Opinnäyte

Nyt olisi vaatetusalan opiskelijalla hakusessa opinnäytetyön aihe ja asiakas!
Jos on tarvetta jollekin erikoisemmalle ompelutyölle laittakaapa viestiä tulemaan ;)
560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Missäpäin asut / opiskelet? Mitä kustannuksia asiakkaalle tulisi.

Äänestä
  • Jyväskylässä asun. Yhden kerran on otettava mitat ja vähintään kaksi sovitusta tehtävä täällä.

    Kustannuksia tulisi materiaaleista ja sitten työn suuruudesta riippuen työpalkkaa koululle. Opinnäyte töissä on menetelty niin, että työpalkka on puolet pienempi kuin yleensä.

    Äänestä

  • Zils kirjoitti:

    Jyväskylässä asun. Yhden kerran on otettava mitat ja vähintään kaksi sovitusta tehtävä täällä.

    Kustannuksia tulisi materiaaleista ja sitten työn suuruudesta riippuen työpalkkaa koululle. Opinnäyte töissä on menetelty niin, että työpalkka on puolet pienempi kuin yleensä.

    Mainittakoon vielä, että varsinaista työtä pääsisin kyllä tekemään vasta myöhemmin tänä vuonna (tarkkoja aikoja en vielä osaa sanoa), mutta suunnittelun voi aloittaa samantien :) Suunnittelun jälkeen osaisin antaa myös arvion työpalkasta

    Äänestä

Asun itse Lahdessa ja asia olisi kiinnostanut, mutta menee hankalaksi noi tapaamiset...

Äänestä
  • Aivan... Harmi :/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Zils kirjoitti:

Nyt olisi vaatetusalan opiskelijalla hakusessa opinnäytetyön aihe ja asiakas!
Jos on tarvetta jollekin erikoisemmalle ompelutyölle laittakaapa viestiä tulemaan ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu