Miten koirapuistossa ilman puolia?

Ratkaisija :)

Satun asumaan kaupungissa jossa on yksi aivan upea koirapuisto, on hiekkakenttä keskellä ja ympärillä ruohikkoa, kolmasosa on metsää jossa vähän kalliota.
Ongelma on tämä: koska ei ole pienten ja isojen puolta erikseen niin pienillä koirilla ei hirveästi tänne asiaa.

Itse omistan kääpiöpinserin (säkä n. 30 cm) ja olen saanut huomata että koirapuisto on kovassa käytössä etenkin isojen koirien omistajien keskuudessa. Ymmärtäähän sen kun miettii että pienet koirat antavat tilaa isoille välttääkseen konfliktia ja vaaratilanteita. Ja tietenkin isot koirat saavat koirapuistoa hyödyntää energiankulutukseen :)

Minusta tämä on vain todella harmi, koska tämän takia pienemmät koirat eivät saa tutustua yhtä paljon toisiin koiriin eivätkä pienempien koirien omistajatkaan saa tutustua toisiinsa.
Olen siksi ehdottanut kaupungille pienten koirien leikkituntia, eli aika päivästä jolloin puisto olisi vain sallittu pienemmille koirille (esim. max 40 cm säkä).

Mitä mieltä te olisitte tällaisesta ratkaisusta jos teidän koirapuistossa olisi sama tilanne, ei puolia?

Kiitos vastauksistanne, haluan saada eri näkökulmia asiaan :)
p.s. olisin kiitollinen myös jos saisin vain asiallisia viestejä, en kuitenkaan ole isoja koiria vastaan tai mitään, haluan vain keksiä hyvän ratkaisun jotta pienemmät koiratkin saisivat liikkua vapaana ja leikkiä samankokoisten kanssa kuten isotkin.

2

216

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • zoedal

      kaupungille asiasta on turha sanoa, ratkaisu tulee olemaan puiston jakaminen erikseen isojen ja pienten puoliin ja silloin kiva puisto jossa on reilusti tilaa koirien leikkiä on menetetty.

      iso puisto jossa juosta on tietenkin isojen koirien suosiossa koska siellä ne pääsevät kunnolla juoksemaa ja liikkumaan mitä pienessä ei pysty tekemään. tätä on kurja viedä toisilta pois, niin moni puisto kun on nykyään jaettu kahtia jotta pienet saisivat omat puolensa.

      useimmiten moniin puistoihin muodostuu omat porukkansa, jotka kokoontuvat tiettyinä päivinä tiettyyn aikaan, ainakin näin on meidän lähipuistossa. sieltä löytyy "päiväläiset", kuuden jengi" ja perjantaisin kokoontuva "miesten olut vuoro" (jonne ainakin meillä isäntä on joka perjantai näin kesäisin menossa). jos siis satut aina samaan aikaan yrittämään puistoon kun siellä on joku suurempi vakiporukka, niin mielestäni jää silloin vain kaksi vaihtoehtoa: mennä sekaan tai vaihtaa itse aikaa.

      itsellä oli aikanaan vain yksi pieni koira ja silloin puistossa kun kävi en valitettavasti huomannut koskaan tälläistä ryhmähenkeä pienten koirien omistajien kesken. enemmän tuntui olevan pintapuolista moikkailua tms turhanpäiväistä säästä juttelua ne keskustelut puistossa verrattuna nykyään isompien puolella kun ollaan porukalla, voisiko johtua siitä että isojen koirien kanssa ihmiset useimmiten harrastavat enemmän ja tuntuvat keskittyvän koiriinsa paremmin kuin pienten koirien kanssa jotka usein tuppaavat jäämään "vain" seurakoiriksi?

      jos siis olet varma että teitä on paljon pienten omistajia jotka haluaisivat päästä yhdessä puistoilemaan niin käy juttelemaan puistossa oleville ihmisille, kysy mihin aikaan ketäkin puistossa käy tms. saattaahan siellä kokoontua jo pienet koirat johonkin tiettyyn aikaan jo! jos pienet eivät koskaan käy koska eivät, uskalla laita puiston ilmoitustaululle lappu ja ehdota siellä tuota pikkukoirien omaa leikkituntia, huomattavasti parempi vaihtoehto ja varmasti toimivampi kuin kaupunkia pyytää asiaa hoitamaan.

      jos puistoa ei ole jaettu kahtia, saa sinne tulla kaikkina aikoina kaiken kokoiset koirat, pienet saavat myös mennä isojen puolelle (omistajan omalla vastuulla) mutta isot koirat eivät tulla pienten puolelle. tyhjään puistoon saa myös viedä epäsosiaalisen koiran joka ei tule muiden kanssa toimeen, kunhan on valmis lähtemään puistosta jos sinne muita haluaa tulla

      • Ratkaisija :)

        Olipa pitkä ja tyhjentävä viesti mutta kysymykseeni ei vastausta... :(

        Eli olen ihan ollut jo yhteyksissä kaupungin vastaavan kanssa, ihan jopa olemme kasvotusten tavanneet, ja jutelleet siitä että puiston jakaminen ei ole ollenkaan hyvä vaihtoehto. Toinen vaihtoehto olisi toisen pienemmän koirapuiston rakentaminen samaan metsikköön mutta ei ole varmaa löytyykö siihen rahat, joten yritän myös keksiä toista vaihtoehtoa.

        Siksi en itse järkkää mitään pikkukoirien leikkituntia, koska ei minulla silloin olisi mitään oikeutta evätä isommilta koirilta sisäänpääsy tämän tunnin aikana jos on tullut pieniä koiria leikkimään koska on kaupungin puisto. Enkä halua mitään turhia ongelmia asian kanssa jos tällainen järjestetään.

        Siksi laitoin täällä kyselyn jotta saisin kuvan siitä miten isompien koirien omistajat reagoisivat tällaiseen? Minusta ei ole kohtuutonta että tunti päivässä olisi varattu pienemmille koirille, ja että se jättäisi tarpeeksi aikaa vuorokaudessa kaikille muille jotka haluavat koirapuistoa käyttää.

        Oma koirani harrastaa näyttelyitä, agilitya, koiratanssia ja etsintää, ja olisi hauska jutella muiden kanssa ongelmista, harrastuksista ja kaikesta muusta. Olen myös huomannut että monella löytyy koiria joita ei voi pitää ollenkaan vapaana, ei ole omaa pihaa tai paikkaa missä tätä turvallisesti tehdä ellei koirapuistoon pääse, ja senkin haluaisin tarjota kaikille pikkuhaukuille :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2127
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      368
      1293
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      32
      1210
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1058
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      155
      935
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      876
    7. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      756
    8. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      747
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      716
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      692
    Aihe