Sellainen mukamas kiltti hiljainen tyttö joka koskaan ei jäänyt kiinni kiusaamisesta.
Olin kolmannella luokalla ja silloin en ymmärtänyt miksi kiusasin erästä tyttöä, joka musiikin tunnilla istui vieressäni - silloin oli kaksoispulpetit. Pidin päätäni alaspäin ja suupielestäni suhisin tytölle kuinka inhottava tämä on, miten hänen vaatteensa haisevat pissalle ja käskin häntä käymään pesulla, että inhottava lemu loppuisi. Tytttö ei uskaltanut vastata minulle mitään - koskaan - kuunteli vain minun inhottavuuksiani ja tuhersi itkua. Minä käskin häntä olemaan itkemättä ja vaivihkaa hän pyyhki silmiään.
Tämä sättiminen jatkui jokaisena musiikin tuntina. Sain hetkellistä mielihyvää nähtyäni toisen pahoittavan mielensä ja itkevän. Jälkeenpäin minulla oli huono omatunto. En ymmärtänyt omaa kiusaamistani ennen kuin aikuisena.
Taustalla oli paljon muutoksia. Synnyin p-karjalassa, kävin siellä ensimmäisen luokan, muutimme etelä-suomeen, toisen luokan kävin pikkukoulussa, muutimme jälleen Helsinkiin isoon kouluun.
60-luvulla karjalan ja eteläsuomen välillä on suuri ero, mm. kielellisesti. Jos koulussa livahti sana "mie", herätti se hilpeytttä, jos kotona sanoi "mä" taas naurettiin ja sai kuulla pikku ivailua. Teki niin tai näin, koskaan en tuntenut itseäni hyväksytyksi.
Kotona vanhemmat varmasti tekivät parhaansa - kasvattivat samalla tavalla kuin heitäkin oli kasvatettu. Ei liikoja kehuttu, ettei vaan olisi ylpistynyt. Kymppi miikan kun sai sen harvan kerran kokeesta, kysyttiin mikä se miinus on. Heh.
Katkeruuttani en tätä kirjoittele - siksi vain, että monesti kiusaaja on itse pahasti hukassa eikä ymmärrä käytöstään.
Mikä lääkkeeksi: lapselle mahdollisimman vahva itsetunto, kehuja pienimmästäkin jutusta, vaikka hienosta kakasta potan pohjalla. Kehuja ja kannustusta ei tule koskaan liikaa ja vahva itsetunto takaa sen, ettei tarvitse kohottaa itseään painamalla toista alas päin eikä kiusamalla.
Liian monesti lapsi huomioidaan vasta silloin kun käytöksessä on kohentamisen varaa ja helposti unohtuvat kehut vaikkapa: tänään sinä teit kotitehtäväsi super-mahtavan hienosti.
Olin kolmannella luokalla ja silloin en ymmärtänyt miksi kiusasin erästä tyttöä, joka musiikin tunnilla istui vieressäni - silloin oli kaksoispulpetit. Pidin päätäni alaspäin ja suupielestäni suhisin tytölle kuinka inhottava tämä on, miten hänen vaatteensa haisevat pissalle ja käskin häntä käymään pesulla, että inhottava lemu loppuisi. Tytttö ei uskaltanut vastata minulle mitään - koskaan - kuunteli vain minun inhottavuuksiani ja tuhersi itkua. Minä käskin häntä olemaan itkemättä ja vaivihkaa hän pyyhki silmiään.
Tämä sättiminen jatkui jokaisena musiikin tuntina. Sain hetkellistä mielihyvää nähtyäni toisen pahoittavan mielensä ja itkevän. Jälkeenpäin minulla oli huono omatunto. En ymmärtänyt omaa kiusaamistani ennen kuin aikuisena.
Taustalla oli paljon muutoksia. Synnyin p-karjalassa, kävin siellä ensimmäisen luokan, muutimme etelä-suomeen, toisen luokan kävin pikkukoulussa, muutimme jälleen Helsinkiin isoon kouluun.
60-luvulla karjalan ja eteläsuomen välillä on suuri ero, mm. kielellisesti. Jos koulussa livahti sana "mie", herätti se hilpeytttä, jos kotona sanoi "mä" taas naurettiin ja sai kuulla pikku ivailua. Teki niin tai näin, koskaan en tuntenut itseäni hyväksytyksi.
Kotona vanhemmat varmasti tekivät parhaansa - kasvattivat samalla tavalla kuin heitäkin oli kasvatettu. Ei liikoja kehuttu, ettei vaan olisi ylpistynyt. Kymppi miikan kun sai sen harvan kerran kokeesta, kysyttiin mikä se miinus on. Heh.
Katkeruuttani en tätä kirjoittele - siksi vain, että monesti kiusaaja on itse pahasti hukassa eikä ymmärrä käytöstään.
Mikä lääkkeeksi: lapselle mahdollisimman vahva itsetunto, kehuja pienimmästäkin jutusta, vaikka hienosta kakasta potan pohjalla. Kehuja ja kannustusta ei tule koskaan liikaa ja vahva itsetunto takaa sen, ettei tarvitse kohottaa itseään painamalla toista alas päin eikä kiusamalla.
Liian monesti lapsi huomioidaan vasta silloin kun käytöksessä on kohentamisen varaa ja helposti unohtuvat kehut vaikkapa: tänään sinä teit kotitehtäväsi super-mahtavan hienosti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Murteet onkin mielenkiintoisia. Esimerkiksi minua vainoavat nimettömät aikuiset koulukiusaajat ovat todennäköisimminkin Kymenlaaksosta näillä palstoilla - eivät läheisiäni sielä, eivät tasan ystäviäni, eivätkä edes tuttuja tai inut tuntevia minulle reaalisesti,mutta ne termit erotan, mitkä kuuluvat eri murrealueisiin. Esimerkiksi sanaa "muksu" ei käytetä täällä Länsi- Suomessa, missä minä olen suurimman osan elämääni elänyt. Tossa mielessä toi kiusaaminen onkin törkeää... Jotakin vikaa vai siinä, että jos jotakin lasta kehutaan kouluarvosanosta ja jos sen himassa koulunkäyntiä arvostetaan ja tehdään lapsen kanssa läksyjä?
Älä puhu kiusaamisesta imperfektissä, kun tekstisi perusteella ilmiselvästi olet yhä vielä kiusaaja - joskin nyt säälittävä aikuinen sellainen. Duunari ja hölmöjäntteri. Jotakin ylpeiltävää siinä, että sä nimettäsi kiusaat netissä?
Ja lisäys omaan vastineeseeni, että arvon vainoaja tai ylläpito voi lakata ahdistelemasta minua kirjoitusvirheiden muokkaamisella viesteihini: sanoin, että minua näillä palstoilla vainoavat aikuiset koulukiusaajat EIVÄT OLE LÄHEISIÄNI KYMENLAAKSOSTA, EIVÄT TASAN TARKKAAN YSTÄVIÄNI, EIVÄTKÄ TODELLAKAAN EDES TUTTUJANI.