Mitä mieltä tästä?

Kirjoittaisin lyhyempiä lauseita. Näin niistä tulee selkeämpiä. Esimerkiksi:

Vain pieni tössähdys ja Setälän kielioppi retkottaa kannet levällään lattialla hauras selkä revenneenä.
-->
Blam! Tömähdys kiiri opettajainhuoneen äänettömyydessä. Setälän kielioppi retkotti kannet levällään lattialla. Sen hauras selkä oli revennyt.

Tavallaan on hyvä, että haet voimakkaita mielikuvia ja erikoisia sanoja, kuten trofee ja linoleumiaavikko. Ne ovat kiinnostavia lukijan kannalta, kunhan niitä ei tuo liikaa.

Asiaa on paljon ja henkilöihin pureudutaan syvälle. Ote ei kolahtanut kerronnan nopeuden takia, vaikka minäkertoja alkoi kiinnostaa. Tekstissä on kuitenkin potentiaalia, ja se voi kolahtaa jollekin toiselle. Tiivistä kerrontaa voisi hieman höllentää ja selkeyttää. Pilkkujen tarkoitusta miettisin uudestaan viiden pilkun lauseessa.

"Itse ostamani kirjallinen trofee on pilalla, ja minä joudun nostamaan sen."

Ylempi lause pudottaa pois puolet lukijoistasi. Jos ei pudota, viimeistään neljäs lause tekee sen. Jos olet asialle sujut, ei siinä mitään, jatka toki.

Mitä tarkoittaa trofee? Luulin osaavani suomea täydellisesti. Onkohan tuo joku uusi väännös englannista, tai uusiosana? Tropfy? Vai onko se ranskaa? En osaa sanaakaan ranskaa.

Kannattaa ehkä kirjoittaa kieltä, jota lukijat ymmärtävät.

suurin osa adjektiivit pois. etenkin pliisut, kuten "harmahtavat". adjektiivien poisto on ihan peruskauraa proosassa joten siitä ei nyt kenenkään alun tarvitse ruveta parkumaan. kaikkia ei kannata poistaa, esim. "hävyton huhu" kertoo jotain oleellista enemmän kuin pelkkä huhu.

jouduin tekstissä hieman ulalle alussa, esim. siitä ketkä tuijottavat selällään.

sanat tössähdys ja kiikkuu ovat hieman lapsellisia aiheeseen nähden, luulin tekstin ensin olevan koululaisen koululaisista kirjoittama (koululaiset elköön loukkaantuko, lapset voivat käyttää erilaisia sanoja kuin aikuiset, vaikkakaan en tiedä menisikö kustantajalla läpi lapsikirjailijan kohdallakaan nuo sanat).

pitkät virkkeet ok, mutta turhaa voi tiivistää, esim. "olen pääsemässä ulos..." voisi olla vain että "oppilaita kuhisevan käytävän ovella tulee vastaan..." tai vastaavaa, ymmärrät mitä tarkoitan.

muuten tekstisi ok, pidän tyylistäsi noita edellämainittuja asioita lukuunottamatta. sivistyssanojenkin käyttö ok, nimenomaan opettajan mietteisiin sopii erittäin hyvin. lukijan ymmärrystä ei kannata aliarvioida ja sen takia välttää vaikeita sanoja jos ne sopivat tilanteeseen. eikä toisaalta huolestua siitä ettei lukija kaikkia sanoja ymmärrä, koska oppi ei ojaan kaada.

jännitekin löytyy tarinasta heti ja jäin miettimään mitä opettaja on tehnyt. hyvä tarinan alku.

Sivistyssanoja käytetään tyylin luomiseen ja tarkkoihin ilmauksiin. Yleisin syy on päteminen, jota "kirjallinen trofee" edustaa. Jos tarkkaa ilmausta olisi haettu, trofee olisi riittänyt. Koska sivistyssanaa tarkennetaan asian ymmärtämiseksi, sana tuodaan väkisin kerrontaan. Kirjoittaja asettaa sanavalinnoilla oman tietämyksensä esiintuomisen tarinan ymmärtämisen edelle. Jos hän ajattelisi lukijaa, hän olisi kirjoittanut kirjallinen palkinto tai palkinto. "Kirjallinen narsismi" kukkii.

Ougeli dougeli, mukava kun kommentoitte. Kirjoitin alun noin puolessa tunnissa, koska halusin testata palstaa. Ei ole aavistustakaan tarinan jatkosta, mutta jotain rikollistahan opettajatar on selvästi puuhannut ja saanut potkut. Mitä ehdottaisitte? Lajityyppi on varmasti jännäri.

Teksti kaipaa lausetasolla trimmaamista, mutta tyylin aion pitää tiivinä. Ja kyllä, aion käyttää pilkkuja. Minkäs sille voi, että niitä tarvitaan suomen kielessä aivan kohtuuttoman paljon.


Kirjallinen trofee on ihmetyttänyt monia. Itse asiassa se on ihmetyttänyt kyllä minuakin jälkikäteen, koska mikä hemmetti on kirjallinen metsästysmuisto?

Jos se opettaja olis haaveillut kirjailijuudesta, ja sortunut nettiin saivartelemaan itseään paremmille kirjoittajille epäoleellisuuksista. Työajallaan tietenkin, ja narahtanut reksille siitä.

Tai ei sittenkään. Epäuskottavaa. Eihän kukaan sellaista tekisi. Eihän? ;)

Potkuja voisi tuoda paremmin esille. Ajattelin muuttolaatikon vihjaavan vaihtuvaan työkuvaan, jonka minäkertoja kokee nöyryyttäväksi. Työkuva vaihtuu, mutta dramaattisemmin kuin ymmärsin. En katsoisi monitulkintaisuutta tässä kohtaa etuna.

"Mitä ehdottaisitte?"

Potkujen taustalla voisi olla mustamaalaus, jota minäkertoja alkaa selvittää. Minäkertoja pääsee vihamiehen jäljille, jolloin vihamies ottaa järeämmät keinot käyttöön. Novelli voisi päättyä vihamiehen saadessa potkut ja minäkertojan saadessa takaisin työpaikkansa ja työtovereidensa luottamuksen. Luontevin lajityyppi olisi jännäri.

Koppava äidinkielenopettaja, joka on saanut oikeudenmukaisesti potkut, ei ole erityisen samaistuttava henkilö, ellei häntä ole kohdeltu väärin. Jos hän on ansainnut potkunsa, novelli voisi keskittyä potkujen jälkeiseen elämään ja uuden työpaikan löytämiseen. Luontevin lajityyppi olisi draama.

Tarkka jäsentely on suotavaa asiateksteissä, mutta kaunokirjallisuudessa voi olla suotavampaa käyttää löyhempää pilkutusta parantamaan lukijan eläytymistä:

En tiedä kumpi loukkaa enemmän: se että työtoverini tuomitsivat minut, kun tekoni oli vasta hävytön huhu, vai Edithin rajaton luottamus.