että on syksy. Muuten on tosi lämmintä näin keskellä yötäkin. Kävelin kylän keskustasta kotiin, ei ollut katuvaloja ja oli vaikea nähdä kulkuväylää. Heijastusliivi oli päällä, mutta autoja ei liikkunut. Niinpä on taas tullut aika, jolloin pitää taskulamppu olla mukana, mutta pianhan tämä pimeys on ohi ja kevät koittaa. Aika kuluu nopeasti.
Pimeys paljastaa,
1943
1289
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
liikuin yöllä autolla, vain yksi jalankulkija töpsähti eteen, mustiin pukeutuneena, ei heijastinta, onneksi reunassa.
Liikun paljon autolla ja näitä tummia näkymättömiä ilmestyy eteen. Hirveää olisi, jos päälle ajaisi. Heijastin esille, valaistullakin tiellä autoilija havaitsee liikkujan aikaisemmin.
Niin on, pimeetä ja märkää. Huokaisen helpotuksesta ettei enää tarvitse tuonne pimeyteen lähteä, vaikka katuvaloja onkin - on taas toisenlaisia harmituksia matkanvarrella. Huomasin viimevuosien varrella et arastelu lisääntyi, noita juottoloita kun on reitinvarrella lähiöissä tuhkatiheään.
Toki yritin kierrellä vaan oli et sutta kun välttelin tuli karhu vastaan.
Pimeä on ollut tämäpäiväkin täällä.
Missä lienet, kun on märkää. täällä on kuivaa. Raivasin ison ojan penkkait ja ojan pohjakin oli ihan kuiva. Liikun kyllä mieluummin metsässä pimeässäkin kuin juottoloiden lähellä.
Ihan Nääsvillessä... sähkövaloa pitkinpäivää napsauttlein päälle ja pois...ihan meni päiväni siivouksien merkeissä...kohta alkaa 3 kk maratooni TV :stä 24/7 ostetulta maksukortilta... on taas laiskuudeelleni tehty lupaa :)) ja painellut jo parisenviikkoa riepu kädessä ...mä seuraan ...mikäli nyt ei ihan hirmu kauheita valintoja ole tehty jne...
Sepä se , mut mun työni oli fillaroida juurikin näiden juottoloiden ohitte, ja pimeämmällä katuosuudella oli näitä jotka kyttäilivät kulkijoita anastusmielessä.
Nuorempana olin niin pirskatin rouhee, kirosin ja mekkaloin ettei hätää... nyt vaan tajusin ettei minusta enää ole..pelkäsin useasti.
Elämämme raaistuu jopa hyvänä pidetyssä lähiössä, onnellinen olen etten siellä enää liiku.
Tyhmä olen, koska Nääsville ei sano minulle mitään. Hurjalta vaikuttaa tuo kyttäileminen. Joskus ole bussilta kävellyt täällä kotiin pari kilometriä eikä ristin sielua ole äkynyt. Valaistusta oli silloin, onkohan kaupunki vähentänyt, kun viime yönä oli niin pimeää?
Et sä tyhmä ole, luulin vaan et se on yleisestikin tunnettu sanonta Tampereesta! :)
Ympärilläni olevasta ainakin 10 kilsaa on asuinlähiöitä... menen mihin suuntaan taha. Keskustaan on nafti 5 kilsaa. Tää on asuinalue on räjähtänyt tämän reilun 16v aikana.
Kun yhet muksut saatiin rippikouluikäiseksi, muuttivat muualle ja uusia märisijöitä tilalle pilvin pimein ! En ole lapsivihaaja, mut kai oikeuteni olisi minullakin istahtaa lehteni, kahvimukini kanssa terassille, ilman sitä ´märinää´ ?
Iloisten lasten ilkamointi ei minua häiritse, vaan tuo...onko sama... ainoa joka jaksaa ..aina? Olen yrittänyt ajatella et jos on jotenkin vajaa...mutta äitinä tajuan itkun tehdyksi, passattu piloille olevan kiukutteluksi!
Ole nyt kuitenkin varuillasi, kulkemissasi. :))
Kiitos tiedosta. Ikinä en ole kuullut, vaikka nykyisin paljon Pirkanmaalla oleskelen. Tampere tosiaan kasvaa ja komistuu. Olisi tehnyt mieli tulla katsomaan sitä tyhjää koskea, mutta on niin paljon puuhaa juuri nyt, ettei ehdi. Viime sunnuntaina ajelin kolmostietä kaupungin sivuitse viimeksi. Yhteen aikaan tuossa tiellä asuntoni ulkopuolella päristeli muutama mopoilija, kun naapurin lapsenlapsi oli siinä iässä, nyt on tosi rauhallista.
Koen itseni etuoikeutetuksi kun saan jälleen kokea tuon valon jota ei voi huomata ilman pimeyttä. Tähdet!
Tädet ovat tosiaan näkyvissä illalla ja yöllä. Useammin onnistuu yöuinti tähtien kuin kuun valossa.
Susi rajan takana?
Ilves kuulemma kuljeskelee näillä seuduilla ja ylittänee erilaisia rajojakin. En ole sentään moottoritiellä nähnyt kutn tässä taannoin valkohäntäkauriin. Ilmoitin asiasta hätänumeroon, koska yleensä en ainakaan minä oleta, että riista-aitojen alueella riistaeläimiä liikkuu. Muuten tämä on ihan ihmisten ilmoilla, ei ole kuin vajaan tunnin ajo pääkaupunkiin.