Mitä mieltä olette nimestä Kustava? Nimi voi tuoda mieleen kusta-verbin, mutta toisaalta nimi on niin monella suomalaisella ollut käytössä, että sitä tuskin heti yhdistetään tähän. Isäni nimi oli Kustaa, ja haluaisimme kunnioittaa hänen muistoaan antamalla tyttärelle feminiinisen muodon hänen nimestään.
Olisiko parasta antaa tämä nimi kuitenkin vasta toiseksi etunimeksi? Mikähän on lapsen riski joutua kiusatuksi Kustava-nimen takia? Eikö ole ymmärrettävää, että samalla sanalla voi olla eri merkityksiä, kun otetaan huomioon, että Kustava on myös nimenä perinteinen ja vakiintunut? Yksi vaihtoehto voisi tietysti olla Gustava- tai Gustafa-nimen antaminen Kustavan sijasta. Ainakin Gustava on yleinen nimi, josta tuskin kenellekään tulee edes toissijaisesti mieleen kuseminen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Sopisi kyllä toiseksi nimeksi Kustaava tai Gustava. Myös Augusta olisi toisena nimenä persoonallinen.
Toiseksi nimeksi kyllä sopii Kustaava tai Gustava. Ei mitään gustafa-mufasa nimeä... :) Eikä muuten tullut Kustavastakaan mieleen mitään verbimuotoa!
Olisko isälläsi muita nimiä, tai ehkä isoisällä?
Minusta Kustaava oli parempi nimi kuin Kustava / Gustava.
Myös jo ehdotettu Augusta on kaunis nimi.
Kustaava ehdottomasti. 'Kustavan' merkitys taas on 'jotain jota voi kusta' (siis nonsenseä mutta tulee tosiaan mainitsemasi verbi mieleen).
Gustafasta tulee mieleen Mustafa ja sitä mielleyhtymää et ehkä tavoitellut?:)
Sinun tilanteessasi itse laittaisin varmastikin tuon nimen Augusta, jota jo moni täällä ehdottelikin. Se on kaunis vanha nimi, josta epämiellyttäviä mielleyhtymiä ei aivan niin helposti tule mieleen... Lisäksi nimessä on tosissaan tuo "Gusta" joka siis kuitenkin mukavasti tuo tuon Kustaan mieleen.