Mitä eroa on

ihmisen rakkaudella, Jumalan rakkaudella tai Raamatun rakkaudella?
1292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei mitään.

Äänestä

Ihmisen rakkauden kokee ja tuntee,sillä se on fyysistä, psyykkistä sekä koettavissa, Jumalan rakkaus on fiktiivinen määritelmä, sitä ei voi kokea, ei tuntea ja se on vain ihmisen määritelmä. Samaa voisi sanoa, " kuu rakastaa " ,
raamatun rakkaus on sanahelinää, sillä samoin voisi sanoa vaikka " virsikirja " rakastaa minua tai jotain.

Äänestä

Ihmisen rakkaus on sidoksissa meidän tunteisiimme - niin positiivisiin kuin negatiivisiinkin. Meidän rakkaudessamme on usein taustalla vastarakkauden kaipuu tai hylätyksitulemisen pelko, hyväksynnän ilo, yhteenkuuluminen. Puolisoiden välinen rakkaus voi sammua. Vanhemman ja lapsen välinen rakkaus on vahvempi, kestää paljon.

Jumalan rakkaus ylittää meidän käsityskykymme. Hän rakastaa meitä riippumatta vastarakkauden määrästä. Hän rakastaa meitä riippumatta meidän käytöksestämme. Hän ei hylkää silloinkaan, kun aihetta olisi. Hän tuntee meidät läpikotaisin ja rakastaa silti. Hänen rakkautensa tulee esille Jeesuksessa. Tuomiolla Hän katsoo meitä ikäänkuin Jeesuksen kautta. Rakastaen.

Raamatun rakkaus kertoo meille Jumalan rakkaudesta, se ei ole muusta irrallista rakkautta.

Tämän sain sanoitettua nyt tässä. Toiset, jatkakaa. :)

pappi Sonja

Äänestä
  • Aloittaja

    Jotain tuollaista olen itsekin päätellyt.

    Rakkaus tuntuu kumpuavan samasta lähteestä, me vain soitamme sitä tai elämme sitä eri tavoin eri kohteille. Ihmisen rakkaus on heikkoa, koska siihen liittyy noita mainitsemiasi tunteita.

    Syystä tai toisesta vastikkeetonta rakkautta pidetään jotenkin tyhmänä ja vähän typeränäkin. Voisiko sanoa jos emme saa mitään hyötyä, niin sellainen on tyhmää? Jopa sellainen äiti, joka jaksaa vain rakastaa sellaistakin lasta, joka tuottaa jatkuvaa surua ja ahdistusta läheisilleen, voi kuulla olevansa typerä rakkaudessaan. Toisinaan ajattelen meidän ihmisten olevan tällaisia lapsia Jumalan silmissä. Vaikka me kiukutellaan, kapinoidaan tai hylätään, niin Jumala vain toivoo ja odottaa sitä hetkeä, kun olemme valmiita vastaanottamaan Hänen rakkautensa.

    En ihmettele vaikka Jumalan rakkautta pidetään ”tyhmänä”, koska emme arvosta sellaista. Se varmaan on tullut täälläkin useista kommenteista julki. Se mikä minua mietityttää on juuri tämä, miksi rakkaudesta on niin vaikeaa puhua ja miksi siitä puhutaan negatiiviseen sävyyn? Toki rakkaus sanana on kärsinyt hienoista inflaatiota, koska se on typistetty koskemaan vain rakastumisvaiheen parisuhdetta.

    Ehkä rakkauden vastaanottaminen on vaikeinta? Silloin täytyy laittaa itsensä alttiiksi, olla ”alasti”. Se tekee meistä samalla haavoittuvia ja vahvoja. Pelkäämmekö todellisuudessa rakkautta?

    Äänestä

mummomuori

Ihmisen Rakkaus on vajaavaista: Èi minussa mitään itsestäni ole.`.

Jumalan Rakkaus on Jeesuksessa, joka sanoi Èttei minussa mitään itsestäni ole.`.

Raamattu on kirja. Ei kirja osaa rakastaa..

Kirjoitukset on ihan tarkoituksellisia, mutta ei ne sanat siellä anna oikein mitään, jos ei ole uskoa.

Äänestä
  • Ihminen on psyykkis- fyysinen olento ja sekä kokee raukkauden, antaa sitä sekä saa sitä ja ilman rakkautta ihmisestä tulee helposti " kone " , tuhon kone.

    Hengellistä rakkautta ei ole, se fiktio ja sitä ylläpidetään vain uskon kautta.

    Äänestä

Ihmisen rakkaus on olemassa.

Äänestä

Raamatun rakkaus on kait sellasta missä yksilö rakastuu Raamattuun niin paljon, että alkaa lyödä sillä muita päähän...

Äänestä
  • Aloittaja

    Mutta totta toinen puoli.

    Toisinakaan tuntuu että Raamattuun rakastutaan enemmän kuin varsinaiseen sanomaan. Kuten moni on oivaltanut, Raamatussa oikeutetaan tietyllä tavalla monta asiaa, jotka nykyään ovat joko lain vastaisia tai moraaliltaan arveluttavia. Kuolema on esim. aika mitätön juttu. Pohjautunee tuon aikaiseen moraaliin, jossa kuolema oli kovin arkipäiväistä ja yksilön elämä vähän sivuseikka.

    Nykyaikainen länsimainen ihminen on jo niin oppinut tieteeseen, ettei osaa pitää kuolemaa jokapäiväisenä juttuna. Samoin oppisuuntaukset ovat sellaisia, joissa ei puhuta kuinka sitä rakkautta voisi osoittaa vaan sitä, kuinka tuo rakkaus voidaan ”ansaita” Jumalan silmissä. Silloin kaivetaan esiin kaikki se, mitä meidän tulee tehdä jotta tuo rakkaus ansaitaan…

    Silloin kaivetaan esiin sanasta sanaan se, miksi ei tuota rakkautta voida saan!

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Mutta totta toinen puoli.

    Toisinakaan tuntuu että Raamattuun rakastutaan enemmän kuin varsinaiseen sanomaan. Kuten moni on oivaltanut, Raamatussa oikeutetaan tietyllä tavalla monta asiaa, jotka nykyään ovat joko lain vastaisia tai moraaliltaan arveluttavia. Kuolema on esim. aika mitätön juttu. Pohjautunee tuon aikaiseen moraaliin, jossa kuolema oli kovin arkipäiväistä ja yksilön elämä vähän sivuseikka.

    Nykyaikainen länsimainen ihminen on jo niin oppinut tieteeseen, ettei osaa pitää kuolemaa jokapäiväisenä juttuna. Samoin oppisuuntaukset ovat sellaisia, joissa ei puhuta kuinka sitä rakkautta voisi osoittaa vaan sitä, kuinka tuo rakkaus voidaan ”ansaita” Jumalan silmissä. Silloin kaivetaan esiin kaikki se, mitä meidän tulee tehdä jotta tuo rakkaus ansaitaan…

    Silloin kaivetaan esiin sanasta sanaan se, miksi ei tuota rakkautta voida saan!

    "Nykyaikainen länsimainen ihminen on jo niin oppinut tieteeseen, ettei osaa pitää kuolemaa jokapäiväisenä juttuna."

    Tartun vain tuohon kuoleman jokapäiväisyysasiaan. Menee ehkä hieman off-topic -osastolle, mutta menköön.

    Kai nykyään kuolee vuositasolla enemmän ihmisiä kuin pari tuhatta vuotta sitten oli hengissä, mutta ihmisethän kokevat kuoleman merkittäväksi vain kun viikatemies vierailee lähipiirissä. Eikä lähipiiri taida olla sen suurempi nyt kuin silloinkaan. Ja kun ihmiset nykyään siivotaan kuolemaan sairaaloihin ja vanhainkoteihin, niin kuolema tunkeutuu kotiin vähemmän kouriintuntuvalla tavalla kuin vanhoina aikoina.

    Läheisten kuolemasta seuraava menetyksen tunne ja omankin kuoleman pelko yhdessä tuon kuoleman näkymättömyyden kanssa voi olla omiaan tukemaan ihmisen tarvetta kieltää ja mystifioida kuolema.

    Mutta miten tieteellisen ymmärryksen kasvu vaikuttaa asiaan?

    Mahdettaisiinkohan kuolemaan suhtautua luonnollisemmin, jos tapot, jengisodat ja julkiset mestaukset olisivat arkipäivää?

    Äänestä

  • Aloittaja

    uskomaki kirjoitti:

    "Nykyaikainen länsimainen ihminen on jo niin oppinut tieteeseen, ettei osaa pitää kuolemaa jokapäiväisenä juttuna."

    Tartun vain tuohon kuoleman jokapäiväisyysasiaan. Menee ehkä hieman off-topic -osastolle, mutta menköön.

    Kai nykyään kuolee vuositasolla enemmän ihmisiä kuin pari tuhatta vuotta sitten oli hengissä, mutta ihmisethän kokevat kuoleman merkittäväksi vain kun viikatemies vierailee lähipiirissä. Eikä lähipiiri taida olla sen suurempi nyt kuin silloinkaan. Ja kun ihmiset nykyään siivotaan kuolemaan sairaaloihin ja vanhainkoteihin, niin kuolema tunkeutuu kotiin vähemmän kouriintuntuvalla tavalla kuin vanhoina aikoina.

    Läheisten kuolemasta seuraava menetyksen tunne ja omankin kuoleman pelko yhdessä tuon kuoleman näkymättömyyden kanssa voi olla omiaan tukemaan ihmisen tarvetta kieltää ja mystifioida kuolema.

    Mutta miten tieteellisen ymmärryksen kasvu vaikuttaa asiaan?

    Mahdettaisiinkohan kuolemaan suhtautua luonnollisemmin, jos tapot, jengisodat ja julkiset mestaukset olisivat arkipäivää?

    vierestä menee, mutta…

    Ajattelin asiaa lähinnä niin, että meillä on lääketiede, joka voi parantaa jo monta vaivaa. Emme enää ole sairauksien ja onnettomuuksien alla niin kuin ennen muinoin. Kun kuoltiin nuorempina, sellaisiin sairauksiin joihin ei enää kuolla (keripukki, influenssa, synnytykset, luunmurtumat jne.) kuin todella harvoin.

    Jos esim. lapsikuolleisuus olisi samaa eli yksi neljästä syntyneestä kasvaisi aikuiseksi, ehkä suhtautuminen kuolemaan olisi erilaista? Tai johonkin tulehdukseen menehtyisi miehiä alle 20 v noin yksi viidestä?

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    vierestä menee, mutta…

    Ajattelin asiaa lähinnä niin, että meillä on lääketiede, joka voi parantaa jo monta vaivaa. Emme enää ole sairauksien ja onnettomuuksien alla niin kuin ennen muinoin. Kun kuoltiin nuorempina, sellaisiin sairauksiin joihin ei enää kuolla (keripukki, influenssa, synnytykset, luunmurtumat jne.) kuin todella harvoin.

    Jos esim. lapsikuolleisuus olisi samaa eli yksi neljästä syntyneestä kasvaisi aikuiseksi, ehkä suhtautuminen kuolemaan olisi erilaista? Tai johonkin tulehdukseen menehtyisi miehiä alle 20 v noin yksi viidestä?

    Joo. Vanhana kuoleminen on niin paljon helpommin hyväksyttävää, että se voi saada koko kuolemisen luonnollisemmalta. Mutta että tieteeseen oppiminen vieraannuttaisi kuolemasta...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


raunielisa kirjoitti:

ihmisen rakkaudella, Jumalan rakkaudella tai Raamatun rakkaudella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu