Olisin halunnut kysyä sellasta että jos haluaa toisen miehen adoptoitavaksi aikuisikäisenä,vaikka biologinen isä onkin elossa jonka kanssa ei ole koskaan ollut missään tekemisessä niin miten se adoptio käytännössä menee?Pitääkö biologiselta isältä kysyä lupaa,vaikka aikuinen ihminen on kysymyksessä?
Vastaukset 4
- jolle4
hei1 minkä ikäisen olette aikoneet adoptoida? entä minkä ikänen itse?
- ana-kain
Lain mukaan akuisadoptiota ei hyväksytä, mutta ainakin yksi tapaus on, jolloin oikeus on vahvistanut aikuisen adoptoinnin.
Lapseton pariskunta ja kun tai jos tarvitsee esim. työnsä jatkajan yritykseen.
Jos biologinen isä on virallisesti tunnustanut lapsen, niin silloin pitää kuulla adoptiossa. - ccvvvccc
Kyllä aikuisadoptio hyväksytään, mutta ei minkään yrityksen jatkamisen takia. Jos adoptoitava on elänyt adoptiovanhempiensa kanssa lapsena, mutta adoptiota ei ole esimerkikiksi biologisen vanhemman vastuksen takia voinut tehdä adoptoitavan ollessa alaikäinen, voidaan adoptoida aikuinen. Silloin ei siis tarvita vanhempien lupaa.
- Näin meillä
Esim. sijaislasten kohdalla näitä aikuisadoptioita tehdään jonkin verran. Tällä halutaan yleensä vaikuttaa perintökysymyksiin. Sijoitettu lapsihan ei vanhempiensa oma ole, vaikka olisi perheessä asunut pienestä pitäen. Meille alle kouluikäisenä sijoitettu tyttö tulee muutaman vuoden sisään täysti-ikäiseksi ja hänen kohdallaan aikuisadoptio toteutetaan. Saa tyttö saman sukunimen kuin meillä ja tulee meidän lailliseksi perijäksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1531323Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1201069Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä33842Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216819En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58792- 64752
- 141734
- 47686
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57632Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss62590