Mitä kummaa

Veljeni menehtyi noin viikko sitten. Ikävä on ollut suurta ja on vaikea käsittää tapahtunutta.

Olin tänään rauhassa lepäämässä huoneessani kun oveltani kuului koputusta. Ketään en kuitenkaan ovella nähnyt. Muut perheenjäsenet olivat myöskin päivälevolla.

Myöskin askeleita kuuluu välillä.

Kun ajattelee järjellä ehkä suru ja väsymys vain tekevät omia kepposiaan. Vai olisiko veli läsnä? Mitä mieltä muut olette asiasta?
9227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Voi olla, mutta itse olen kokenut eräiden tuntemieni ihmisten läsnäolon heti samana päivänä. Minulle on tullut mieleen joku äkillinen, voimakas mielikuva tai muisto ko. henkilöstä.

Äänestä

Voi olla mahdollista: Henkiä on oikeasti olemassa, ainakin itse uskon niin kaiken kokemani perusteella.

Mummini kuoli muutama vuosi sitten. Olin jo valmiiksi masentunut, joten keskeytin opinnot puoleksi vuodeksi. Mummin menettäminen oli mulle yksinkertaisesti liikaa, sillä hän oli ollut mulle aina tukena kaikkina vaikeina aikoina. Nyt olen jo saanut mielialan nousemaan pikku hiljaa viime vuosien aikana, mutta käyn silti säännöllisesti hänen haudallaan, ja toivon, että saisin häneltä jonkunlaisen merkin läsnäolosta joku päivä.

Tukea, turvaa ja jaksamista sulle! En tunne sinua, mutta lähetän sulle henkistä voimavaraa näin netin kautta :)

Äänestä
  • Aloittaja

    Millaisia kokemuksia sulla on ollut henkien suhteen? Myöskin veljeni oli mulle todella tuki ja turva.

    Tukea, turvaa ja jaksamista myös sulle :)

    Äänestä

  • UPDATE_9742811 kirjoitti:

    Millaisia kokemuksia sulla on ollut henkien suhteen? Myöskin veljeni oli mulle todella tuki ja turva.

    Tukea, turvaa ja jaksamista myös sulle :)

    Olen testannut useaan kertaan "selvänäköisyyttäni" niin, että olen lukenut tuntemattomien ihmisten käsistä asioita, joita en mitenkään ole voinut tietää. Se siis tapahtuu niin, että henkilö antaa mulle kätensä, jonka otan omien käsieni väliin, suljen silmät ja sanon ääneen kaikki mielikuvat joita tulee mun mieleen. Olen arvaillut näin ihmisten nimiä, perheiden sisäisiä ongelmia, sairauksia ja salaisuuksia. Olen joskus varsin skeptinen omien kokemusteni suhteen, enkä uskalla kertoa niistä kenelle tahansa. Pelkään, että mua pidettäisiin ylimielisenä, leuhkana tai vajaana, jos kertoisin niistä muille. Näen myös usein enneunia, jotka tulevat pian toteen. Enneunien lisäksi mulla on tapana tulkita omia ja läheisten unia.

    Henkien lästäolon kokemiseen liittyvät kokemukset on ollu aina melko neutraaleja. Niihin ei liity mitään pelkoa tai ahdistusta. En usko, että henget voivat vahingoittaa ihmisiä.

    Onko sulla mitään vastaavanlaisia kokemuksia? :)

    Äänestä

  • Aloittaja

    -ghostgirl- kirjoitti:

    Tuo selvänäköisyys josta kirjoitit - uskomatonta ja ihmeellistä :) . Uskon että läheinen voi käydä katsomassa. Kun mainitsit että henkien läsnäoloon ei liity pelkoa eikä ahdistusta - no ei mullakaan mutta kun läsnäolon tuntee/kokee niin pelästyy kuitenkin vähän.

    Äänestä

Voimia sinulle.

Voi olla tietty niin että ennen kuin tietoisuus poistuu lopullisesti "kotiinsa", voi tietoisuus haahuillessaan maanpiirissä käydä sukulaisia katsomassa ja ehkä siinä yhteydessä antaa merkkiäkin olemassaolostaan?

Äänestä
  • Aloittaja

    Uskoisin asian olevan niin.

    Äänestä

  • Kuka se tietoisuus on ja missä se asuu?

    Äänestä

  • dhönfsatiojlänvs kirjoitti:

    Kuka se tietoisuus on ja missä se asuu?

    Meidän kaikkien ja myös sinun elämäsi tärkein asia on juuri sen selvittäminen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_9742811 kirjoitti:

Veljeni menehtyi noin viikko sitten. Ikävä on ollut suurta ja on vaikea käsittää tapahtunutta.

Olin tänään rauhassa lepäämässä huoneessani kun oveltani kuului koputusta. Ketään en kuitenkaan ovella nähnyt. Muut perheenjäsenet olivat myöskin päivälevolla.

Myöskin askeleita kuuluu välillä.

Kun ajattelee järjellä ehkä suru ja väsymys vain tekevät omia kepposiaan. Vai olisiko veli läsnä? Mitä mieltä muut olette asiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu