Aina puhutaan siitä, kuinka oma lapsi on kiusattu ja kuinka muut ilkeät lapset tekevät hänen, ja samalla sinun, elämästäsi helvetin. Aina kannetaan huoli siitä, miten oma lapsi maailmassa pärjää, eli onko hän kiusattu, syrjitty, onko hänellä kavereita. Miksi juuri kukaan ei tunnu olevan huolissaan siitä, että oma lapsi onkin se kiusaaja, joka tekee muiden elämästä helvetin? Onko vanhemmille "kasvojen menetys" ja epäonnistumisen myöntäminen todella niin paha paikka, että ei voi edes itselleen myöntää, että oma lapsi onkin kiusaaja? Vai onko vanhemmat edes epäonnistuneet, jos lapsi kiusaa?
Kiusaajia tulee aivan tavallisista perheistä, jossa perusarvot ovat kunnossa. Ei aina tarvita väkivaltaisia, alkoholisti vanhempia, että lapsesta tulee kiusaaja. Eikö kaikkien vanhempien kannattaisi olla myös huolissaan siitä, onko oma lapsi kiusaaja ja jos on, niin miksi.
Kiusaajia tulee aivan tavallisista perheistä, jossa perusarvot ovat kunnossa. Ei aina tarvita väkivaltaisia, alkoholisti vanhempia, että lapsesta tulee kiusaaja. Eikö kaikkien vanhempien kannattaisi olla myös huolissaan siitä, onko oma lapsi kiusaaja ja jos on, niin miksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.