Toimin ammatissa jossa pilkunviilaamista pidetään hyveenä. Useinkin mietin, miten ihmeessä tällaiseen ammattiin olen ajautunut. Tuhansia sääntöjä joita pitää noudattaa ja kaikki on ylhäältä ohjeistettu. Nuoremmat kollegat istuvat päiväkausia luennoilla, joissa selvitetään, miten tarkkuus voidaan maksimoida.
Nuorempana se viilailu vielä jaksoi itseänikin kiinnostaa, nykyisin ei enää. Suuret linjat, sanoisinko vaikka 50 euron tarkkuudella ovat tärkeämpiä kuin sentit.
Mitenkäs teillä muilla viiskymppisillä? Menevätkö yöunet, jos on "hentti heinään päin" tai vaikkapa maton hapsut väärään suuntaan?
Nuorempana se viilailu vielä jaksoi itseänikin kiinnostaa, nykyisin ei enää. Suuret linjat, sanoisinko vaikka 50 euron tarkkuudella ovat tärkeämpiä kuin sentit.
Mitenkäs teillä muilla viiskymppisillä? Menevätkö yöunet, jos on "hentti heinään päin" tai vaikkapa maton hapsut väärään suuntaan?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mä oon just tuollainen nyhverö joka säätää mielummin yksityiskohtia kuin että hoitaisin kokonaisuutta. Usein se harmittaa, koska en saa mitään tehtyä nopeasti. Siivouskin saattaa venyä kun alan keittiön lattialistoja putsaamaan. Siis muutenkin täydellisyyteen pyrkivä.
Samma här.
No mä olen kyllä luonteeltanikin jotenkin pikkutarkka, jonkinlainen perfektionistin tapainen. Mutta mun duuneissa ja muissakin jutuissa on ollut silleen, että kerätään just asioita kasaan, yksityiskohtia, kaikkea mahdollisimman paljon. Ja sitten aletaan karsimaan epäoleellisuuksia. Vaikka nyt joutuukin laskeskelemaan pikseleitä ja linjavahvuuksia ja resoluutioita, ne vain pieni osa itse duunia, sisältö aina se tärkein juttu, toteutus vähän niinkuin pakollinen paha. Mutta jotain pikseleitä laskeskellessa on mukava samalla miettiä taas jotain muuta duunia.
Ihmeen usein törmää ihmisiin, jotka puolestaan pyrkivät hajoittamaan kokonaisuuden pieniin palasiin ja saivartelevat jostain aivan sivuseikasta. Tyypillisesti niitä kutsutaan joko insinööri- tai merkonomityypeiksi. Tajuaahan ne nekin, että se ratkaisee, mitä ää viivan alle on tärkeintä, mutta kun niitä pikkujuttuja voi fiilailla sitten, kun kokonaisuus on selvillä.
Mulla nyt just yks juttu, ei liity duuniasioihin, joissa on ikäänkuin kaks osapuolta. Mä olen ajamassa suuria linjoja ja vastapuoli taas lukee kaikki paperit kuin pappi raamattua. Siis taas takerrutaan pikkuasioihin, jopa kirjoitusvirheisiin, tarkoituksena kaataa koko asia. Onneksi niitä pieni vähemmistö, mutta ne hankaloittavat asioitten etenemistä, tuurillaan estävät sen jollain pikkujutullla. Vähän niinkuin jenkkilakisarjoissa, juttu saattaa olla täysin selvä, mutta lopputosta ei voi tietää, joku pikkuinen muotseikka saattaa ratkaista päätöksen.
Ei men yöunet yksityiskohdista. Mutta hermot ja unet menee kyllä just saivartelun takia. Toki itse osaan saivarrella myös, aina joskus. Nykyään oikein erottuu se, että jotkut hakee tietoa ja ottaa selvää asioista, jotkut taas luottavat serkkupojan sanaan. Tästä ollut useasti hyötyä, sen kun iskee jonkun lakipykälän tai laskelman naamarin eteen. Siinäkin tosin sellainen puoli, että suuri osa alkaa kuitenkin inttämään vastaan :DD
Noh, raha-asioissa pakko olla tarkkana, etenkin kotona. Budjetti niin tiukka, että ei ole vara tehdä isoja virheitä. Mutta en laske senttejä, enkä aina eurojakaan. Tärkeämpi ajatella, mitä saa rahan vastineeksi ja mitä nyt milloinkin on syytä painottaa. Jos nyt käyttää enenpi rahaa johonkin, tietää, että se on sitten jostain muusta pois. Simppeli logiikka, mutta osoittautunut toimivaksi. Hmm tunnen yhden kirjanpitäjättären, jolla aivan järjetön kotitalosusysteemi, se jopa merkkailee palovaroittimiin patterin vaihtopäivät ja sitten vertailee, mikä patteri kesti pisimpään:DD
=DW=
Jooo, kirjanpitoihmiseksi en ole koskaan halunnut, olen suurpiirteinen ihminen. Tosin olen aina huomannut miten ne jotka laskevat joka klemmarin saattavat pistää miljoonan palamaan tuosta vain mitään ajattelematta. Mulle on aina tärkeintä ollut etteivät suuret linjat vuoda ollenkaan.
Just juttelin kaverin kans, vastaa lentokoneiden varaosista.
Ymmärrän tarkkuuden siellä...
On ammatteja joissa pilkkua viilataan aivan turhan tähden.
Sit on ammatteja joissa ihmisen henki on kiinni toisen tarkkuudesta...
Vastaan kaikille ja itselleni.
On ammatteja, joissa millimetrinnano tarkkuus on todella tärkeää. On tilanteita kotonani joissa käyn siirtämässä esinettä puoli senttiä vasempaan, oikeaan, ylös tai alas syystä, että mielestäni se ei ole oikeassa paikassaan.
On tilanteita työssäni, jolloin joudun toteamaan, että helpompaa olisi olla vain noudattaa sääntöjä. On tilanteita, joissa pistän pääni pensaaseen ja menen siitä, missä aita on matalin ajattelematta lainkaan, mitä se sääntöjen pilkulleen noudattaminen tekee ihmiselle.
Juupas-eipäs elämä ei ole kivaa. Kivaa oli, kun jotkut muutkin ottivat kantaa tähän aiheeseen
Toimin ammatissa, joka vaatii henkistä ja sosiaalista osaamista. Tarkkuutta vaaditaan lähinna nonverbaalisessa viestinnässä ja sanavalinnoissa. Moki sattuu ja tapahtuu ja otan niistä opikseni (kahta kertaa ei samaa virhettä kärsi tehdä) mutta murehtimaan en niitä jää. SUhteellisuudentaju ja armollisuus itseä kohtaan ovat viime vuosina lisineet hurjasti ja sen myötä työperäinen stressi on olematonsa; aivan totta!
Talousasioita vastaaminen kuuluu myös toimenkuvaani ja niiden raameissa pysyminen on tietenkin edellytys kannattavalle toiminnalle, ei kuitenkaan senttejen eikä kymmenienkään eurojen tarkkuudella vaan puhutaan sadoista euroista.
Tuöasioissa olen kokonaisuuksien osaaja ja hypin tasajalkaa, jos pitää pysähtyä yksityiskohdissa. Kumpaakin osaamista täytyisi silti olla ja suhtaudun kunnioituksella pilkun viilaajiin, koska he ovat kokonaisuuden liima tai joskus jopa kaiken perusta.
Maton hapsuja en suoristele kotonakaan, mutta saatan rynnätä pieneen putarhaani nyppäsemään millin kokoisia rikkaruohoja bongatessani ne jo sisältä käsin. Samoin voin puhua laveasti, mutta muistaa jonkun kertoman yksityiskohdan vuosienkin päästä (en tarkoita mitään pahaan liittyvää, vaan kaikenlaista mitä on tullut toisilta kuunneltua).
Mikähän sitä vois olla? Suurpiirteinen niuhottaja?!