Kaipaan selkeyttä elämään. Tilannetta, jossa suurin osa asioista olisi hoidettu ja keskeneräistä olisi hyvin vähän. Tehdä asioita hetkessä eikä parin vuoden viiveellä. Oppia sanomaan ei ja välttelemään turhia tekemisiä. Sellaista olotilaa, jossa on aikaa myös levähtää.
Kuullostaako tutulta? Se on syy, miksi karsin ja laitan asioita tärkeysjärjestykseen.
Kuullostaako tutulta? Se on syy, miksi karsin ja laitan asioita tärkeysjärjestykseen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Supistin netin viihdekäytön tuntiin päivässä ja sen jälkeen olen ehtinyt tehdä kaikki hommat ajallaan ja levollekkin on jäänyt riittävästi aikaa.
Minulle ei riitä tuo. Haluan, että kaapeissani ei ole ylimääräistä. Vaikka vähentäisin netin viihdekäyttöä, niin en aio sitä vastavuoroisesti käyttää esim. siivoamiseen. Muutoksia pitää omalla kohdalla tapahtua monella rintamalla.
Elämän asenne.
Paha vai hyvä?
Vielä näinkin kauan olleena eläkeläisenä kaipaan tiettyä järjestystä ja suunnitelmallisuutta elämääni.
Olen hahmottanut asioita vuosiksi eteen päin periaatteella "jos olen hengissä eikä ihmeitä tapahdu".
Vuoden, puolentoista suunnittelu saa joiltakin osin jo täsmällisempiä muotoja.
Aivan sama periaate.
Tiedossa olevat asiat pyrin tekemään valmiiksi mieluummin etuajassa tai ainakin ajoissa.
Jokainen keskeneräinen tehtävä kuluttaa hermoenergiaa.
Sen lisäksi että kaipaan järjestelmällisyyttä, niin inhoan tunnetta siitä, että rutiinit haukkaavat suuren osan elämästäni. Siksi rutiinien, kuten ruuanlaiton ja siivoamisen, pitäisi olla helposti ja nopeasti toteutettavissa. Jäisi enemmän aikaa sellaiseen, jonka voi tehdä ex tempororeena.
Tiedän tunteen noista keskeneräisistä töistä. Ehkä tänä iltana teen keskeneräiset ompelukset pois. Pitää varoa, etten kerää niitä lisää tai toteutan uudet ideat loppuun esim. yhtenä viikonloppuna.
Kannattaa varmaan harkita tapaa joka on ollut käytössä jo tuhansia vuosia: pyhitä nuo rutiinit menemällä luostariin tai ulkoista ne kokonaan siirtymällä guruksi vuoren huipulle tai pylvään päähän, opetuslapset hoitavat. Työtkin selkeytyvät.
Luulen, että ehdottamasi elämäntavatkin olisivat rasittavia. Vaatisivat toisenlaista sitoutumista. Tietysti reppuselässä matkailu saattaisi sopia.
Seuraavan interrailin teen 30 litran repulla. Sen olen päättänyt. Kaksi ystävistäni ovat kiinnostuneet lähtemään jossakin vaiheessa reillaamaan.
Luulen päinvastoin, niiden ainoa rasite on tuo sitoutuminen. Sen kun hoitaa kunnolla, loppu on kevyttä ja kai oikein vapauttavaakin kun sen oikein oivaltaa.
Noin radikaalit ratkaisut vaativat koekaniinia, joten ehdotan, että kokeilet ja teet raportin. Sen perusteella voin miettiä, olisikohan minusta siihen. Mieluummin muuten guruksi. Olen huono seuraamaan muita.
Jaaaaaa. pitänee sitten odottaa kun se seuraava kriisi minulle tulee, on edellisestä jo aikaa ja luulen jopa ettei seuraavaa taida näillä näkymin tullakaan. Olen tässä ihan hiljalleen kai rakentanut strategiani jokseenkin noiden ratkaisujen puoliväliin eli olen guru joka asuu yhden hengen luostarissa...
Mitään konjamiineja täällä ei tislailla mutta muuten meno on aika identtistä. Tytär tulee tänne retriittiin aina kun hermot menevät suuressa maailmassa, kuten just nytkin..
Minun tulevat seuraajani ovat sitten koiria ;). No, oikeastaan olen aika tyytyväinen elämääni. Pientä hienosäätöä, niin se on siinä.
Ihminen kun on semmonen, että se kaipaa aina muuta, mitä sillä on.
Nuo Sinun ajatukset kuuluu naisten tarmonpuuskiin. Ne ovat sivullisesta vähän rasittavia, mutta kun antaa niiden telkuta aikansa, niin ohi se menee.
Kunnes tulee uusi tarmonpuuska.
Naiset kun ei ymmärrä, ettei maailma ole milloinkaan valmis, eikä kaikkea saa päivässä valmiiksi, ja hyvä niin.
Olen siis hyvin rasittava ihminen :D? Äitini on ikiliikkuja. Omalta kohdalta en ole aivan samaa luokkaa, mutta perässä tullaan.. Olet selvästi joutunut mukaan tarmonpuuskiin?
Kaikkea ei varmasti saa valmiiksi päivässä, mutta joskus olen tehnyt 24 tunnin rupeamia myös työasioissa, ehkä joskus jopa oman kodin järjestelyissä. Tietysti vähän kuluttavaa, mutta 12 tunnin jälkeen päätökset nopeutuvat.
Välillä haluaa ylittää rajansa ja saada jonkun asian yksinkertaisesti tehdyksi. On ollut myös tilanteita, joissa tutkimusasetelmat ovat vaatineet ympärivuorokauden työntekoa. Kerran olin niin raivona eräälle miehelle, että purin raivoni työntekoon, joka oli muuten oikein tuottelias 24-tuntinen.
Pidin tuosta kirjoituksesi loppuosasta. Ehkä tuo kodin tuuletus ylimääräisistä tavaroista ja askareista, antaa tilaa tulevalle. Huomaan, että tavaroiden vähentäminen muuttaa myös ruokavalintoja, ajankäyttöä jne..
Nyt on kuitenkin lähdettävä. Hyvää päivänjatkoa! Palailen, kun päivä kääntyy iltaan, ainakin katsomaan toisten ajatuksia :).
Juttujasi täältä lukeneena voin todeta että et ole pelkästään rasittava, vaan jossain määrin vastenmielinen tyyppi. Ehkä niitä annostuksia olisi hyvä kohdallasi tarkistaa...?
Niin. Toi hänen minäminäminä-vuodatus on kieltämättä aika rasittavaa.
On se kumma.
Kun minä en ole täällä tavannut juurikaan rasittavia tai vastenmielisiä tyyppejä.
Kyllä aloittaja on hyvin mukava kirjoittaja, katos kun en vähemmänmukaville juuri vastaile.
Tuossa näytti aloittajaa moititun minäminä-vuodatuksesta.
Tällaiset kirjoitukset on sitä minäminää pahimmillaan. Odotetaan, että muut kirjoittavat juuri kun minä haluan,, ihan järjetön ajatus.
Kaikkein jalointa elämässä on olla matonen maan ja säälittävä polonen, joka ei erotu millään tavalla muista. Sellainen kansalainen on helppo pitää aisoissa ja 'jumalan' pelossa, mikä se jumala milloinkin sattuu olemaan.
Nyt aiheutit jollekulle sydänsuruja. Ei nähtävästi pidä siitä, että kirjoittelen kanssasi.
Pidän tavallaan jokaisesta ihmisestä täällä. Ihmisistä, jotka ovat tunnistettavissa. Välillä olemme samaa mieltä ja toisinaan eri mieltä. Aina oppii jotakin uutta :).
En oleta, että kaikki olisivat samaa mieltä kanssani. En edes sitä, että kaikki pitäisivät minusta. Siihen on jokaisen paras tottua elämässä.
En aio haukkua sinua samoin sanoin. Henkilökohtaisuuksiin meneminen sopii parhaiten lapsuuteen, kun ei tiedetty sitä, kuinka kuuluisi käyttäytyä. Aikuisuuteen kuuluu sivuuttaminen.
Minulla ei ole lääkityksiä. Se on minulle aivan vieras maailma, sillä suvussani ei käytetä mielialalääkkeitä.
Ja jos olit vahvistit sanojasi alapuolella, niin kirjoitusten on hyvä pohjautua omakohtaiseen kokemukseen. En kai käyttäisi naapuria esimerkkinä? Jokainen voi vastata omasta kokemusmaailmasta ja laajentaa näin myös minun maailmankuvaa.
Hyvää jatkos sinulle kaikesta huolimatta! Ei jaksa väitellä turhasta..
Tuskimpa sentään. Tai mistä minä naisten sydämet tiedän.
Minä olen täällä niin harvoin, Ja senm minkä olen, niin olen yrittänyt saada edes vähän iloisuutta mukaan, kun ei totista suossa tarpomista kukaan jaksa.
Minun kanssa on turha yrittää olla samaa mieltä, kun minä olen kuitenkin erimieltä.
Noooo, vastasin kun heitit kyssärin. Ja miten sukusi liittyy mielialalääkkeisiisi? Määrätäänkö niitä aina suvuittain?
Joissakin tapauksissa näyttää olevan alttiutta sukupolvesta toiseen. Myös lapsuusajan kokemuksilla.. Voin olla väärässä.
Jos olisin viitseliäs, niin analysoisin palstakäyttäytymisen tilastotieteen keinoin. Ottaisin mukaan yksittäisiä rähinähetkiä. Tekisin aluksi käyrät, joissa näkyisi kirjoitteluaktiivisuus. Kävisin läpi, minkätyyppisiä aloituksia tehdään missäkin vaiheessa. Koko ajan tulokset olisivat myös sukupuolittain jaoteltuina.
Teoriani mukaan keskustelun kiihtyessä ja mukaan keskusteluun saapuu myös mieskirjoittajia. Puskakirjoittelu lisääntyy, joka latistaa palstan henkeä. Samassa yhteydessä saapuvat aloitukset, mistä löytää sopivan miehen jne..
Suurin osa naisista on ihan ok, samoin miehistä. En ymmärrä vain, miksi tuntemattomien ihmisten kanssa kirjoittelu aiheuttaa sellaisia tunteenpurkauksia ;).
Luulen, että naisilla ja miehillä on erilaiset häiriökäyttäytymisen muodot myös näillä palstoilla.
Saat olla eri mieltä..
Jep.
Mun mielestä asioiden, siis perusjuttujen ja käytännön asioiden pitäisi ehdottomasti olla jo sen verran vakiintuneita, että niihin ei enää tarvitsisi kiinnittää huomiota erityisemmin. Sitten voisi rauhassa keskittyä erilaisiin uusiin projekteihin, ehkä vähemmän tärkeisiinkin.
Tein aikanaan, ennen kuin täytin nelkyt, kymmenvuotisssuunnitelman. Koska on selvää, että ihminen elää vain aikansa ja lopussa vauhti voi hyytyä paljonkin. Aika loppuu jokatapuksessa kesken.
Joop, elämäni kammottavin kymmenvuoriskausi. Se tuntui kyllä kahdeltakymmeneltä vuodelta. Ja kyllä se masensi, kun sitten viiskytvuotispäivänä mietti, mitkä hommat oli saatu kuntoon ja mitkä ei. Jotenkin tuli mielikuva, että eipä paljon peerseemmin olisi voinut mennä. Jos nyt jokin olikin asiallisesti, yllätystekijät oli aiheuttaneet paljon lisäharmeja, joista ei olisi ikinä osannut edes painajaisia nähdä.
Puhutaan juu viidenkympin kriisistä, kyllä siinä totuutensa on. Ihan laskennallisestikin 2/3 elämästä takana, eikä tietoa, mihin asti terveys pysyy edes siedettävänä. Sitäpaitsi, ei kaikki elä keskiarvoon, pirusti saanut vuosien varrella jo kavereita olla montuttamassa.
Joop, keskeneräisiä asioita liian paljon, en edes uneksi, että saan kaikki kuntoon ennen kuolemaa. Ei oikein edes ole motivaatiota joka juttuun. Kunhan nyt nuo rutiinit sais meneen kohtuudella ja ois edes välillä kivaakin.
Elämä on ihmisen perseintä aikaa. Turha kiire loppuu kyllä krematoriossa.
=DW=
Monesta asiasta ajattelen samalla tavalla. Omalta kohdalta olen jopa luopunut osasta keskeneräisistä asioista. Todennut, ettei ole mitään mieltä tehdä loppuun.
Hmm.. tarkoittaako tämä, että naiselle tulee neljänkympin kriisin jälkeen vielä viidenkympin kriisi? Ei helkk... kuka sitä kestäisi? Tuntuu, että nyt menty tasaista kriisiä useamman vuoden ajan.
Tavoitteenani on mielekäs loppuelämä. Sellainen, jossa ei tarvitse katua elämän elämättömyyttä ja sitä, että olisi elänyt toisten ihmisten elämää.
Mä oeln tainnut tehdä tuon jo joskus.
Nykyisin haluan vain, ettei laskut roiku.
Muuten elämä on just niinkuin pitääkin.
Tarpeetonta roinaa olen kyl hävittänyt ...paljon...
Vaatekaappi kävi viimeks muodonmuutoksen..
Sinuun voi luottaa :). Jonakin päivänä haluan todeta, että elämä on juuri sellainen kuin pitääkin. Ensi kesään mennessä kaiken pitäisi olla kotona "Alles in Ordnung". Koskee vaatekaappia, ruokakaappia, sisustusta jne.. Sitten keskityn veneprojektiin :).
Jups....on hyvä klaarata toisarvoiset jutut tieltä pois jotta pääsee keskittymään siihen mikä on tärkeetä ;))
Kyllä mä vielä voisin lisätä muutaman elementin elämääni, mut ne on rahasta kiinni ;))
Oon prikulleen samaa mieltä kanssasi. Minulle passaa semmonen elely, että keskeneräisyyksiä ei ajelehdi joka nurkassa. Keskeneräiset tekemiset ovat kuin mangeetteja, vetävät mun energiani ja ajatusrippeeni hunningolle. Olen siis pakotettu hoitamaan keskeneräiset asiat kuntoon, että saan vedettyä ne omat energiani takas ja ruvettua keskittymään omiin juttuihin.
Ne asiat, jotka kertakaikkisesti ON tehtävä, niin ne on sukkelaan saatava pois päiväjärjestyksestä.
Useimmissa asioissa ei kauan nokka tuhise, kun ottaa asiakseen ja tekee ne, eikä moju soffan pohjalla fundeeraamassa, että se ja se ja sekin pitäis tehdä.
Tuon allekirjoitan sotkut joko kuvastavat energiavajetta tai aiheuttavat sitä. Kun koti on kunnossa, niin oma olokin on parempi. Vastauksesi oli kannustava :).
Tosi tuttua. Unelmatilanne olisi, että jokaisella tavaralla on pölyttömän paikkansa, ja kun uusi päivä alkaa, mitään ei olisi tekemättömänä.
Hehheh.
Tällainen tilanne on utopiaa, ainakin meidän perheen kohdalla. Ja toisaalta, olen niin hyvä keksimään tekemistä itselleni, ettei taida edes koskaan toteutua. Aina on jotain kesken ja kasapäin tekemättä.
Tuossa vaiheessa totean ystävilleni, että hankkikaa lisää lipastoja ja komeroita kotiinne. Hankkikaa myös kunnon kannellisia säilytyslaatikoita tavaratiloihin. Jo tämä auttaa lähelle unelmatilaa :).
Oma unelmatila olisi kuraisista tassunjäljistä huolimatta koirallinen elämä. Olet varmasti nähnyt fb:ssä sen söpöliinin? Voisi olla koirani, jos ei olisi niin pahuksen kaukana.
Yritän rauhoittaa itseäni ompeluvillitykseltä. Sitä on liikkeellä.
"Kaikki muu kuin purjehdus on turhaa.." ? ;) Relax, vaikka luulen ymmärtäväni sua :)
Itellä kun on oma koti, ja viikonloppukoti, pidä niitä nyt sitte molempia täydellisessä kondiksessa, pakko leikkiä boheemia. Ihan oikeesti en taida sellanen olla, onneksi vkonloppuisin ei yksin vastuussa.. ;))
Kaikki muu kuin vesilläolo on turhaa. Purjehdus tuntuu vain mielekkäimmältä tavalta siihen. Tarvitsen vesistön lähelleni, jotta voin hyvin. Sen olen huomannut.
Ystävilläni on hyvinkin boheemeja koteja. Kaikesta tavarapaljoudesta huolimatta ne ovat todella viihtyisiä. Omalta kohdalta en pystyisi elämään samalla tavalla. Onneksi meitä on moneksi :).
Tuskin monikaan saavuttaa ihannetilaa, mutta lähelle omaa optimia on varmasti mahdollista mennä.
Jäin miettimään omia kaipuitani.
Oikeastaan elän nyt juuri ihan omanlaistani elämää, eli en sen kummempaa kaipaa.
Tuo meren läheisyys on minulle se joka on tärkein, nyt on juuri oikea aika vuodesta.
Reissun odottaminen on OK.
Vielä kun jaksaa tän viimeisen yön mennä töihin niin sitten saakin taas miettiä tuota että siivois viikonloppuna.
Toisaalta pohdin myös että olis kiva tehdä pikkureissu Hesaan, ihan muuten vaan.
Tai sitten lauantaina Kaunissaareen. On taas muinaistulien aika ja siellä on paljon porukkaa.
Kirjoitustesi pohjalta olen pitänytkin sinua tyytyväisenä ihmisenä. Olet saavuttanut tasapainoa elämääsi. Itselläni on joidenkin asioiden suhteen vielä puurtamista :).
Pidän siivoamisesta, mutta en tästä turhasta sotkusta. Tuntuu, että siirtelen tarpeetonta tavaraa paikasta toiseen ja törmään siihen toisessa siivouksessa. Mieluummin pyyhkisin selkeitä pintoja.
Tuo Kaunissaari on sellainen paikka, jonne on joskus päästävä kameran kanssa.
Mun siivoominen on tuskaa.
Aina tulee ensin vielä kovempi sekasotku ennenkuin kaikki on kunnossa.
Tosin se olotila sen jälkeen on mahtava.
Ite kun oon tolla "boheemilla" luonteella lyöty niin mulla on normaalisti sellainen pikku sekameteli asunnossa. tavarat hujanhajan.
Jotenkin ne ei löydä tietä heti käytön jälkeen takaisin, sitten saan välillä kuljeskella itteni jälillä korjailemassa :))
Mutta ei kuitenkaan sellainen kun noissa siivousohjelmissa on.
Sekaista mutta ei likaista.