Oltiinpa risteilyllä Baltic Princessillä. Otettiin Executive Suite -hytit. Hytin minibaari oli kiitettävän hyvin täytetty. Oli virvoitusjuomia, olutta, 8 minipulloa väkeviä (vodkaa, konjakkia...) sekä täyskokoinen kuohuviini. Nämä kaikki sisältyivät hytin hintaan.
Yhdellä meistä oli päällä antibioottikuuri, eli ei juonut yhtään alkoholia. Kolme muuta eivät myöskään olleet millään ryyppäysmielellä liikenteessä, joten risteilyn lopussa jäljellä olivat molemmat kuoharit, 12 minipulloa, ja kaikki oluet.
Jäi sitten mietityttämään, kun ei ole ennen tuohon törmännyt, että saako ne hytin hintaan kuuluvat alkoholit ottaa mukaan? Toisaalta ajattelen, että samahan se on Tallinkille juodaanko ne siellä hytissä vai myöhemmin, mutta toisaalta ehkä asiasta on jotain sääntöjä...
No tällä kertaa jäivät kaikki hytteihin kun lähdettiin, kun ei ollut laukuissa tilaa eikä kukaan ollut erityisen kiinnostunut pulloista. Mutta tulevaisuuden varalle asia kiinnostaa, jos tulee uudelleen eteen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tietenkin saat. Nehän ovat sinun käytettäväksesi sinne tuotu, on on sama, miten sinä ne käytät. Vaikka heittelisit vesilintuja (älä kuitenkaan, sillä saastutat merta).
jos hotellin sopimukessa sanotaan niin sitten saat ottaa mukaan.