Mary B. Macey istui portailla ja kuori perunoita. Katua alas vyöryi jäätelöauto jota kuljetti bangladeshilainen siirtotyöläinen, hiljainen mies. Siirtotyöläisen nimi oli herra Songh. Hän ujellutti jäätelösireeniään kuin kokeillakseen lähiön asukkaiden hermojen kestävyyttä. Hän nautti pahennuksen herättämisestä.
Palkkatappaja herra Songhin vieressä ei nauttinut. Hän arvosti hiljaista työympäristöä ja nautti suuresti ergonomian ja taiteen sääntöjen mukaan muotoillusta matkustajan istuimesta, jolla lepuutti persustaan.
Jäätelöauto siis vyöryi alas katua kuin heleän vaaleansininen T-34 posliinikaupassa. Äkkiä jarrut kirskahtivat pyöriin, renkaat jättivät vanan asfalttiin ja matkustajanpuoleinen ikkuna heivattiin viime senteilleen auki. Palkkatappaja laukaisi pumppuhaulikkonsa, latasi, laukaisi taas. Perunankuoret lentelivät, haulit repivät lautaseinään reikiä.
Mary B. Macey oli kuitenkin ehtinyt reagoida. Hän oli aina vierastanut jäätelöautoja. Erityisesti jäätelöautoja, joiden ikkunasta törrötti haulikon piippu. Hän ennätti heittäytyä keittiönoven portailta suojaan syreenipensaisiin kuin metsäjänis juuri ennen kuin ase laukesi. Jäätelöauto rullasi villisti tontin ohi, teki u:n ja palasi. Mary B. Maceyllä oli kuorimaveitsi yhä kädessään. Puksipuiden reunustama portti tempaistiin auki. Tappaja saapui.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei niinkään absurdia, ystäväiseni.