Rajoitukset linnustuksessa

Ryynäsen Topi

Nyt sitten selvisi tällä uudella käytäntömallilla kanalintujen metsästysajat/rajoitukset koko maassa kun 25.8 ns riistakolmiolaskenta tiedot julkaistiin.
En tiedä mutta kaverin kanssa keskusteltiin asiasta että helsingin herrat ne vissiin katsoo kartasta missä lintuja saattaa olla ja metsästysajat luetellaan mistään mitään tietämättä.
Esimerkiksi sodankylässä kaveri kertoi että riekko on edelleen alamaissa vaikka on ollut rauhoitettuna jo pari vuotta. Tänä vuonna metsästää saa koko kauden alueen viimeisiä riekkoja.
Itse metsästelen vanhan pohjois-hämeen läänin alueella ja parikymmentävuotisen metsästyshistorian aikana ilmoitettiin että pohjois-hämeessäkin saa ampua metsoa, teertä ja pyytä koko kauden. Niin kauan kuin minä muistan on näitä aina rajoitettu eikä kanta nyt missään aallon huipussa ole vaikka lintuja onkin suht mukavasti.
Mahtaa vanhat sukulaismiehet kääntyä haudassaan kun tämäkin päivä vielä nähtiin että koko kauden saa pyytää joka on joka kesä aina ollut se odotettu kysymys että mitenhän taas syksyllä saadaan metsästellä. Ei siinä mitään mukavahan se on kun on lupa pyytää pitempi kausi mutta ihmettelen vaan tätä systeemiä.
Ja etenkin sitä että teertä ei ole rajoitettu missään vaan ruutia saa polttaa koko maassa koko kauden. Vaikka helsingin kani jahdin yhteydessä ampua se sattumalta yli liuaava teeri kenttään oikein luvan kanssa.
Juu tiedän että seuroissa voidaan asettaa rajoituksia ja lähes joka seurassa niin tehdään mutta jännä nähdä vuoden päästä saadaanko mitään ampua enään ollenkaan kun taitaa tulla koko maassa saalistilastoihin melkoinen nousupiikki verraten parinkymmenen vuoden seurantaan.

0

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

        Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
        Maailman menoa
        237
        2668
      2. Et taida paljoa

        treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
        Ikävä
        101
        1124
      3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

        Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
        Ikävä
        122
        1088
      4. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
        Kaste
        153
        1002
      5. Oikea kaste on syntisten kaste

        Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
        Kaste
        58
        995
      6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

        Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
        Kaste
        717
        897
      7. Mitä toivoisit

        Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
        Ikävä
        63
        831
      8. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
        Maailman menoa
        237
        790
      9. Mikä tekee sen

        Vetovoiman kaivatussasi?
        Ikävä
        38
        768
      10. Harmittaako joku

        Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
        Ikävä
        120
        743
      Aihe