Itse olen toiminut koulusiivoojana kahdessa eri firmassa yhteensä 2 vuotta. Toinen oli pieni, muutaman kymmenen työntekijän palkkaama firma ja tämä nykyinen iso.
Koulussa siivoaminen on mielestäni ihan mukavaa, varsinkin kun tässä toisessa koulussa missä nyt olen, on henkilökunta ottanut minut hyvin vastaan eikä minua ole työni takia mitenkään laskettu ns. "alempaan kastiin" tai muutenkaan vähätelty.
Mutta... Kummassakin firmassa nämä kohteiden mitoitukset kusee ja pahasti, mitään ei ehdi kunnolla tekemään ja nykyiselle työnantajalle olenkin sanonut tästä useampaan kertaan johon saan vastauksen "Näin se vaan nyt on laskettu sun työ-aikas eikä sitä voi muuttaa, sori vaan".
Kun aloittelin siivoojana, käytin myös omaa aikaa, eli tein tyhmyyttäni ilmaiseksi, että saisin tehtyä hommat paremmin. Nykyään en niin tee, vaan siivoan sen verran kuin kerkiän minulle annetussa ajassa ja "pahimmat pois"-taktiikalla. Asiakkaalta ei pahemmin ole tullut negatiivista palautetta, mikä toki on hyvä asia, mutta silti alhainen työ-aika työmäärään nähden harmittaa.
Nyt kysyisinkin teiltä muilta, onko kokemuksia koulusiivouksesta ja jos on, niin millaisia? Millaista on ollut siivoojan kohtelu ko. paikassa? Entä kohteen/kohteiden hyvät ja huonot puolet?
Kiitoksia etukäteen vastauksista :)
Koulusiivous
20
6683
Vastaukset
- laitoshuoltaja...
Työskenteletkö yksityisellä siivoustyönantajalla ?
Minä tein koulusiivousta seitsemän vuoden ajan koulutuskuntayhtymällä ja siellä siivousaika riitti hyvin.
Yksityiset siivousliikkeet mitoittavat niin tiukasti että harvapa jos kukaan siinä ajassa pystyy kunnollisen työn tekemään.- S.h..
Joo yksityisellä olen. Puhdistusala kiinnosti taannoin ja siksi hakeuduinkin näihin hommiin. Ja koska ala työllistää hyvin, se oli myöskin hyvä houkutin.
Nyt kun kokemusta sitten on saatu niin eipä enää kiinnostakaan, vaikka hyviäkin kokemuksia on esim. mukavista työkavereista, hyvästä perehdytyksestä yms.
Tuntipalkka ja työ-ajat kun on mitä on, niin ei mikään ihme että varsinkin nuoremmat työntekijät hakeutuvatkin sitten "parempiin" hommiin.
Rahaahan ihminen tarvitsee elääkseen ja Suomessa kun se on niin kallista lystiä. - vkosiivous
Yksityiset siivousliikkeet saavat ASIAKKAALTA tarjouspyynnön, jossa ASIAKAS määrittelee mitä se haluaa. Syytä ASIAKASTA älä siivousliikettä.
- S.h..
vkosiivous kirjoitti:
Yksityiset siivousliikkeet saavat ASIAKKAALTA tarjouspyynnön, jossa ASIAKAS määrittelee mitä se haluaa. Syytä ASIAKASTA älä siivousliikettä.
Juu no jos se tosiaan noin on niin sitä saa mitä tilaa, lyhyessä työ-ajassa ei pysty siivoamaan niin täydellisesti vaikka haluaisikin.
Onneksi tosiaan on asiakas ollut tähän asti tyytyväinen nykyiseen puhtaustasoon (ainakaan pomolta ei ole tullut huomautettavaa), mutta jos joskus joku keksii mussuttaa esim. villakoirasta nurkassa jota kiireessä en ole huomannut, totta kai myös sen siivoan pois, mutta on asiakkaan oma ongelma jos ei viitsi siivoojalle lisä-aikaa antaa.
Enemmän työ-aikaa = Saat paremman lopputuloksen ja kaikki ovat tyytyväisiä (y) - vkosiivous
S.h.. kirjoitti:
Juu no jos se tosiaan noin on niin sitä saa mitä tilaa, lyhyessä työ-ajassa ei pysty siivoamaan niin täydellisesti vaikka haluaisikin.
Onneksi tosiaan on asiakas ollut tähän asti tyytyväinen nykyiseen puhtaustasoon (ainakaan pomolta ei ole tullut huomautettavaa), mutta jos joskus joku keksii mussuttaa esim. villakoirasta nurkassa jota kiireessä en ole huomannut, totta kai myös sen siivoan pois, mutta on asiakkaan oma ongelma jos ei viitsi siivoojalle lisä-aikaa antaa.
Enemmän työ-aikaa = Saat paremman lopputuloksen ja kaikki ovat tyytyväisiä (y)Joo, kaikki tosiaan lähtee siitä asiakkaan tarjouspyynnöstä. Jos eivät sitten ole tyytyväisiä, se on asiakkaan oma vapaa tahto ja siihen on tyytyminen.
- ´´´´´´´´
onpa karskin tuntusta touhua..voin sanoa kokemuksesta että' eräällä kunnalla on persettä laskettu työaika. Työpv alkaa klo 7,00 osa on jo varttia vaille vaatteita vaihtamassa, sitten painetaan luokkien kanssa kilpaa ees taas hiki päässä 9.00 asti kun on eka kahvi tauko. 15min, sitten taas töitä 11.00 asti, ja 1h ruokatunti, joka on on tuskastuttavan pitkä.Sitten taas juostaan ees taas tilojen kanssa 15.00 asti, ja 1/2h ennen työ ajan loppumista tullaan jo istumaan ja odotellaan että 15.30 saa lähteä kotia. Siivoojat ovat yrittäneet muutttaa ruokatunnin aikaa 1/2h, koska 1h on vähän liikaa, ja menee työaikaa hukkaan ihan turhaan, mutta koska muuallakin toimitaan kunnassa näin taukojen suhteen, pitää heidänkin tehdä näin. perj. on vain työ ajan lyhennys, eli työpv loppuu 13.40.
En ole niin hulluun systeemiin törmäänyt missään isommassa paikassa, enkä kunnassa. Yleensä esim L&llä on se 1/2h tauko, joka yritetään pitää jos ehditään, eli ei noin tiheeseen istuta tauoilla, koska töitä on niin älyttömästi.- uupuva
Hei, Kuinka kauan teillä saa mennä aikaa yhteen luokkahuoneeseen?
Minusta tahti on turhan kova, en meinaa keritä siivota ollenkaan, aikaa on ehken 10 min, siivoan yksin. Vinkkejä työn nopeuttamiseksi ! - Piikalikka
Vai onkohan työajan sijoittelu väärä?
Ala-asteella voi tehdä aamupainotteista työtä koulutiloissa, mutta yläasteella ja lukiossa meillä Helsingin kaupungilla työaika on 10-18. Silloin ehtii hyvin luokat siivota iltapäivällä. Luokat menee kuitenkin käyttöön aamulla jo 8.00 niin ettei 7:n jälkeen ole aikaa siivota kuin 4 luokkaa.
Työajan lyhennys perjantaina? Onko perjantaina vähemmän oppitunteja, kun voi vähentää työaikaa? Meillä työaika lyhennetään joka päivä, koska kaikkina päivinä on yhtä paljon työtä. Ja hyvin ehtii kunhan ei tule aamulla töihin. Pitää mennä asiakkaan tarpeiden mukaan. Sehän meidän kaikkien palkankin maksaa. - Piikalikka
uupuva kirjoitti:
Hei, Kuinka kauan teillä saa mennä aikaa yhteen luokkahuoneeseen?
Minusta tahti on turhan kova, en meinaa keritä siivota ollenkaan, aikaa on ehken 10 min, siivoan yksin. Vinkkejä työn nopeuttamiseksi !Atop-mitoitusohjelma antaa 15 minuuttia noin 50-60 neliöiseen luokkaan työajaksi. Siinä vielä ehtii jollei päästä tiloja huonoon kuntoon. Siis: neljä luokkaa tunnissa on kohtuullinen työvauhti.
- rätin vääntäjä
täällä klo 7.00- 9.00 kova tahti ja sit istumista noin tunti. helpolla päsevät.sälekaihtimet tiukasti kiinni taukotilassa ettei vaan kukaan näe et istutaan.
- Anonyymi
rätin vääntäjä kirjoitti:
täällä klo 7.00- 9.00 kova tahti ja sit istumista noin tunti. helpolla päsevät.sälekaihtimet tiukasti kiinni taukotilassa ettei vaan kukaan näe et istutaan.
Eikö kuiteskin yleensä aina käytetä työaika itse työhön miinus tauot? Jos jotain hommaa ei juuri nyt voi tehdä, aina on muuta. Itse en vielä ole koulusiivousta opetellut, vaan toistakymnmentä v muuta kaikenlaista siivoillut, ja ns hiljaisemmat päivät on sitä varten että otetaan esim perusputsausta johonkin, ja toisena sellaisena päivänä vaikkapa henkilöstön pukukaappeja/tms mitä ikinä työajallaan tietää, että ovat siivousta vailla.
- laikkarii
kunnalla töissä ja isossa koulussa hyvin ehtii vaikka joskus kiirettä pittääkin :)
- töiden järjestely
Minä seuraan lukujärjestyksiä, jotka on laitettu luokkien oven pieleen. Iltapäivällä siivoan ne, jotka aloittavat aamulla kahdeksalta. Aamuisin ne, jotka tulevat myöhemmin..rappuja, käytäviä, auloja ja vessoja siivoan tuntien aikana. Kahvitaukoja on kaksi ja 1/2 tunnin ruokis.
Työaikani on 7.00 - vähän yli kolmeen. Hyvin ehtii kaikki tehdä pyykkihuoltoineen, kun vain käyttää hiukan omaa järkeä. Yhden luokan ehtii siivota vaikka välitunnin aikana.
Aina kaikki luokat ei ole olleet edes käytössä - eli periaattella, että siistiä ei siivota!
Nyt olen kunnallisella puolella, mutta yksityisenkin sektorin tunnen, eikä ne mielestäni kovin paljoa poikkea toisistaan. Molemmissa pystyy järjestelemään töitään - jos jokin jää tänään huonommalle kiireen takia, niin seuraavana päivänä "paikataan" tilanne, ettei puhtaustaso laske. - PL
Oletko ala-asteen koulussa? Siellä voi aloittaa klo: 7. Yläasteella ja lukiossa ei kannata tulla töihin aamulla vaan vasta klo; 10.
- Anonyymi
Koulusiivous on vitun perseestä!
- Anonyymi
Oppilaiden häiriö käyttäytyminen on räjähtänyt kasvuun, varastetaan siivoojan kärryistä tavaraa, siirrellään siivous kärryjä, haistatellaan ja huudellaan hävyttömiä.... Myös henkilökunnan käyttätyminen siivoojaa kohtaan on ala arvoista. Työmitoitus on perseestä, kauhea kiire, luokat kuin pommin jäljiltä jne
- Anonyymi00018
aika monelle... Useimmat laitoshuoltajat tai toimitilahuoltajat tekevät väärin työtään..sopimus on kaiken A ja O. myös esihenkilöillä on sopimus ihan hukassa, sekä palvelunohjaajilla. Täällä 1kommentti, joka oli oikeilla linjoilla. Tärkeää oikeat työtavat, aseptiset työtavat. Oikea välineet. Niin ettei levitetä likaa, vaan poistetaan sitä. päivittäiset , viikottaiset ja jaksottaiset tehtävät.
Yhteistyö henkilökunnan kanssa! oikeanlainen ajankäyttö. Sitten sinä pyörität sitä hommaa eikä se sinua. itse pidän melko vauhdikkaasta menosta ja fyysisestä työstä. en siis liioitellun hitaasta toiminnasta. minulle siivous on liikuntaa. Olen harrastanut taistelulajeja ja hyödynnän sitä , myös tässä työssä, niin ajatuksissa, tehtävien suunnittelussa. juu , kyllä suunnittelen ennalta tehtäviä ja on oma lukujärjestys, jota pyrin hiomaan . Äitini teki tätä noin. 30vuotta. itse olen tehnyt jotain 15vuotta. ekakerran äidin mukana 11v. eka kesätyöpaikka 15v. muutakin on tullut tehtyä. firma jossa nyt töissä ..täynnä valehtelioita, vetelehtiöitä, välinpitämättömiä laiska matoja...hahahaa. Asiakkaat parhaat työkaverit!
- Anonyymi
Työt alkavat aamuvuorossa klo 6 ja illassa 14. Aamuvuoro on aluksi kiireistä, mutta loppupäivästä tahti hidas välituntien vuoksi. Iltavuorossa saa koko ajan olla menossa. Lopuksi ehtii istua jopa puoli tuntia. Kaikki tauot ehtii pitää.
- Anonyymi00019
siivoat katseella siis. " olen vain töissä täällä" ei kuulu mulle .... vähäistä pölyä(koko vuoden paskat.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381319
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38879Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad30623Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14590
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26568Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536- 24531
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17523Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16502