Työpaikka menee

Talouden alamäki näkyy jo pk-yrityksissäkin, kertoo tiistaina julkaistu Talenomin pk-barometri.

Vaikka prosentuaalinen vuosimuutos vuoteen 2009 on vielä selvästi positiivinen, on barometrista nähtävissä selkeä käänne huonompaan suuntaan. Kasvu on hiljentynyt selvästi jo toukokuussa ja kesäkuussa se on pysähtynyt kokonaan.

Ja kun volyymit tippuvat, liikevoitotkin sukeltavat. Näiden osalta suunta on alaspäin ja vauhti on kova. Nyt taas kysytään yrittäjiltä rohkeutta tehdä tarvittaessa kipeitäkin päätöksiä yrityksen talouskunnon säilyttämiseksi
299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Monilla työpaikoilla on vielä käytössä vanhoja koneita, joiden turvallisuustaso ei enää täytä nykyisiä vaatimuksia, Se, että kone pidetään siinä kunnossa, kuin se uutenavuosikymmeniä sitten oli, ei takaa sen lainmukaisuutta,

Käytä tuota pomoasi vastaan jos meinaa antaa potkut. Huonoja koneita löytyy ainakin yhdessä Nastolaisesta yrityksessä.

Äänestä

Mitenkäs suksitehdas Heinolassa pärjää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taas tulloo kirjoitti:

Talouden alamäki näkyy jo pk-yrityksissäkin, kertoo tiistaina julkaistu Talenomin pk-barometri.

Vaikka prosentuaalinen vuosimuutos vuoteen 2009 on vielä selvästi positiivinen, on barometrista nähtävissä selkeä käänne huonompaan suuntaan. Kasvu on hiljentynyt selvästi jo toukokuussa ja kesäkuussa se on pysähtynyt kokonaan.

Ja kun volyymit tippuvat, liikevoitotkin sukeltavat. Näiden osalta suunta on alaspäin ja vauhti on kova. Nyt taas kysytään yrittäjiltä rohkeutta tehdä tarvittaessa kipeitäkin päätöksiä yrityksen talouskunnon säilyttämiseksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu