Meidän toisella koiralla on mun suhteen johtajuusongelmia, tai en tiedä mitä, sekä paha eroahdistus mun miehen takia. Eli siis kun mun mies on töissä tai oikeastaan missä vaan, tuo koira ei tee mitään muuta kuin odottaa koko ajan sitä takaisin. Jokainen risahdus ja kolahdus on sille pontentiaalinen kotiin palaava isi ja koira ryntää eteiseen haukkumaan naama punaisena. Kun mieheni on kotona, koira on ihan normaali ja rentoutunut, ei hauku eikä vahdi ja muutenkin käyttäytyy kuin normaali koiran kuuluu.
Toisekseen toi koira ei tietyissä tilanteissa tottele mua ollenkaan. Esim. juuri tuo odottamishaukkuminen on ihan toivotonta, vaikka tekisin mitä ja kuinka johdonmukaisest tahansa, se ei silti lopeta. Toinen on se, jos meidän pihatien ohikin kulkee tai ajaa autolla joku, niin se ryntää heti perään haukkuen. Meidän toinen koirakin villiintyy siitä ja lähtee myös perään, mutta se sentään tottelen kun komennan sen lopettamaan ja tulemaan takaisin. Mutta toi toinen, se menee ikäänkuin johonkin transsiin eikä nää eikä kuule mitään muuta kuin sen haukunnan kohteensa. Jos se joskus pääsee sen ohikulkijan luo asti, niin ei tosiaankaan ole aggressiivinen tai mitään, kunhan kiljuu siinä sitten parin metrin päässä. Ymmärrätte varmaan että esim. lapset silti pelkäävät sitä. Mieheni suhteen tätä ongelmaa ei kuitenkaan ole, koira tottelee ja lopettaa heti kun mies nin käskee. Eli koira ei ikään kuin luota muhun kodin suojelijana ja sen takia vahtii ja puolustaa meitä muita kun mies ei ole kotona.
Nykyään tuo koira on sitten myös alkanut vaikuttaa kamalan säikyltä kun mä lopulta joudun marssimaan sen luo ja käsiä taputtamalla herättämään sen takaisin tähän maailmaan. Se luimistelee ja melkein ryömii takaisin tosta tieltä kun tajuaa että mä komennan sitä, ikään kin se pelkäisi koko ajan että aion tehdä sille jotain pahaa. Ja mä en oikeasti ole koskaan koskenut siihen rangaistakseni, edes näpäyttänyt kuonolle tai mitään. Huutanut kyllä olen kun välillä meinaa mennä hermo ihan totaalisesti, mutta väkivaltaa en ole käyttänyt.
Mä tiedostan että nämä ongelmat johtuu jollain tapaa musta, ja siitä ettei mulla oo tarpeeksi auktoriteettiä sen kanssa. Se oli jo ennenkin jossain määrin tuollainen, mutta nyt tilanne on mennyt ihan mahdottomaksi kun muutettiin uuteen kotiin. Sen takia mä uskon että mun varmaan kannattais mennä johonkin koirakurssille ton koiran kanssa. Esim. koirien käytöskouluun tms. Mietin myös sitä että auttaisko ihan arki-toko? Toi koira on hirmu fiksu ja silmin nähden nauttii kun saa tehdä "temppuja" ja kun sille opetetaan uusia käskyjä. Voisiko pelkästään se auttaa, vai mitä mieltä te olette mistä tuo johtuu ja miten siihen vois puuttua.
Kyseessä on hyvin pieni koira, chihuahuan ja venäjäntoyn risteytys. Hän on narttu, ja täytti helmikuussa 3 vuotta. Muissa tilanteissa koira tottelee mua ihan normaalisti, ja voin esim. pitää sitä metsälenkillä vapaana. Osaa peruskäskyt ja monta turhaakin käskyä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Koirat on pidettävä kiinni tai aidatulla alueella, oli se sitten minkälainen lamppuharja tahansa...ettei tarvitse taas iltapäivälehdistä lukea kuinka hellhound taas tappoi mussukan.
Kiitos vastauksesta, joka tosin ei liittynyt ongelmaani millään tavalla. :/ Omassa metsässä saa pitää koiran vapaana.
ei muuten saa. Koskee kiinnipito omaa koiraakin pesimäkauden aikana. Vert.metsästyslaki
Ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai VÄLITTÖMÄSTI KYTKETTÄVISSÄ 1.3- 19.8 välisenä aikana. MAANOMISTAJA VOI KUITENKIN ANTAA LUVAN KOIRAN IRTIPITÄMISEEN. Viittä kuukautta nuorempaa tai palvelutehtävässä olevaa koiraa kiinnipitomääräys ei koske. Palvelustehtävissä olevia koiria ovat opaskoirat ja poliisin tai muun viranomaisen tehtävässä olevat koirat. Metsästyslaissa on tarkempia säännöksiä poikkeuksista koirakokeen ja -kouluttamisen aikana sekä metsästyksessä.
Lähde: Laki24.fi
Mutta asiaan, osaako kumpikaan auttaa ongelmassani?
vaikuttaa kovastikin siltä että on riippuvainen isännästään, kuten arvelitkin.. nyt olisi erittäin tärkeää että vieroitus tapahtuisi.
Et kertonut kuinka paljon miehesi koirien kanssa touhuaa? joka tapauksessa, olisi hyvä kun hän ikään kuin "lakkaisi olemasta" tälle kaipaajalle toistaiseksi, eli, sinä olet se joka ruokkii, ulkoiluttaa.. ja hellii.
Miehesi ei sitten saisi todellakaan tehdä noita asiota koska hänellä on jo vahva suhde koiraan, eikä se siitä kärsi että teidänkin suhde vahvistuu.
autojen jahtaaminen onkin hankalmpi asia, koska se tekee sitä vapaana...Mutta tottakai koiralle kuin koiralle tekee hyvää "arki-toko", perustottelevaisuus voi poistaa monta vaaratekijää koiran elämästä, esim. käskyt: tänne, paikalla ja maahan/seiso.. ovat sellaisia jotka on hyvä opettaa niin että toimivat myös äkillisissäkin tilanteissa. Ja helpottanee myös autojen jahtaamista.
En lähtisi sinua syyttelemään siitä asiasta että koira kaipaa miehesi perään.. Sinun vain täytyy nyt tehdä itsesi ykkösihmiseksi sen elämään..