Mitä tekisin toisin, jos saisin aloittaa elämäni alusta? Tällainen ajatus käynee silloin tällöin itsekunkin mielessä. Osaisinko valita tekemiseni paremmin, vai sortuisinko samoihin ansoihin uudestaan?
Kuka sen tietää ja osaa sanoa, mikä sattuma heittää ihmispoloisen mihinkin maahan ja mihinkin kulttuuriin? Siitä vain on lähdettävä, siinä pärjättävä. Me kasvoimme sodan jaloissa . Ei sitä nuoret ymmärrä, vaikka kuinka kertoisi - eikä heidän ehkä tarvitsekaan ymmärtää. Meidän on sittenkin helpompi ymmärtää heitä, kuin heidän meitä.
Elämä jyrää raskaasti: kuolema, sairaudet, sodat, luonnonkatastrofit… Joskus ihmettelen, kuinka ylipäätään olen vielä hengissä.
Toisinaan ajattelen, kun katselen sotia hankkivien intoa, että he eivät tosiaankaan tiedä, kuinka ihana asia rauha on. Sodan jaloista selvinneet tietävät sen. Samoin kuin raitistunut vanha juoppo tietää raittiuden ihanuuden.
Mitä siis tekisin toisin, jos saisin aloittaa alusta? Varmaan tekisin samat summittaiset valinnat kuin nytkin olen tehnyt. Riskeeraisin ja hulluttelisin ehkä vielä enemmän, koska sellaiseen näyttäisi olevan paremmat mahdollisuudet – hullutteluun, niin, siltähän näyttää, kun ympärilleen katselee. En taida olla kovinkaan hyvä ihminen.
Mitä arvelette omalta kohdaltanne? Uskoisitteko kykenevänne elämään paremman elämän, jos saisitte aloittaa alusta?
Kuka sen tietää ja osaa sanoa, mikä sattuma heittää ihmispoloisen mihinkin maahan ja mihinkin kulttuuriin? Siitä vain on lähdettävä, siinä pärjättävä. Me kasvoimme sodan jaloissa . Ei sitä nuoret ymmärrä, vaikka kuinka kertoisi - eikä heidän ehkä tarvitsekaan ymmärtää. Meidän on sittenkin helpompi ymmärtää heitä, kuin heidän meitä.
Elämä jyrää raskaasti: kuolema, sairaudet, sodat, luonnonkatastrofit… Joskus ihmettelen, kuinka ylipäätään olen vielä hengissä.
Toisinaan ajattelen, kun katselen sotia hankkivien intoa, että he eivät tosiaankaan tiedä, kuinka ihana asia rauha on. Sodan jaloista selvinneet tietävät sen. Samoin kuin raitistunut vanha juoppo tietää raittiuden ihanuuden.
Mitä siis tekisin toisin, jos saisin aloittaa alusta? Varmaan tekisin samat summittaiset valinnat kuin nytkin olen tehnyt. Riskeeraisin ja hulluttelisin ehkä vielä enemmän, koska sellaiseen näyttäisi olevan paremmat mahdollisuudet – hullutteluun, niin, siltähän näyttää, kun ympärilleen katselee. En taida olla kovinkaan hyvä ihminen.
Mitä arvelette omalta kohdaltanne? Uskoisitteko kykenevänne elämään paremman elämän, jos saisitte aloittaa alusta?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Eläisinkö toisin !
Luulen että yrittäisin.
Ensiksi olisin kauemmin nuori,menin 19 vuotiaana naimisiin.
Etsisin useampia ystäviä/kavereita, pitäisin hauskaa yhdessä,en heti ensimäiselle suostuisi.
Aikani kuljettuani,ottaisin hänet johon tuntisin intohimoista rakkautta,en sitä joka olisi kiltti ja mukava ja turvallinenkin.
Rakastettuni opettaisi minulle rakastamisen taidot, ja kokisimme ihania hetkiä yhdessä. Toki kemian pitäisi kohda arkielämässäkin,ja muutenkin turvallisen ottaisin,en naiten miestä.
Pitäisimme elämämme nautittavana kaikilla sektoreilla,keksisimme aina uutta ja kivaa.
Olen ollut naimisissa 44 vuotta ja elämä oli myrskyä ja salamoita,välin tasaisempaa.
Minulla oli taiteellinen mies ,hyvin haavoittuva ja ylpeä,samoja vikoja itsessänikin,tai hyveitä,kuinka sen ottaa.
Hän kuoli kolme ja puoli vuotta sitten ja jätti tosi tyhjän paikan.
Nyt olen elänyt, etsinyt ja kaivannut häntä ja ystävää rinnalleni.
En osaa elää yksin ja kaipaan turvallista ja rakastavaa miestä rinnalleni.
Nyt eläisin täysillä rakastaisin ,hellisin, olisin ystävä ,rakastajatar,tarvittaissa äitikin ( Varauksella).
Kaikenkaikkiaan eläisin , elin ennenkin,mutta sähkö puuttui,sitä nyt hankkisin.
En olisi estoinen ,sopivuus sääntöjen alistama,vaan eläisin aidosti nauttien.
Voi olla että tämä juttu ei ollut sitä mitä halusit tietää,mutta minä eläisin toisin ,jos voisin.
Elämä on elettävä tunteella, pettymyksiä ehkä tulisi, mutta sitä olisi kumminkin elänyt.!
Kaikille kivaa kesää ja eläkää nauttien kaikesta
yksinänen Savosta
Kirjoitit 66:tonen mielenkiintoisen vaihtoehdon kuvitellulle uudelle elämälle. Itse olen nuorena antanut palaa niin, että mahdollisesti jarruttelisin vähän - jos pystyisin. Mielenkiintoista spekulointia! Tietenkin tässä ikäänkuin arvioi mennyttä elämäänsä.
Mummeli1 arvioi ettei ainakaan katumista ole. Hyvä!
Jos elämän saisi aloittaa alusta koettu elämä takana silloin tietysti ei kaikkea tekisi niin raskaimman kautta. Mutta jos ei ole kokemusta entisestä ainahan yrittää tehdä senhetkisen tilanteen mukaan parhain päin .
En juuri arvuuttele jo tehtyjä tekemisiä,enkä kadukkaan.Mutta monet kokemukset kokeneena osaa jo ottaa elämän nytkin erilailla ,ilman että aloittaisi kaiken alusta uudelleen.
Kokemus muokkaa kyllä jokaista ihmistä ,eikä vieläkään tiedä mennä vannomaan ,etten tee koskaan noin tai näin.
Isäni tapasi sanoa,että sitä sanaa et sano jonka kelkassa et käy...eli siis vannomatta paras.
Virheistäkään ei välttämättä aina opi ,vaan tekee saman virheen uudelleen,puhumattakaan koko elämästä.
Laulun sanoin,Päivääkään en vaihtais pois.
Ei osaa muuta kaivata kun eletty elämä
on jo takana päin.
Joshan jos tietäisi tämän entisen elämän,niin ehkä jotain muuttaisi.Alusta jos aloittaisi,
mutta tuntuis raskaalle taas aloittaa kaikki
uudelleen.
Ja kaikki menisikin samaa rataa,ei taitaisi
tulla mitään ainakaan minun kohdalla.
Ihminen, joka elää menneessä, hänellä ei ole tulevaisuutta. Tänään on Sinun loppuelämäsi ensimmäinen päivä :)))
Näin on sinunkin elämässäsi
että,tänään on myös sinun
loppuelämäsi ensimmäinen päivä.
Minulla se kukaties voi olla
myös loppuelämäni viimeinen päivä,
kuka tietää.
Muuttaisin elämäni polkuja ja niillä tehtyjä kuperkeikkoja vaikka millä mitalla jos olisi mahdollisuus vielä muuttaa.
Voisi tosin käydä niin että kuperkeikat suurentuisivat ja moninkertaistuisivat, eihän sitä koskaan tiedä, mutta joka tapauksessa yrittäisin.
En menisi hassuuttani kihloihin kolmannella tapaamiskerralla, enkä luultavasti menisi naimisiinkaan koskaan, en pitäisi ainakaan sillä kovin kiirettä.
Menisin nuorena opiskelemaan ja kehittäisin tiedonhalujani niin pitkälle kuin mahdollista.
Ottaisin irti kaiken oppimisen , kuuntelisin vanhempien ja viisaampien neuvoja ja aikuistuisin luonteeltani sekä järjeltäni.
Katselisin maailmaa avoimin silmin.
Kaiken tuon saavuttaessani olisinkin jo melkoisen hyvin oppinut ja voisin alkaa katsastamaan mihin kaiken oppimani käyttäisin.
Lapsiani en pois antaisi, kaiken muun nykyisen luovuttaisin.
Elämäni ei ole mitään elämää, enkä osaa tässä iässä siihen muutoksiakaan tehdä. Ja vaikka osaisinkin, niin ei rohkeus riitä.
Istun kopperossani katsellen telkkaria, lukien näillä palstoilla eri ihmisten kirjoitelmia, joskus inhosta puuskuttaen , joskus sydämenpohjasta naureskellen kun kaikki olemme yhtä päätöntä porukkaa, toiset hieman kärkkäämpiä sanoissaan kuin toiset.
Elämmekö kukaan , vai nuudummeko tekemisen ja tietämisen puutteesta, siinä miettimistä itsekullekin.
Mitä olemme jättäneet tekemättä mikä olisi pitänyt tehdä. Mitä olemme tehneet, mikä olisi pitänyt jättää tekemättä???????????
käväisin katsomassa, kun näin, että uusia huoneita on tullut. tosin, en kyllä ollut entisiinkään ehtinyt kunnolla tutustua. tarinassasi minua jäi vaivaamaan se, että jos uuden elämän saisit, eläisit sen toisin. miksi? jos olisit elänyt toisenlaisen elämän, ehkä sinulla ei olisikaan nyt noita lapsia/lapsenlapsia, joita nyt on? mielestäni elämä olisi todellinen kärsimys, jos kaikki asiat tekisi "täydellisesti". sähkölampun keksijä joutui kokemaan kovia, ennenkuin sai lampun palamaan. hänelle epäonnistumiset eivät olleet epäonnistumisia, vaan taas tutkittu ja koettu, niin kauan kunnes löytyi vastaus.
jos voisit antaa neuvon sinua nuoremmalle, niin mikä se olisi?
siihen, miksi avioiduin juuri sen miehen kanssa kuin avioiduin, oli se, että arvelin hänen ja minun väliseni suhteen saavan vanhempieni siunauksen. Vanhempani olivat nimittäin kyläyhteisössämme heikkojen ja kärsivien ymmärtäjiä ja auttajia.
Lisäksi 19-vuotiaana ollessani olin varma siitä, että silloinen seurustelukumppani olisi todella onnellinen voidessaan olla vanhempieni vaikutuspiirissä. Hän kun oli kokenut omien vanhempiensa, lähinnä isänsä taholta pahoinpitelyä, hylkäämistä ja kaikkea pahaa mitä sadistiset pervertikot voivat lapselleen tehdä. Seurustelukumppanini oli hyvännäköinen ja minua hiveli ajatus, että veljeni katsoisivat kadehtien häntä kun veisin hänet kotiini.
Vain sitä toivoin, että kumppanini pitäisi suunsa kiinni, olisi mahdollisimman vähäpuheinen kaikkien sukulaisteni läsnä ollessa, jotta häntä ei siellä torjuttaisi. Haaveilin opettavani hänelle - sukuni tietämättä - miksi joistakin asioista ei saa puhua siten kuin hän puhui. Hän kun puhui melkein kaikista naapureistaan millaisia pervertikoita ne olivat, yksityiskohtaisesti kuvaillen niiden intiimiasioita. En uskonut kenenkään naapurissa olevan niin monenlaisia pervertikoita.
- Valehtelee, ajattelin.
En menettelisi enää noin. Muuttuisin. En ainakaan raahaisi lisää autettavia vanhemmilleni kun entisissäkin saattoi olla jo liikaa, vaikka he kyllä nauttivat voidessaan auttaa. Vanhempanihan eivät olleet varakkaita ja he itse jäivätkin viimeisinä elinvuosinaan heitteille.
Etsisin ja kyselisin neuvoja siitä, miten olisi mahdollista päästä koulutukseen kun pitää käydä töissä. Yrittäisin päästä sen pelkoni herraksi että minulle naurettaisiin, jos puhuisin tahtovani opiskella Suomen kieltä, biologiaa, lääketiedettä, filosofiaa, taiteita ym. Ja että haluaisin kirjailijaksi.
Luin tarinasi. Aika paljolti samanlainen kuin omanikin. Koulunikin oli vanhempieni valitsema. Pakko sinne oli mennä. Tosin kyllä sen "pakollisen" kuvion jälkeen aloin etsiä uusia alueita ja kouluttautua siihen mitä todella haluan tehdä.
En osaa enkä pysty neuvomaan ketään. Mutta oma mottoni on, että "pitää toimia nyt, ettei tarvii kiikkustuolissa miettiä, mitä jäi tekemättä!", Se, mikä on mennyt, se on mennyt - ja jollain lailla meitä kasvattanut - ei huolehdita enää siitä. Kerätään oppimamme samaan kassiin ja lähdetään siitä etteenpäin...! Vai mitä!?
tietenkin jo ikä estää kouluttautumiseen, eikä ole enää motivaatiotakaan. Kirjoittamisen aihe oli se, että jälkikäteen viisastuneena saattaisi nähdä aikaisemmat valintatilanteensa toisin.
Tulee liian pitkä tarina kertoa yksityiskohtaisesti tähän, mikä esti toteuttamasta kouluttautumishaaveita. Kirjoitan tähän parista tärkeämmästä syystä:
Opintolainoja ei ollut.
Meitä koulutettavia olisi ollut 6. Isäni ei sodasta tultuaan ole ollut enää täysin terve, joten hänen varassaan ei voinut kouluttautua.
Isäni teki metsätöitä pokasahalla, kirveellä, petkeleellä ja tukkisakseilla. Kerron siksi, että sen aikaisilla välineillä metsätyöt ovat olleet todella raskaita. Tuskin yksikään tämän palstan kirjoittajista saisi edes yhtä puuta viikossa siihen kuntoon, että se olisi kuorittuna ja tien varteen pinoon vedettynä. Ei voinut kuvitellakaan rasittavansa isää yhtään enempää kuin oli pakko. Hyvä kun hän sai välttämättömän toimeentulonlisän sieltä metsästä sen lisäksi, minkä muutama lehmä, kasvimaa ja kalastaminen tuotti.
Yhteiskoululle oli 16 km matkaa. Päivittäisiin matkoihin olisi kulunut vähintään 4 tuntia, enemmänkin.
Ensin seitsemän kilometriä kävellen lähimmälle maantielle(lumien aikana hiihtämällä ). Siitä kulki kolme kertaa päivässä linja-auto kirkonkylään, josta koululle vielä kävelymatkaa 2 km.
Jo pelkästään nuo mainitsemani kaksi syytä riittivät karsimaan kouluttautumishaaveet. Syitä oli muitakin. Muistaneeko kukaan esim sitä, että maaseudun tyttöjen kouluttautumista ei pidetty tärkeänä, kun ajateltiin hänen kuitenkin menevän naimisiin.
Olisin minä kyllä koulussa pärjännyt kun olen jo nuorena viihtynyt hyvin lukemisten parissa.
Nyt nuo asiat eivät enää päätä vaivaa. Olen eläkkeellä ja olen tyytyväinen tähän tietokoneeseen, kirjastoon ja ympäröivään luontoon yms. Lapsetkin ovat yhteiskuntakelpoisia ja minulla on kaksi lapsenlasta.
Olen tiedostanut tarpeen käydä läpi mennyttä elämääni ja siinä riittää työtä. Tunnen työni mielekkääksi ja nautin kirjoittamisesta.
Vähään aikaan en ole tällä sivulla kirjoitellutkaan, mutta nyt tuli sellainen "mieliteko" että poikkesinpa kirjoittamaan, samalla kun lueskelen näitä kirjoituksiakin.
Aina en tosin innostu vastaamaan vaikka luenkin, tuntuu ettei ole minkäänlaista kirjoittamisen tarvetta.
Huomaan kirjoituksestasi että olet melko tyytyväinen nykyiseen olotilaasi.
Minä en ole mutta siitä viis kirjoittelemaan.
Tulikin kirjoituksestasi mieleen omat opiskelumahdottomuuteni.
Ehkä olen joskus jo kertonutkin olleeni sota-aikana siinä iässä kun olisi pitänyt koulunkäyntiä suunnitella.
Opettajani kehoitti minua hakeutumaan oppikouluun, mutta matka kirkonkylään oli mahdottoman pitkä eikä minkäänlaista linja-auto kuljetusta sinne ollut.
Sitten väli-rauhan aikana palasimme lapsuus kylään ja sieltä olisi ollut vielä mahdottomampi matka oppikouluun.
Ja taas muutto sodan uudelleen alkaessa ja vielä monta muuttoa senkin jälkeen.
Täytin sinä kesänä 19 v kun asetuimme paikoillemme.
Molemmat vanhempani olivat työkyvyttömiä ja niinpä minun oli mentävä etsimään työtä ja toimeentuloa.
Tosiaankaan opintolainojen olemassaolosta ei siihen aikaan ollut tietoakaan ja tuskinpa muutakaan lainaa olisi ilman omaisuutta olevalle myönnettykään.
Niinpä menin ompelemaan ja sillä tavoin sain elantoni, samalla ensin elättäen vanhempiani ja perheen perustettua aika usein yksin jouduin elättämään uudenkin perheen.
Enpä soisi kenellekään yhtä raskasta elämäntaivalta ja siitä johtuen en ole tyytyväinen menneisiin tekemisiini tai paremminkin olosuhteitten pakottammin tekemisiin.
oot siekii kovil ollu. ennehän se ol sitä ko ihmisen piti itse hankii elantonsa,mistää ei saant appuu.
ei sitä pankista lainaa ees kukkaa työmies aatelukkaa. tili ko tuli kättee se syötii seuraavaa mennessä. eikä ain monella piisantkaa siihekää asti, piti ottaa förskottii.
pankit oli liikemiehii varten.
kansanhuolto oli olemassa mutta ei sieltä rahhaa koulunkäyntii saatu.
hengen pitimiks sodan jälkee kansanhuolto jakoi köyhimmille keitoo, siellä soppa jonossa miekii kannun kanssa usein seisoskelin.
enne jos saatii avustusta ,se oli vaatetta tai ruokaa mutta rahhaa ei miun tietääksein koskaa saatu.
Nykyää ihminen saap itsensä koulutettuu jos tahtoo, vaik ei olis yhtää rahhaa. kouluu ko männee maksetaa viellä että tulee toimeen. koton olost omien lapsien hoidosta maksetaa myös.
se tuntuu hienolle että ihmisistä huolehitaan niin hyvin ja annetaa mahollisuuksii.
myö jotka on nähty ja eletty toisenlainenkin aika,osataa antaa sille suur arvo.
toivottavasti meiän talous kestää. nuo päättäjät ko olis niin viisaita talouden pitäjii, että osaisivat hankii tienistiä.eikä siirrellä rahoja taskusta toisee,kute nyt välil tuntuu tehtävän.
mie oon ilonen että on saannu nähhä niin monenlaista aikaa, vaik välil ol huonostkii asiat, nyt sitte riittää päivittelemistä :))nykyajan hyvinvoinnista.
terveisii lyyli
saanut aloittaa elämäni uudestaan.
Ja elän sitä samalla tavalla kuin ennenkin, iloitsen jokaisesta päivästä jonka saan olla terveenä ja töissä.
Nautin lapsistani ja kodista, kehitän itseäni opiskelemalla mitä moninaisimpia asioita kuin ennenkin, heittäydyn rakkauteen täysillä ja olen onnellinen että olen saanut elämältä niin paljon.
Tekisin ihan kaikki toisin.
Ei ole yhtään ainutta asiaa, jonka tekisin niinkuin olen tehnyt, jos saisin aloittaa alusta ja elää kokonaan uuden elämän.
ajattele, miten toimisit, jos kaikki ongelmasi olisivat kadonneet? jos aamulla herätessäsi huomaisit, ettei enää olekaan ongelmia!! Miten silloin eläisit, mitä tekisit toisin... :) aurinkoista huomenta sinulle uuteen elämääsi...
Jos aamulla heräisin siihen ettei ongelmia enää ole, silloin kyllä dementia olisi iskenyt pahemman kerran. Mutta sitähän en itse tiedostaisi. Lähipiiri vain olisi saanut yhden suuren ongelman lisää.
Valitettavasti jouduin ulos tästä keskustelusta tietokonevian vuoksi. Kesti aikansa ennenkuin sain koneen taas toimivaksi. Hyviä ja syviä luotauksia olette kirjoitelleet. Kuten sofia ja Liena sen sanovat, lapsuus asetti tietyt rajoitukset toiveille ja haluille. Siksi kai on vaikea todella tietää, millaista olisi aloittaa tässä ajassa kaikki uudelleen.
Minä en aloittaisi mitään uudelleen,
on siksi kovaa kestämistä ollut
nykypäivät.
Haluttaisi jo luopua toivostakin
elää tätäkään elämää
eteenpäin.
Olen liian tunteella elävä,
olen niin paljon menettänyt
nykyään.
Lapsuus oli kohtalainen,en tiedä
siksikö en tahdo kestää
näitä koettelemuksia.
on niin mukava ajatusleikki että pakko tulla mukkaa. oon olt selkävammasen jonkii aikaa, nyt kyl on paremmalla puolella, muttei vielkää istuta pitemmän aikaa.
mie oon kova harrastammaa tuon tapasii ajatusleikkii, millo mistäkin, välil kuvittelen muuttavain kuuhun.
toisinaa jos olisin jonkuu maan hallitsija mitä tekisin ihmiskunnan hyväks,sielt käsin ko pääsee vaikuttammaa.
tai varteenotettava keksijä, se ajatus männee ihan nopelin palkinto saantii asti.;)
olen kyllä aika hyvä keksijä näin kotitarpeeksi, ja paljo on ollu appuu niistä sillo ko töitä tehtii ja karjaa oli.
no nyt tässä ko kysyttii omal kohal niin, mie mielelläin heräisin 40 vanhan, jalmarin vierestä . se on hyvä ikä, on lapselliset kotkotukset jo ohi.
sanosin jalmarille et nyt lähetää helsinkii lapsen tekkoo.
nykyää on konstit et lapsii saahaa, melkee vaik ei ois miestäkää;))ja yli 50 vuotiaanakin,hormonihoitolla saap useamman kerrallaa, niin ei tarvii oottaa vuosii että saap puol tusinaa täytee.:))))
oon mie täst hänelle puhuntkii tuonne fääreihin,et mikä meil ois ollessa jos saatas ellää tätä kehitys aikaa.
sitte mie oisin jämeränpi ja sanosin ommii mielipiteitä enenpi. alkasin opiskelemaa heti alkajaisiksi englanttii.lasten vaatteen ompelua, sitte voisin opiskella historii, nuotit opettelisin niin olis helpompi oppii soittamaa uusii kappaleita.
olisi se mahtavaa ellää tätä aikaa jalmarin kanssa. on se maailma niin muuttunut tässä 14 vuotessa.vai tuntuuko minust vain siltä, ko nyt yksinäin olen päässy näkemää niin paljo tekniikkaa.
hyvin minul on asiat, en mie kuitenkaa haikaile, et se minul olis ain mieles. mutta joskus on mukava aattella että jos...
paljon terveisiä lyyli
Señora lyyli, harvoin lienee nainen miehestään kirjoittanut niin komeaa tekstiä, kuin sinä Jalmarista! Olet rakentanut hänen muistolleen hienon monumentin. Tekosi on ihailtava, kiitos!
Haluaisit aloittaa uuden elämän Jalmarin vierellä nelikymppisenä, mikä hieno oivallus!
opiskelisin niin kauan kuin järki ja rahat/laina riittäisi.En olisi tumpelo,edustaisin,Ottaisin rikkaan/rakkaan miehen,minulla olisi kaunis koti vain kaksi hyvin kasvatettua lasta,ja meillä olisi myös hengellinen koti.
Vaalisimme suhdettamme,emmekä eroaisi olisimme ns unelma perhe.
Olisi mielenkiintoinen ja hyvä duuni(virka)Ei lopareita koskaan,vain hyvää palautetta työnantajilta.
Alkoholin käyttö olisi hyvin rajallista.
Joka vuosi tehtäisiin ulkomaan matkoja aurinkorannoille.
Eläkkeelle jäätyänikin kuittaisin riittävät tulot
Minulle pidettäisiin kunnialliset/suuret hautajaiset,paljon arvokkaita vieraita kukkia,tekojani kiiteltäisiin,olisin hyvin arvostettu ,,,,kehuttaisiin,ylenpalttisesti,tietenkin paljon kyyneleitä voudatettaisiin,kuvia ja artikkeleita paikallisiin lehtiin,juhlaruuat kaikille minua muistotilaisuudessa kunnioittaneille.Näin eläisin !Odotan seuraavaa elämää/uudelleensyntymistä!!
Tosiaan, tuohan edellyttäisi uudelleensyntymistä, reinkarnaatiota. Tällöin ei kuitenkaan olisi tietoa edellisestä elämästä eikä siis sitä kokemusta ja tietoa, johon valinnat johtavat.
Elämisen edellytykset riippuvat hyvin monista asioista:
Perintötekijöistä, kuten älykkyydestä, ulkonäösta j.n.e. Olosuhteet joihin syntyy määräävät myöskin tekemisen mahdollisuuksia. On helpompaa tehdä valintoja rikkaana kuin köyhänä.
Sinä, Alvar K., ajattelit varmaan lähtökohdaksi samaa kuin nykyelämässä.
On sanottu, että ihmisen pitäisi tehdä ratkaisut intuition, sisäisen näkemyksen, varassa. Tällainenhan meillä kaikilla on!
Reaali- eli todellisessa elämässä meidän on kuitenkin tehtävä ratkaisut niiden mahdollisuuksien ja edellytysten varassa, joita meillä on.
Anteeksi, Alvar K.,että sorruin tällaisen pohdintaan enkä kirjoittanut pelkän intuition varassa, vai kirjoitinko?
Tällainen pohdinta kyllä minua paljon miellyttää vaikka se onkin ehkä täysin hyödytöntä.
Kyllä minäkin eläisin "paljon toisin" jos saisin uuden mahdollisuuden tai ehkä joutuisin paremminkin uuteen, ehkä raskaaseenkin elämään.
Yleensä kai tämän kysymyksen edessä ajatellaan elettyä elämää: jos saisin saman tehdä uudelleen samoissa olosuhteissa, menettelisin niin ja niin.
Itse en virheitä täynnä olevan elämäni suhteen tiedä, pystyisinkö parempiin valintoihin edes jälkeenpäin. Kerron yhden esimerkin.
Tulin valituksi hyvin nuorena vaativaan virkaan. Esimieheni oli alan ehdoton huippu, mutta armoton juoppo. Työt sujuivat hyvin kiitos hänen avustajavalintojensa. Esimieheni pyysi minua usein seuraansa kertoen samalla korvaamattoman tärkeitä ammattiasioita. Olin absolutisti.
Jouduin hyvin kiusallisiin tilanteisiin. Minun oli toisaalta mahdoton kieltäytyä "kunniasta" ja minä pidin hänestä, mutta samalla jouduin opettelemaan juomista. Minusta tuli vuosien mittaan juoppo. Myöhemmin taistelin itseni irti siitä paheesta.
Kun nyt jälkeenpäin ajattelen tuotakin tilannetta, en tiedä miten minun olisi pitänyt menetellä. Jouduin maksamaan kovan hinnan tiedoista, joita olisi muuten ollut mahdotonta tavoittaa. Hyvä ja paha ovat monesti toisiinsa kietoutuneet.
Käytännössähän ihminen syntyy aina uusiin olosuhteisiin. Vanhempien geenit auttavat jos auttavat valinnoissa. Elleivät ulkonaiset olosuhteet aiheuta pakkovalintoja, vapaat valinnat ovat intuitiivisia, kuten Ruuneperi arveletkin.
Nimimerkki "opiskelisin" on kirjoittanut pilke silmässä ihanne-elämänsä kuvan. Noin kun se menisikin!
Joka innoitti minutkin,,,,irroittelemaan
todellakin ,näin tekisin,ennenkaiea opiskeli
sin,,,,kukaan ei "tuupannut" miks en itse ym
märtänyt,,,jatka Alvar,,,,,Tsemppiä
Tekisin tietenkin kaikki samat virheet. Tällä tiedolla ja kokemuksella, valitsisin toisin joissakin tienhaaroissa.
En tiedä olisinko onnellisempi, mutta turha on jossitella, tehty mikä tehty. Eikä mitenkään huonosti käynyt, silti.