Apuwa

Onko mahdotonta kasvattaa 8 viikkoisesta tyttökissanpennusta normaalia sisäkissaa ulkoilumahdollisuuden kanssa? Tiedän tasan tarkalleen, että luovutusikä on 12 viikkoa. En tarvitse tästä valistusta!
Meille olisi tulossa pikkuinen hyvästä syystä jo kahdeksanviikkoisena ja olen huolissani saisinko hänestä ongelmattoman kissan. Itse aion terveellä maalaisjärjellä kasvattaa tytön. Olen myös huomannut, että 8 viikkoisesta voi tulla yhtä ongelmakäytöksellinen kuin 12 viikkoisestakin vertaamalla erilaisia kissoja ja internetin puheita. Mielestäni olosuhteet ja ihmiset ratkaisee kaiken.
Olisiko kellään hyviä vinkkejä 8 viikkoisen kasvatukseen? Millaisia teidän 8 viikkoisista kisuista on tullut? Onko jotain mitä pitäisi erityisesti ottaa huomioon?
990
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mielestäni aivan turha täällä enempi kysellä.. Ihme, ettet vielä ole ns. "haukkuja" tai "ylenpaattisen ammatillista valistusta saanut"

Mutta ihan näin maalaisjärjellä.. Totta luovutusikä 12vk ja tuo 8vk ei ole kovin kaukana siitä.. Huolestuneempi olisin jos kyseessä olisi 4-6 viikkoinen.

Eikös sitä voisi sanoa, että jokainen, niin ihminen kuin kissakin on oma tapauksensa. Joistain tulee käytöshäiriöisiä vaikka luovutettu 12 viikkosina, joistain ei, jotkut saavat pienestä 7 viikkoisestakin upean elämänkumppanin ilman mitään ongelmia. Näin esimerkein vain..

Että eipä mielestäni mitään yleistä infoa voi antaa,mutta toki kokemukset ja kertomukset voivat auttaa paljon!

Muista.. Meitä on moniksi, ja varmasti onnistut kasvatuksessa!

Äänestä

Kissamme tulee sunnuntaina 11 viikkoa ja on aivan mahtava persoona :) Huomasin ettei liikoja kannata lukea internetin kirjoituksia vaan pitää luottaa itseensä. Pentu saanut todella hyvän elämän ja arkemme saanut mahtavan alun! Parempi se kuin piikki :)) Kaikkein eniten auttanut asiassa myös muitten positiiviset kokemukset.

Äänestä
  • Noin lyhyt aika ei vielä kerro onko kissasi tulevaisuudessa ongelmainen vai ei. Sen sinä sitten tulet näkemään jos niin käy, oireet kun voivat tulla vasta aikuisuuden kynnyksellä.

    Eikä internetin "puheista" voi päätellä oikein mitään, osahan kirjoittaa puuta heinää ja ihan huvikseen.

    Omat kokemukset ja pitkäaikaiset sellaiset ovat huomattavasti parempi mittari. Itselläni on kokemusta hyvinkin pitkältä ajalta, eikä 12 viikkoiset tai jopa paljon myöhemmin luovutetut ole olleet ongelmaisia. Ne liian aikaisin luovutetut kyllä on suurelta osin, niin oman kokemuksen kuin tuttujen kissaihmisten mukaan. Samoin eri kissajärjestöjen (rotukissayhdistykset ja eläinsuojeluyhdistykset mm.) suositukset, ei niitä ole ihmisten kiusaksi tehty, vaan kissojen suojaksi.

    Äänestä

  • aika vähän kirjoitti:

    Noin lyhyt aika ei vielä kerro onko kissasi tulevaisuudessa ongelmainen vai ei. Sen sinä sitten tulet näkemään jos niin käy, oireet kun voivat tulla vasta aikuisuuden kynnyksellä.

    Eikä internetin "puheista" voi päätellä oikein mitään, osahan kirjoittaa puuta heinää ja ihan huvikseen.

    Omat kokemukset ja pitkäaikaiset sellaiset ovat huomattavasti parempi mittari. Itselläni on kokemusta hyvinkin pitkältä ajalta, eikä 12 viikkoiset tai jopa paljon myöhemmin luovutetut ole olleet ongelmaisia. Ne liian aikaisin luovutetut kyllä on suurelta osin, niin oman kokemuksen kuin tuttujen kissaihmisten mukaan. Samoin eri kissajärjestöjen (rotukissayhdistykset ja eläinsuojeluyhdistykset mm.) suositukset, ei niitä ole ihmisten kiusaksi tehty, vaan kissojen suojaksi.

    Samansuuntaisia kokemuksia, eli kaikkiaan kahdeksasta kissasta ainoastaan kaksi eli "alamittaisina" meille tulleet kissat ovat kärsinyt erilaisista käytöshäiriöistä kuten esim. voimakas aggressiivisuus, tolkuton ylivilkkaus ja riehuminen tai huomattavan suuri eroahdistus.

    Kissojen luovutusikä on ehdottomasti TOP 3:n joukossa kun mietitään tämänkin palstan riidanaiheita, ja siksi se vähän väliä esiin nostetaan syyllä tai toisella.

    Maalaisjärjellä ajateltuna kun olisi viisaampaa ottaa itselleen vasta 12 viikkoinen tai tätä vanhempi pentu kun sitä niin monet tahot mm. eläinsuojeluyhdistykset suosittavat. Miksi pitää pentu ihan tahallaan eroittaa emosta pienen pienenä? Miksi itselleen on pakko saada mahdollisimman nuori pentu? Onko se tietämättömyyttä, typeryyttä, itsekkyyttä vai mitä? Ei ainakaan eläimen parhaan ajattelemista.

    Äänestä

8 viikkoa oli luovutusikäraja ennenkuin muuttui 12 viikkoon. Eikä nuo minun tietääkseni ole sen sairaampia tai käytöshäiriöisempiä olleet ennenkään. Pari viikkoa kyllä merkitsee pienen kissan pennun elämässä paljon joidenkin kissatohtoreiden mukaan. Mutta jos ei ole mahdollisuutta mitenkään pitää kissanpentua emon luona sinne 12 viikkoon asti, niin ota vaan se pentu. Toki se on pienempi ja ehkä hivenen avuttomampi. Pärjää kyllä kun vain olet kärsivällinen ja rakastava, ruokit ja huolehdit siitä että sillä varmasti ei tule yksinäinen olo ja että viritteitä riittää. Kaikkein paras olisi jos ottaisit sille toisen kissanpennun kaveriksi samasta pentueesta, ovat toistensa tuki ja turva, ylimmät ystävät ja seuralaiset.

Äänestä
  • Kissamme on nyt 13 viikkoinen ja maailman suloisin tyttö. Mitään ongelmia ei ole ollut ja luulen ettei niitä edes tule =) Virikkeitä löytyy ympäri meidän kolmiota ja yllättävästi itsekin kerennyt todella paljon aikaa viettämään tytön kanssa :)
    Eläinlääkäri kehui tytön ja sanoi, että olemme pärjänneet todella hyvin!

    Äänestä

Kuten kissipojat jo sanoikin... ennen suositus oli 8 viikkoa. Itse otin kissaveljekset aikoinaan 8 viikkoisena ja kyllä olivat ihan tavallisia kissanpentuja ja kehittyivät ihan normaalisti itsenäisiksi kissanpojiksi. Nou hätä :)

Äänestä

Minun kisuni jäi ilman emoa noin kuukauden ikäisenä. Emo potki pois nisiltä ja häipyi noin viikoksi. Ilmeisesti se halusi vieroittaa pennun.

Näin ollen hyvin pienestä asti kisuni on joutunut pärjäämään ja selviytyjä siitä on tullutkin. Alku oli hankala, mutta sisulla selvisimme.

Kun muistelen pikkupentuaikoja, niin 8-viikkoisena kisuni osasi jo kaikki kissojen temput. Suositeltu luovutusikä on mikä on ja oletettavasti kissalle paras, mutta jos kerta on pakko pentu ottaa aiemmin, niin kyllä siitä kissan saa. Aikuisen kissan seurassa pikkutyyppi oppisi lisää kissojen tapoja, mutta jos toista kissaa ei ole, niin sitten vain omistaja opettamaan leikin avulla. Ja rakkautta pitää olla.

Äänestä
  • Ihana ja mahtava kuulla =) Meidänkin tyttö osasi kahdeksan viikkoisena jo todella paljon ja vieläkin jaksaa yllättää uusilla jutuilla. Nyt on oppinut kiipeilemään ja hyppimään joka paikkaan =))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miumau8 kirjoitti:

Onko mahdotonta kasvattaa 8 viikkoisesta tyttökissanpennusta normaalia sisäkissaa ulkoilumahdollisuuden kanssa? Tiedän tasan tarkalleen, että luovutusikä on 12 viikkoa. En tarvitse tästä valistusta!
Meille olisi tulossa pikkuinen hyvästä syystä jo kahdeksanviikkoisena ja olen huolissani saisinko hänestä ongelmattoman kissan. Itse aion terveellä maalaisjärjellä kasvattaa tytön. Olen myös huomannut, että 8 viikkoisesta voi tulla yhtä ongelmakäytöksellinen kuin 12 viikkoisestakin vertaamalla erilaisia kissoja ja internetin puheita. Mielestäni olosuhteet ja ihmiset ratkaisee kaiken.
Olisiko kellään hyviä vinkkejä 8 viikkoisen kasvatukseen? Millaisia teidän 8 viikkoisista kisuista on tullut? Onko jotain mitä pitäisi erityisesti ottaa huomioon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu