Miksei saisi pukeutua miten tahtoo? Oon 13wee ja mua haukutaa tai ainakin 6lk haukuttii vaatteiden takii,miksei ihminen saa olla oma ittensä?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niinpä. Nykyään näkee niin hirveesti tyyppejä, jotka pukeutuvat siihen kamalaan massaan, hyi. Miks kaikkien pitää näyttää just samalta, ihmettelenpä vaan.
Siks ku kaikki muu on niin rumaa.
Millasia vaatteita alottaja sitten käyttää kun niiden takia haukutaan, jätesäkkiinkö?
Lapset ja varhaisteinit on vielä niin kehittymättömiä, ettei suurimmalla osalla ole vielä normaalia aikuisen itsetuntoa ja minäkuvaa. Nämä ominaisuudet kehittyy ajan kanssa muun kasvamisen ohella ja sitten jossain vaiheessa, yleensä siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä, nuorista tulee yksilöitä. Yksilö uskaltaa muodostaa oman mielipiteensä, ajatella itsenäisesti ja pukeutua niin kuin haluaa, eikä yksilöä yleensä kovin paljon kiinnosta mitä muut yksilöt tekevät kunhan pysytään suunnilleen kohtuuden rajoissa. Siihen asti on valitettavasti pakko olla enemmän tai vähemmän klooni tai sitten omata jo hyvin nuorena niin kehittynyt itsetunto, että pystyy asettumaan arvostelun yläpuolelle.
Mitä väliä muitten mielipiteillä on? Pukeudu miten ite tykkäät,jos joku ei tykkää sun tyylistä ni so what? :D pää asia et ite tykkäät siitä...
siis juu teen niin ku haluun enkä välitä mut silti joskus rassaa =)
Kaikki saa pukeutuu ihan miten ikinä haluu! Ite en ainakaan välitä muiden mielipiteistä! Mun blogi on www.tinjamoi.blogspot.com
Menisitkö jonnekin muualle huoraamaan sivujasi?
Joo on tyhmää, että kaikilla meiän luokkalaisilla on jtn adidasta... -.- myönnän että käytän adidas laukkua mutta kaikki muut laukut hajoo miun käsissä.