut.

    Minä pestä aina käsit takapuolikaan me ei hierota tyo aikana! Miksi en saa olla täälla? Suomen valtio maksaa tuki teidän kaltainen takia kun ette ostaa kebabi!

    Äänestä

onko stiikhausin laitteet takavarikoitu? ehkä maksamattomia laskuja tai jotain....

Äänestä

ken tietää..........

Äänestä

Kotiruoka vasta likaista on kun ei kukaan valvoa. Voi löytyä jopa pillunkarvatkin.

Äänestä

miksi ette käytä suomalaista työvoimaa samassa ruokapaikassa monta turkkilaista miestä töissä ???????????? varrmaan maksetaan kaikille työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja löytyy eläkeyhtiön kirjoista. eletään maassa maan tavalla.

Äänestä

Miks te kiusaatta viatonta Amiria? Varmasti maistuu teillekkin hänen ja monen muun tekemät maukkaat kebapit? Kauheeta rasismia.

Äänestä

Kotikebab hei haloooooooooo
Kotona muka siistimpi? Kotikebabissa voi olla jopa pillunkarvatkin......

Äänestä

Onks Steak House siinä Sirkusta vastapäätä muka suljettu??....Tosi hyvät safkat ja mukava henkilökunta..!!!

Äänestä
  • hyvä näin kohta tunkua turkkiinpäin tai venäjälle kyllä siperia opettaa.

    Äänestä

veroja on maksettava!!!!

Äänestä

"""

Onks Steak House siinä Sirkusta vastapäätä muka suljettu??....Tosi hyvät safkat ja mukava henkilökunta..!!!


""""

just joo. huono asiakaspalvelu ja safkat mauttomia

Äänestä

miksi ei turkkilaiset ruokapaikanpitäjät pidä työvaatteita päällä ja hiukset suojattu työpäähineellä kuin esim. kotipizzan pitäjillä on.

Äänestä

Me ei tarvita pitää koska me olla luotettavia! Suomimiehet on saastaisia metsästä me olemme korkea kulttuurista. Me olla hygieniasia

Äänestä

jos teillä toteutetaan omavalvontaa niin siellä sanotaan että työvaatteet tulee olla siistit ja asialliset ja hiukset suojatut se on elintarvikelaki.näin sanoo terveystarkastaja.

Äänestä

Me siistin ruakakulttuurin edustajana. einekset hyviä ja laatu on täysi!!
maukas ruoka ja terveellistä. myös hygienia kunnollinen meillä.
terve ruoka maustuu. suomalaisen epåsiisti ja haisee pesemätön. ravintola ja ihmien suomalaisen naisen huono hygieniä. turkkilainen kkoerkeakulttuuri mies on puhdas ja kaunis,
peseytyy usein.

Äänestä

Suomilaiset likainen me olla puhdas! Suomi muslimeille! ALLAH!

Äänestä

minä puhtaan!!!!!!
asiakas epäsiistinä!!!1

Äänestä

kebab reçete silmek şef mide

Äänestä

vanha suomalainen sananlasku sanoo että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa ymmärrätte varmaan mitä se tarkoittaa.

Äänestä

kotitekoinen on turvallinen vaihtoehto.
lihan alkuperä on selvillä eikä ole revitty viimeisen käyttöpäivän lappuja pois

Äänestä

meilla olla vain paras liha, suomi mies ostaa minun kebabini! kebab kebab kaikki kebab! jos ei ostaa on rasisti!

Äänestä

Taas on alkanut kuulumaan juttua stiikhaussista...

Äänestä

Minun olla tapana sylkäistä pikku räkäklimppi annokseen, jos asiakas on ilkeä ja ylpeä. Minä ja kokki katsomme huomako asiakas klumpin annoksessa. Tähän asti ei oo kukaan houmannut. Joskus kehutan, että hyää oli.

Äänestä
  • mina kaivan penis valkoista tahnaa ja laittaa se esim aurajuusto sekaan!

    Äänestä

Suomi lainen olla on rasissti! Suomi SUomi lainen! KEbaaabb!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilman rintakarvoja kirjoitti:

-2 kg jauhelihaa
-100 g aromisuolaa
-½ dl mustapippuria (n. 50 g)
-chiliä, paprikajauhetta, mausteita maun ja fiiliksen mukaan
-foliota

Sekoita ainekset ja vaivaa taikina huolellisesti yleiskoneella, monitoimikoneella tai käsin. Jotta kakkarasta ei tulisi lihamureketta, on taikinaa vaivattava niin kauan, että se muuttuu silminnähden ja tuntumaltaan tiiviimmäksi ja sitkeämmäksi. Tämä vaatii käsipelillä aikamoista painia, mutta ei ole mahdotonta. Allekirjoittanut ei suosittele yrittämään taikinan vaivaamista sähkövatkaimella, sauvasekoittimella tms., olen nimittäin ennen monitoimikoneen hankkimista käräyttänyt vuosien varrella pari vempelettä toimintakelvottomaksi näissä puuhissa.


Muotoile vaivatusta jauhelihataikinasta käsin pötkylä (ks. kuva alempana) ja kääri sen ympärille tiukasti muutama kerros foliota.


Paista 150 asteessa n. 3 h, leivinpaperilla vuoratun pellin päällä. Anna vetäytyä folion sisässä n. 1/2 tuntia ennen leikkaamista.


Tarjoile pitaleivän, lohkoperunoiden, ranskalaisten, riisin, salaatin tai kasvisten kanssa. Lisukkeeksi sopivat myös erilaiset tomaatti-, kermaviili- tai jogurttipohjaiset kastikkeet tai maustamaton turkkilainen jogurtti.



http://paistinpannuhuone.blogspot.com/2010/09/kotikebab.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu