äitinä olo

Minulla on välillä ihan samanlaisia tunteita. Lapsi on myös haluttu ja lopulta saimme hänet.
Kaikenlaiset tunteet ovat normaaleja. Vanhemmuus on todella sitovaa, vaikka palkitsevaa.

Miettiä voi, että mikä sinua itseäsi auttaisi jaksamaan paremmin? Minulle tärkeitä on oma aika vähintään kerran viikossa parin tunnin ajan, jolloin käyn ihan yksin asioilla.

myös erilaiset seurakunnan perhekerhot, avoin päiväkoti ja leikkipuistot ovat tärkeitä. Siellä on saanut puhua, vaikka omasta lapsestaan ja hänen tempuistaan yms.kaikesta.

Minua ihan nolottaa myöntää, mutta se mikä minut saa yksinhuoltajana sietämään tuota poikaa on tupakka. En toki suosittele kenellekkään, mutta kun lapseni kanssa alkoi ensikertaa tulla ongelmia hampaidentuloiässä, tartuin taas tupakkaan. Poika huusi ja huusi ja huusi ja pinna oli kireällä, ei saanut nukkua. Nyt kaduttaa kun uudestaan aloitin ja olen tässä yritellyt lopetella, mutta aina tulee itselle jotain uutta tekosyytä.
Se tunne kun sille omalle lapselle ärähtelee ja se ärsyttää tai koko ajan itkee ja tuntee avuttomuutta kun ei osaa auttaa. Se on ahdistava.

Ymmärrän kyllä sua, kaipa meillä jokaisella on omat stressinhallintakeinot, miten pysyy järjissään näistä "vauva/pikkulapsivuosista". Turha sanoa, että mitäs teit lapset, mutta kaikkea ei pysty etukäteen tietämään aina lasten kanssa.
Mulla kaksi pientä lasta syntyny peräkkäisinä vuosina ja unet ja hermot on vähissä, meillä mies rupes tokan lapsen jälkeen kanssa polttamaan tupakkaa välillä ja itse taas jaksan hyvin viikon, mut monesti vloppuna pakko ottaa pari siiderii ja joskus poltan tupakan rentoutuakseni, kun saan lapset nukkumaan. Samalla tavalla palkitsen itseni rankasta viikosta ostamalla ison karkkipussin ja katsomalla leffan :-). Muuten pää ei kestä mitenkään, vaan pakko saada jotain "omaa kivaa". Kotiäitinä olo on helvetin rankkaa, kun se on työtä 24h/vrk ja koko ajan sitä samaa vaipanvaihto, syöttö, nukutus, ja kertaa kaksi kun on kaksi pientä!

Minusta äitiydessä rankinta on tämä kotonaolo. Mammaloma vol 2 lähestyy ja ahdistaa jo valmiiksi. Ihanaa on, että tulee vauva ja on tuo ihana esikoinen, mutta kyllä sitä kaipaa aikuista seuraa ja omiakin juttuja.

Jos tällä kertaa olisin niin viisas, että alottaisin jonkun oman harrastuksen ja kävisin välillä jonkin oman touhun parissa, että elämä olisi muutakin kuin kakkavaippoja, imetystä ja uhmiksen kiukuttelua :D

Ja saa niille muksuille joskus pimahtaakin, sitten pitää vain pyytää anteeksi.