sterilisaatio leikkaukseen. Olen ollut leikkausjonossa n. yheksän kk ja sain äskettäin tekstarina tiedon peruutuspaikasta elokuun vikana päivänä. Ilmoitin tietysti että otan ajan vastaan ja menen operaatioon. Nyt kysyisin teiltä jotka olette käyneet kyseisessä leikkauksessa, miten puolisonne osallistui ns. tukihenkilönä ko. toimitukseen. Saitteko puolisoltanne kyydin sairaalaan/sairaalasta kotiin, vai olitteko täysin omillanne.
Olen itse ollut erilaisissa vatsan alueen leikkauksissa kaiken kaikkiaan kuusi kertaa, joista kolme viimeisintä avioliittomme aikana. Joka kerta olen saanut vaimon työkiireiden takia tulla sairaalasta kotiin omin neuvoin ja olisin toivonut joskus että joku olisi ollut minua hakemassa kotiin sairaalasta. Tähän keikkaan oltiin ainakin käsitykseni mukaan varauduttu niin että vaimoni olisi voinut ainakin noutaa minut sairaalasta kotiin, MUTTA kuinka ollakaan tuona elokuun viimeisenä päivänä vaimollani ei ole ns. normaali tavallinen työpäivä, vaan ohjelmassa on kaikenlaista missä hänen läsnäolonsa on kaiketi välttämätöntä. Kaikenlisäksi hän on ollut nykyisessä työssään vasta noin kuukauden verran. Sanottakoon ny että tässä tilanteessa en todellakaan aio painostaa häntä valitsemaan työmenon ja sairaalakeikan välillä, ja ehkä juuri sen vuoksi tilanne vi*****a vielä enemmän. Harkitsin vielä että jos peruisinkin tuon tarjotun ajan, mutta sitten joutuu taas jonon hännille ja ei oo mitään tietoa milloin tuohon operaatioon pääsee. Tämä oliskin helpompaa jos tästä vois mennä yli mykkäkoululla ja mökötyksellä..
Olisin enemmän kuin tyytyväinen jos saisin kommentteja ainoastaan teiltä jotka olette tämän operaation läpi käyneet.....
Olen itse ollut erilaisissa vatsan alueen leikkauksissa kaiken kaikkiaan kuusi kertaa, joista kolme viimeisintä avioliittomme aikana. Joka kerta olen saanut vaimon työkiireiden takia tulla sairaalasta kotiin omin neuvoin ja olisin toivonut joskus että joku olisi ollut minua hakemassa kotiin sairaalasta. Tähän keikkaan oltiin ainakin käsitykseni mukaan varauduttu niin että vaimoni olisi voinut ainakin noutaa minut sairaalasta kotiin, MUTTA kuinka ollakaan tuona elokuun viimeisenä päivänä vaimollani ei ole ns. normaali tavallinen työpäivä, vaan ohjelmassa on kaikenlaista missä hänen läsnäolonsa on kaiketi välttämätöntä. Kaikenlisäksi hän on ollut nykyisessä työssään vasta noin kuukauden verran. Sanottakoon ny että tässä tilanteessa en todellakaan aio painostaa häntä valitsemaan työmenon ja sairaalakeikan välillä, ja ehkä juuri sen vuoksi tilanne vi*****a vielä enemmän. Harkitsin vielä että jos peruisinkin tuon tarjotun ajan, mutta sitten joutuu taas jonon hännille ja ei oo mitään tietoa milloin tuohon operaatioon pääsee. Tämä oliskin helpompaa jos tästä vois mennä yli mykkäkoululla ja mökötyksellä..
Olisin enemmän kuin tyytyväinen jos saisin kommentteja ainoastaan teiltä jotka olette tämän operaation läpi käyneet.....
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sanoin tuossa aiemmin etten halua enka aio painostaa hanta valitsemaan kahden tarkean asian valilla, mutta ei kai ole liikaa toivottu jos han edes olisi sanonut etta katsotaan millainen ratkaisu asiaan olisi loydettavissa. Mutta toistaiseksi mitaan sellaista en ole hanelta kuullut. Sain juuri tietaa sairaalasta etta kun minut lasketaan sielta leikkauksen jalkeen kotiin, niin autolla ajo on kielletty ja kotonakin pitaisi olla aikuinen valvomassa tilannetta. Noh anoppi asuu tosin ylakerrassmme mutta jotenkin se ei nyt tunnu oikeen hehkealta eika innostavalta. Taytynee varmaan 15 vuotiaan vanhimman pojan hoitaa aikuisen virkaa.
Minulla sairaalareissut (isommat ja pienemmät) ovat hoituneet yksinkertaisesti kun asun yksin. Sairaalassa toimistosta ova soittaneet tavallisen tai invataksin kotiuttamiskunnostani riippuen. Lääkärihän kirjoittaa sinullekin lääkärintodistukseen että matkaan on käytettävä taksia. Kotiin pääset parhaimmillaan maksamalla taksikuskille 9,25 € (Kelan omavastuuosuus) tai haet korvauksen myöhemmin Kelasta. Tuo valvontavaatimus perustuu myöhemmin mahdollisesti tuleviin komplikaatioihin. Olen joskus joutunut hälyyttämään poikani "yöpäivystäjäksi" kotiin kun valvontaa on vaadittu. Mutta luulisihan vaimosi tulevan kotiin työpäivän päätyttyä joten väliin jäisi ehkäpä muutama tunti jonka voisi "paikata" anoppi tai poikasi. Eihän tuossa valvonnassa tarvita ulkopuolista muuten kuin että osaa soittaa 112 jos pökerryt tai tulee pahaa verenvuotoa ja olet itse pois tolkuistasi.
Jotenkin jäi mielikuva että tilanteesi on enemmänkin psykologinen, koska kyseessä on sentään miehelle psyykkisesti suuresti vaikuttava leikkaus. No ehkäpä asiasta pääsee sitten keskustelemaan perusteellisesti vaimon kanssa kun kotiutuu töistään.
Jep. Kysymys on juurikin psyykkinen. "Keskustelimme" asiasta kotiuduttuani töistä viime yönä puolen yön paikkeilla. Tai minä yritin keskustella ja hän huusi. En ole mankumassa ketään käsipuoleeni ympärivuorokaudeksi, mutta kun otin puheeksi mahdollisen aikataulujen sovittelun tuona päivänä jotta hän mahdollisesti voisi osallistua molempiin juttuihin, niin kun kysyin kyytiä aamulla sairaalaan niin vastaus oli että jos siellä pitää olla klo 07 niin ehkä ja myöhemmät ajat oli että tuskin pystyy....Mun täytyy nyt lähteä taas sairaalaan mahalaukun tähystykseen jatketaan myöhemmin..
No minä ainakin olen aina ihan yksin mennyt julkisella päiväkirurgiseen toimenpiteeseen eli aikaisin aamulla klo 7 on pitänyt olla paikalla. Sitä en ymmärrä miksi siihen tarvittaisiin "saattajaa". Kotiin lähtöön on yleensä tosiaan vaadittu noutaja ja sitten se "yöpäivystäjä". Viimeksi noutajani pääsi töidensä vuoksi vasta ilta-kahdeksalta ja se onnistui hyvin, eli myöhäänkin kotiutuminen onnistuu, tosin paikasta riippuen eli kannattaa etukäteen selvitellä. Toisella kertaa noutaja olisi ehtinyt noin klo 16 (leikkaus heti aamun ekana) ja niinpä huomasinkin istuvani taksissa matkalla kotiin jo klo 10. Hoitaja jututteli siinä useastikin ja katsoi mun olevan niin hyvässä kunnossa ja rauhoittavien vaikutuksen hävinneen. "Yöpäivystäjä" toki sitten oli paikalla. Tosin mulla nuo käsien leikkaukset tehtiin puudutuksessa.
Tosin sulla on tuo aika niin pian, että pikapikaa on selvitettävä miten sairaala pystyy joustamaan esim. noista kotiutusajoista. Toki riippuu siitä millaisista ajoista sun vaimon kohdalla on kyse, eli eikä hän illallakaan olisi käytettävissä?
Miten teillä muuten tuo suhde pelaa, tuntuu kuin olisi kovinkin riitaista... Jos välit ovat kovinkin huonot, voit aina jäädä myös osastolle yöksi eli sen on järjestyttävä, jos ei saa muuten asioita pelaamaan. Jos kotona olisi jatkuvaa huutamista, niin ehkä voisi olla jopa parempikin jäädä suosiolla yöksi osastolle
No muuten menee ihan mukavasti, seksielamassakaan ei ole oikeestaan muuta valittamista kuin etta AINA mennaan ns. vaimon ehdoilla. Ja se mika tassa leikkausjutussa on se perimmainen villakoiran ydin on se etta JALLEEN KERRAN jaan vaimon arvomaailmassa kakkoseksi. Olemme tasta puhuneet aiemmin monta kertaa mutta niinkuin ennenkin niin nytkin hanen vastauksensa oli etta ei han oikeastaan omasta mielestaan priorisoi mitaan. Mika kuullostaa viela ihmeellisemmalta mielestani. Ma olen 16 vuotta odottanut sita paivaa etta olisin joskus ykkonen hanen ajatuksissaan. Mutta tuskinpa sellaista paivaa eteeni tulee, tai jakasnako odottaa niin kauan. Ja kun nostan asian esille niin saan niskaani syytosryopyn, etta mina syyllistan hanta, ja otan asian kasittelyssa marttyyri asenteen.
Taidan vuokrata yksion jostain ja lahtee hiukan ottaan happee, katotaan sitten miten muijalta kay kotiarjen pyorittaminen tyonsa ja harrastuksien ohessa.
"Ja kun nostan asian esille niin saan niskaani syytosryopyn, etta mina syyllistan hanta, ja otan asian kasittelyssa marttyyri asenteen."
Tuo oli meilläkin vaimon peruste avioerossa. Todellinen syy oli toinen mies jonka kanssa seurustelua työpaikalla jo muutama kuukausi. Toisaalta henkisen taakan vuoksi olin aika vittumainen viimeisinä avioliittovuosina. Avioero selvitti molempien elämän kertaiskulla.
"Taidan vuokrata yksion jostain ja lahtee hiukan ottaan happee, katotaan sitten miten muijalta kay kotiarjen pyorittaminen tyonsa ja harrastuksien ohessa."
Mutta jos kohdallasi ero tulee eteen ja mikäli löydätkin uuden naisen joka haluaisi kanssasi lapsia, asia onkin kinkkinen kun letkut on poikki.
Kylläpä sitä ihminen osaa olla joskus pässi, siis tarkoitan nyt itseäni. Eilen illalla juteltiin vaimon kanssa pitkään ja hartaasti, ja ylläri vielä 16 vuoden jälkeen löydettiin uusia piirteitä toisissamme, ja mikä parasta että pystyimme molemmat myöntämään olleemme hiukan kohtuuttomia toisiamme kohtaan parin viime päivän ajan. Tässä riidan sopimisessa on se ero aiempiin että nyt ei tunnu tippaakaan siltä että olisin antanut liikaa, tai liian aikaisin periksi ja sopinut riidan, kuitenkaan perimmäisiin asioihin puuttumatta, niin kuin aiemmin niin monta kertaa tapahtui.
Keskinäinen parisuhteemme on aina ollut parhaimmillaan silloin kumpikin meistä on ollut pienen paineen alaisena. Joten nyt ei kun letkut poikki, emäntä firmansa asiakastilaisuuteen, ja sitten rakennusrojektia käynnistämään.
Katsoimme muuten yhdessä leikkauksen jälkihoito-ohjeita, joissa mainittiin että tarvittais noin 25 siemensyöksyä ennen sperman analyysiä, jonka jälkeen voi kumppani toivottavasti luopua muista ehkäisymenetelmistä. Hiukan huvitti kun mietin tuota 25 kertaa, niin vaimo sanoi että älä sitä murehdi eiköhän tuo jotenkin järjesty. Milenkiintoisia hetkiä odotettavissa. Mutta nyt ois kiva saada tietää onko tuo 25 kertaa joku kivitauluun hakattu luku, vai riittäisikö vähempikin määrä. Kumpikin meistä on sitä mieltä että mitä pikemmin vaimoltani voidaan poistaa kierukka niin sen parempi....