Välillä lenkillä tulee vastaan näitä ihmisiä, jotka pysähtyvät koirineen tielle niin, että koira joko istuu, makaa tai seisoo -ja odottavat että minä koirineni ohitan heidät. Kyseessä on se, että heidän koiransa ovat remmirähjiä.
Minusta tuo käytös kuitenkin lisää vain sitä rähjäämis -taipumusta. Nämä ihmiset seisovat tietyssä asennossa "valmiusasennossa" jännittyneenä remmiä pidellen, ja antavat koiransa tuijottaa vastaantulevaa koiraa, jolloin koira vain jännityy enemmän ja enemmän... Koira myös huomaa omistajansa "valmiusasennon" ja eikös siitä seuraakin se, että se pitää tilannetta jotenkin outona ja uhkaavana, ja rähjää vain vielä kovemmin?
Myös omalle koiralleni nämä ohitukset on hankalia, sillä se on nuori ja vähän epävarma ja innokas koira, joten kun toinen on pysähtyneenä keskelle kulkuväylää ja tuijottaa, ehkä muriseekin -niin kyllähän se minunkin koirallani meinaa lähteä lapasesta tuo käytös, varsinkin kun näiden koirien omistajatkin tönöttävät jännityyneenä patsaana rystyset valkoisena remmiä puristaen ja kyyläten myös minun koiraani.
Kaikista paras mielestäni olisi, kun kaikki ihmiset vain kävelisivät koirinensa eteenpäin, vaikka koira yrittäisi rähjätäkin, mutta kun itse ei ohitustilanteisiin mitenkään erityisemmin reagoi, niin kai ne joskus tajuavat että mitään vaaraa ei ole, ja ohi voi kävellä ihan rauhallisesti. Ainakin omalla koirallani toimii se, kun minä pysyn rauhallisena ja löntystän menemään niin kuin mitään kummallista ei olisi tekeillä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Juu on tuo todella ärsyttävää, enkä itse ainakaan kehtaa alkaa huutelee että "voisitteko ystävällisesti vaan kävellä eteenpäin". Mietityttää vaan, että mistä tuollainen tapa on joillekkin tullut? Vai eivätkö he vain saa koiriaan liikkeelle? Toinen ärsyttävä tapa on se, että jotkut oikein tyrkyttävät omia koiriaan haistelemaan...
Kyllä suurin osa niistä koirista liikkuisi, ehkä osa makuullaan olevista ei, mutta ne hyökkää sitten kohdalla. Kaikki niistä hyökkää yleensä viimeistään kun ollaan kohdalla...
Mulle on kans käynyt niin, että jotkut käyttää minua ja koiraani "koirankoulutus -apuna", eli kun jotenkin kai tajuavat (kai kuonopannasta, jolla koiraani talutan toistaiseksi vielä), että minä saan hieman innokkaan oloisen koirani kuitenkin pidettyä hallinnassa, he varsin tulevat lähelle remmirähjineen.
Esimerkkinä voisin kertoa tällaisen... Eräs vanhempi nainen tuli muutamankin kerran vastaan. Huomatessaan minut ja koirani oli ensin sen oloinen, että aikoo puikkia pakoon oman pystykorvansa kanssa, kun se alkoi äristä ja riekkua -mutta sitten palasikin takaisin, pysähtyi koirineen ja kyyristyi maahan laittaen kädet suojelevasti koiransa ympärille, ja leperteli sille hellästi "ei hauku..." Arvatkaa vaan, haukkoiko... Ja oliko minulla hankalaa päästä ohi. Koirani oli silloin vielä pentu, ja käytös melko huonoa...
Tuota on myös tapahtunut, että vaikka toinen näkee, etten tahdo koirien kohtaavan, he tuovat omansa minun koirani nokan eteen ja sanovat vain "antaa haistaa".
"Tuota on myös tapahtunut, että vaikka toinen näkee, etten tahdo koirien kohtaavan, he tuovat omansa minun koirani nokan eteen ja sanovat vain "antaa haistaa".
Itse teen tällaisissa tilanteissa vain niin, että sanon "ei anneta haistella" ja lähden kävelemään toiseen suuntaan. Ihmiset eivät tunnun muuten käsittävän, joten välillä pitää olla hieman töykeä. Joillekin olen valehdellut, että koirallani on silmätulehdus, joka saattaa tarttua. ; )
Olkaa vain onnellisia että nämä hieman epävarmemmat omistajat laittavat koiransa paikalleen, eivätkä yritä ohittaa teitä varsinkin jos on kyseessä hiukankin vahvempi koira..
Jos teillä on koiran kanssa tottis hallussa, tai edes tarkoitus sitä kouluttaa.. Ottakaa hyvän harjoituksen kannalta, koira sivulle istumaan, hyvä kontakti ja hienosti seuraten ohi :) saattaa ottaa se toinenkin osapuoli ottaa mallia, ja alkaa miettiä koulutusta..
Kaikkiin asioihin ei voi vaikuttaa, silloin täytyy vain ottaa ne sellaisena kuin on ja miettiä vain kuinka tilanteesta tehdä "hyödyllinen" itselle..
Minäkään en pidä siitä että lenkillä pitäisi joka elukan olla nuuskimassa, no, nykyisin meilläpäin kaikki varmaan jo tietää että mä en sitä halua.. mutta kyllä sen asian sai muutaman kerran toistaa.