Isosiskot
Herään kylmän tunteeseen, sillä peitto on luistanut pois päältäni. Keittiöstä kuulen astioiden kalinaa. Isosiskoni ovat tiskaamassa ja tiedän, että isä ja äiti ovat jo menneet töihin. Minulla on kaksi siskoa ja olen heitä nuorempi. En pysty heitä vastaan puolustautumaan, joten he kiusaavat minua lähes päivittäin. Inhoan isosiskojani. He laittavat kaiken tekemänsä ilkeydet minun syyksi. Alan itkemään, kun huomaan jälleen kerran jääneeni kolmistaan siskojeni kanssa.
– Hei, tule katsomaan Manta, kusilaukku on herännyt ja itkee täällä äitiä, sanoo nuorempi siskoistani tultuaan käymään tuvan puolella, jossa vuoteeni sijaitsee.
– Anna paskan olla ja käske se tänne syömään aamupalaksi maitoa ja leipää, vastaa Manta ja jatkaa – syödään sen makkarat ei se niitä tarvitse.
– Ette syö minun makkaroita, sanon isälle ja äidille jos syötte.
– Uskallapa sanoa niin vedetään sinua niin tukasta, että tulet ihan kaljuksi, tytöt uhkailevat.
– Syöt nyt ja menet sitten mummun puolelle siitä märisemästä. Me aletaan kuuntelemaan Beatleseita. – George ja Ringo ovat aivan ihania.
Syötyäni menen ulos ja juoksen pihan yli isoäidin luo joka asuu pihamökissämme.
– Nousihan se jo ylös laiska renkikin, sitä tätä tekemään, jos ei muuta tarviskaan niin kirvesvartta veistämään, tervehtii mummo minua, tutulla lorullaan.
– Antoiko ne tytöt sinulle mitään syötävää.
– Antoi ne leipää ja maitoa, mutta olisi minulla vielä vähän nälkä.
– Syötkö sinä leivänkantoja, jos mummu katsoo onko niitä tuolla kaapissa.
Mummoni on jo vanha ja hampaaton. Tämän vuoksi hän joutuu leikkaamaan ruisleivästä reunat ja kannat pois. Hän sivelee leivänkantoihin runsaasti voita, laittaa niitä vadille ja tarjoaa minulle.
– Otatko sinä limonadia palanpainikkeeksi. Nyökytän päätäni ja mummo kaataa juomalasin puolilleen limonadia ja täyttää lopun lasista vedellä.
– Sitten kun olet syönyt lähdetään hakemaan liiteristä puita, niin saadaan laittaa hellaan tulet.
– Saanko minä mummu sitten sytyttää. Mummo lupaa ja niin lähdemme liiteriin. Liiteri on paikka jonne en saa omin luvin mennä, ja siksi olen mielissäni kun pääsen mummon mukana siellä käymään.
– Saanko minä kokeilla halkaista puuta kirveellä.
– Älä poikarukka ota sitä kirvestä, et sinä jaksa sitä heilutella, lyöt vielä itseäsi kieleen.
– On isäkin antanut minun hakata puita, koitan puolustautua.
– Ei oteta nyt kirvestä. Täytä mummun kori niillä valmiiksi hakatuilla puilla.
– Saanko minä kantaa kaverina toisesta kahvasta.
– Kanna veikkoset, jos luulet jaksavasi, mummo lupaa.
Mökissä mummo täyttää hellanpesän pienemmillä puilla, laittaen puiden väliin sanomalehdestä pyörittämiä paperitolloja. Hän antaa tulitikun käteeni, pitäen itse askista kiinni. Vetäisen tikulla askin sivua ja tikun sytyttyä tartutan tulen papereihin. Liekit syttyvät ja lämmittävät kasvojani, kunnes mummo sulkee hellan suuluukun.
– Alatko pyörittään mummolle kudelmia kerälle, jos minä alkaisin niitä leikkaamaan. Mummo leikkaa vanhoista vaatteista pitkiä kapeita kangassuikaleita, joista myöhemmin kudotaan mattoja. Näiden kudelmien pyörittäminen kerille on minusta hauskaa ja lupaudunkin mummon apuriksi. Aika kuluu kuin siivillä ja yllätyn kun mummo lopettaa leikkaamisen ja sanoo,
– Isäsi näyttää tulevan ruokatunnilleen, pitäisiköhän sinun mennä isolle puolelle.
Ryntään heti ulos. Isä asettaa pyöräänsä puiseen pyörätelineeseen, hieraisee kämmenellään päätäni ja lähdemme sisälle. Siskoni seisovat odottamassa pirtissä ja alkavat yhdestä suusta kertomaan, kuinka olin aamulla särkenyt vihoissani keittiön ikkunan. Isä katsoo minua vihaisesti ja vaatii selitystä miksi olen ikkunan rikkonut. Väitän, etten ole ikkunaa rikkonut, ja syytän siskojani valehtelusta. Isä uskoo kuitenkin siskojani ja tunnen suurta epäoikeudentunnetta, ja vihaan siskojani entistä enemmän.
Isäni työskentelee sahalla ja käy joka ruokatunti kotona syömässä. Aina syönnin päälle hän käy pirtin sohvalle pitkäkseen, niin nytkin.
– Tulehan Johannes sinäkin tänne isän selän taakse vähän pötköttelemään. Isän vaatteista lähtee voimakas pihkan ja tuoreen puun tuoksu, eikä kestä kauan kun olen nukahtanut. Kun avaan silmäni ei isää näy enää vieressäni ja alan jälleen itkemään.
Herään kylmän tunteeseen, sillä peitto on luistanut pois päältäni. Keittiöstä kuulen astioiden kalinaa. Isosiskoni ovat tiskaamassa ja tiedän, että isä ja äiti ovat jo menneet töihin. Minulla on kaksi siskoa ja olen heitä nuorempi. En pysty heitä vastaan puolustautumaan, joten he kiusaavat minua lähes päivittäin. Inhoan isosiskojani. He laittavat kaiken tekemänsä ilkeydet minun syyksi. Alan itkemään, kun huomaan jälleen kerran jääneeni kolmistaan siskojeni kanssa.
– Hei, tule katsomaan Manta, kusilaukku on herännyt ja itkee täällä äitiä, sanoo nuorempi siskoistani tultuaan käymään tuvan puolella, jossa vuoteeni sijaitsee.
– Anna paskan olla ja käske se tänne syömään aamupalaksi maitoa ja leipää, vastaa Manta ja jatkaa – syödään sen makkarat ei se niitä tarvitse.
– Ette syö minun makkaroita, sanon isälle ja äidille jos syötte.
– Uskallapa sanoa niin vedetään sinua niin tukasta, että tulet ihan kaljuksi, tytöt uhkailevat.
– Syöt nyt ja menet sitten mummun puolelle siitä märisemästä. Me aletaan kuuntelemaan Beatleseita. – George ja Ringo ovat aivan ihania.
Syötyäni menen ulos ja juoksen pihan yli isoäidin luo joka asuu pihamökissämme.
– Nousihan se jo ylös laiska renkikin, sitä tätä tekemään, jos ei muuta tarviskaan niin kirvesvartta veistämään, tervehtii mummo minua, tutulla lorullaan.
– Antoiko ne tytöt sinulle mitään syötävää.
– Antoi ne leipää ja maitoa, mutta olisi minulla vielä vähän nälkä.
– Syötkö sinä leivänkantoja, jos mummu katsoo onko niitä tuolla kaapissa.
Mummoni on jo vanha ja hampaaton. Tämän vuoksi hän joutuu leikkaamaan ruisleivästä reunat ja kannat pois. Hän sivelee leivänkantoihin runsaasti voita, laittaa niitä vadille ja tarjoaa minulle.
– Otatko sinä limonadia palanpainikkeeksi. Nyökytän päätäni ja mummo kaataa juomalasin puolilleen limonadia ja täyttää lopun lasista vedellä.
– Sitten kun olet syönyt lähdetään hakemaan liiteristä puita, niin saadaan laittaa hellaan tulet.
– Saanko minä mummu sitten sytyttää. Mummo lupaa ja niin lähdemme liiteriin. Liiteri on paikka jonne en saa omin luvin mennä, ja siksi olen mielissäni kun pääsen mummon mukana siellä käymään.
– Saanko minä kokeilla halkaista puuta kirveellä.
– Älä poikarukka ota sitä kirvestä, et sinä jaksa sitä heilutella, lyöt vielä itseäsi kieleen.
– On isäkin antanut minun hakata puita, koitan puolustautua.
– Ei oteta nyt kirvestä. Täytä mummun kori niillä valmiiksi hakatuilla puilla.
– Saanko minä kantaa kaverina toisesta kahvasta.
– Kanna veikkoset, jos luulet jaksavasi, mummo lupaa.
Mökissä mummo täyttää hellanpesän pienemmillä puilla, laittaen puiden väliin sanomalehdestä pyörittämiä paperitolloja. Hän antaa tulitikun käteeni, pitäen itse askista kiinni. Vetäisen tikulla askin sivua ja tikun sytyttyä tartutan tulen papereihin. Liekit syttyvät ja lämmittävät kasvojani, kunnes mummo sulkee hellan suuluukun.
– Alatko pyörittään mummolle kudelmia kerälle, jos minä alkaisin niitä leikkaamaan. Mummo leikkaa vanhoista vaatteista pitkiä kapeita kangassuikaleita, joista myöhemmin kudotaan mattoja. Näiden kudelmien pyörittäminen kerille on minusta hauskaa ja lupaudunkin mummon apuriksi. Aika kuluu kuin siivillä ja yllätyn kun mummo lopettaa leikkaamisen ja sanoo,
– Isäsi näyttää tulevan ruokatunnilleen, pitäisiköhän sinun mennä isolle puolelle.
Ryntään heti ulos. Isä asettaa pyöräänsä puiseen pyörätelineeseen, hieraisee kämmenellään päätäni ja lähdemme sisälle. Siskoni seisovat odottamassa pirtissä ja alkavat yhdestä suusta kertomaan, kuinka olin aamulla särkenyt vihoissani keittiön ikkunan. Isä katsoo minua vihaisesti ja vaatii selitystä miksi olen ikkunan rikkonut. Väitän, etten ole ikkunaa rikkonut, ja syytän siskojani valehtelusta. Isä uskoo kuitenkin siskojani ja tunnen suurta epäoikeudentunnetta, ja vihaan siskojani entistä enemmän.
Isäni työskentelee sahalla ja käy joka ruokatunti kotona syömässä. Aina syönnin päälle hän käy pirtin sohvalle pitkäkseen, niin nytkin.
– Tulehan Johannes sinäkin tänne isän selän taakse vähän pötköttelemään. Isän vaatteista lähtee voimakas pihkan ja tuoreen puun tuoksu, eikä kestä kauan kun olen nukahtanut. Kun avaan silmäni ei isää näy enää vieressäni ja alan jälleen itkemään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tasapainoinen realismipalanen. Lämpimästi hengittävää ruohonjuuritason kuvausta. Oikea pointti, novellimainen koukku jää puuttumaan. Siksi ehkä itsetarkoituksellinen kuvaus tuntuu jättää jotenkin tarpeettoman vaikutelman. Mutta toimivan tuntuisia juttuja.