Rikoskomisariota epäillään törkeästä kavalluksesta

PELIHIMO PILASI POLIISIURAN?

Pirkanmaan poliisilaitoksen toiminta-alueella työskentelevää rikoskomisariota epäillään törkeästä kavalluksesta.

Rikosepäilyn taustalla on monivaiheinen tapahtumienkulku kaikki on saanut alkunsa rikoskomisarion ahkerasta peliharrastuksesta, joka johti hänet vakaviin ongelmiin.
Mies käytti tiettävästi suurehkoja panoksia ja menetti peleissä suuria summia rahaa. Poliisin palkka ei pelaamiseen enää riittänyt.

Rikoskomisario toimi erään sukulaisensa edunvalvojana. Hänen epäillään ensin kähveltäneen sukulaisensa varoja. Kun sukulainen kuoli, rikoskomisariolle tuli hätä, sillä huomattavia summia varoja puuttui tämän tililtä.

Kyseinen rikoskomisario on mukana myös erään urheilu seuran toiminnassa. Hänen epäillään seuraavaksi kavaltaneen rahoja urheiluseuran tililtä saadakseen kuolleen sukulaisensa tilin näyttämään oikein.
Jotain siirtoja onkin tapahtunut, sen osoittavat tiliotteet.
Rikoskomisario on kuitannut rahasiirrot vahingoksi. Hän on vedonnut siihen, että tilit ovat menneet sekaisin.

Syyttäjä vahvistaa

Rikoskomisario kärähti siinä vaiheessa, kun urheiluseuranvastuujäsenet olivat huomanneet rahasiirron. Alibin tietojen mukaan jotkut urheiluseuran jäsenet olisivat olleet halukkaita sovittelemaan, mutta lopulta asiasta tehtiin tutkintapyyntö poliisille.

Koska kysymyksessä on epäily poliisin tekemästä rikoksesta, tapauksen tutkinnanjohtajana toimii syyttäjä. Tässä tapauksessa tutkintaa johtaa kihlakunnansyyttäjä ja Olli Sulkonen Salpausselän syyttäjänvirastosta. Jutun tutkijana toimii Varsinais-Suomen poliisilaitoksen poliisi.

- Kysymys on ainakin tuhansista euroista. Rikosnimikkeenä on törkeä kavallus, Sulkonen sanoo.

Onko rikoskomisario myöntänyt teon?
- Hänen kantansa oli sen tyyppinen, että kyse on jonkinlaisesta erehdyksestä. Hän puhui “fibasta”. Tähän mennessä miestä on vain puhuteltu. Virallista kuulustelua ei ole vielä tehty. Sulkonen uskoo, että tutkinta valmistuu syys- lokakuun aikana.

- Ei tässä jutussa paljon kuultavia ole. Häntä itseään tietenkin kuullaan. Kirjallisena materiaalina ovat tiliotteet, jotka osoittavat, mitä on siirretty ja minne.

Pirkanmaan poliisilaitoksen poliisipäällikkö Aapo Nuotio
on luonnollisesti tietoinen rikoskomisarion kavallusepäilystä.

- Kyseinen rikoskomisario on tällä hetkellä virkavapaalla.

Poliisilähteiden mukaan kyseinen rikoskomisario on ottanut kavallusepäilyn erittäin raskaasti. Rikoskomisario on joutunut hakemaan rikosepäilyn johdosta terveydenhoidollista apua.

Mikäli rikoskomisario tuomitaan kavallusjutussa, on enemmän kuin todennäköistä, että hän menettää poliisivirkansa.

Törkeästä kavalluksesta voidaan tuomita enimmillään jopa neljän vuoden vankeusrangaistukseen.
13274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ihmisiä ne ovat poliisitkin ja ihan yhtä raadollisia, siinä kuin muutkin. Tilaisuus tekee varkaan, ammatista riippumatta.

Äänestä
  • Poliisitko muka ihmisiä! Ja paskat! Poliisit on täysiä sadisteja, kiduttajia eli täysiä sikoja!

    Yksikään poliisi ei ansaitse ihmisarvoa! Kukaan ihmistä kunnioittava ei hakeudu poliisiksi!

    Poliisille on vain yksi arvo… niskalaukaus!

    Äänestä

  • että ei vaan pitäisi sitten enää olla poliisi tekonsa jälkeen. Häpäisevät koko poliisikunnan.

    Äänestä

Hienoa esimerkkiä taas! Todennäköisempää on ettei menetä virkaansa. Sehän ei olisi yhdenvertaisuusperiaatteen mukaista poliisissa, jos irtisanottaisiin pikku rikoksesta..

Äänestä
  • Joo
    Se menee niin, että jos tulee yli kahden vuoden tuomio, niin oikeuden on pakko laittaa viralta. Oikeus voi panna myös alle kahden vuoden tuomion saaneen viralta, mutta yleensä oikeus jättää sen nimittävän viranomaisen tehtäväksi.

    Äänestä

Tyypillinen vuokkoneiti -> tottunut työssään että hän saa tehdä mitävain.

Lissuhan voi työssään vaikka ampua ihmisen ja ei saa mitään tuomiota tai raiskata lapsen -pamput viuhuu yhtenään ,mutta tuoimioita ei lissut niistä saa .

Jos jotain tuomiota tulee niin sakot ja joutuu korvaamaan vahingon - ja se ei vuokon palkoilla ole mitään.

Mikäli menettää virkansa saa hakea sitä takaisin jo muutamanvuoden päästä.

Äänestä

Pelihimo johtaa monenlaisiin vaikeuksiin, pitäis kieltää nää kaikki rahapelit, ihan kuin entisinä aikoina.

Äänestä

Suomi lienee ainoa maa, jossa poliisi tutkii toisen poliisin tekemiset. Siitä on objektiivisuus kaukana. Lapsellista näennäis-objektiivisuutta saadaan sillä, että eri piirin pojat tutkii toisen piirin poliisiin kohdistuvat rikokset.

Todellisuudessa poliisit ovat hyvin tiivis ja pieni yhteisö, joten tilanne on melkein sama kuin jos isä tutkisi poikansa rikokset. Kyllä tällekin asialle jotain pitäisi tehdä ja nopeasti. Eikö mitään puolueetonta viranomaista saada näiden tilanteiden varalle? Perussuomalaiset voisivat aloittaa toimenpiteet ao. lainsäädännön muuttamiseksi vastaamaan kansalaisten oikeustajua.

Äänestä
  • " Lapsellista näennäis-objektiivisuutta saadaan sillä, että eri piirin pojat tutkii toisen piirin poliisiin kohdistuvat rikokset."

    Saman vuosikurssin opiskelijakaverit "tutkii" asiat...Ei veli veljeä unohda!

    Piiri pieni pyörii... poliisit, syyttäjät ja tuomarit siinä hyörii.

    Hyväveli kerho elää ja voi hyvin...tyhmän kansan kustannuksella:) Siinä ei soinilaisuus auta!

    Äänestä

no vähän pelasin... sori. ja menihän ne omat ja varastetut rahat sekaisin mutta olen ihan rehellinen poliisi!

mitä.,..ettekö usko? ihme porukkaa?? voi vittu!

Äänestä

Hieno mies

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poliisirikolliset kirjoitti:

PELIHIMO PILASI POLIISIURAN?

Pirkanmaan poliisilaitoksen toiminta-alueella työskentelevää rikoskomisariota epäillään törkeästä kavalluksesta.

Rikosepäilyn taustalla on monivaiheinen tapahtumienkulku kaikki on saanut alkunsa rikoskomisarion ahkerasta peliharrastuksesta, joka johti hänet vakaviin ongelmiin.
Mies käytti tiettävästi suurehkoja panoksia ja menetti peleissä suuria summia rahaa. Poliisin palkka ei pelaamiseen enää riittänyt.

Rikoskomisario toimi erään sukulaisensa edunvalvojana. Hänen epäillään ensin kähveltäneen sukulaisensa varoja. Kun sukulainen kuoli, rikoskomisariolle tuli hätä, sillä huomattavia summia varoja puuttui tämän tililtä.

Kyseinen rikoskomisario on mukana myös erään urheilu seuran toiminnassa. Hänen epäillään seuraavaksi kavaltaneen rahoja urheiluseuran tililtä saadakseen kuolleen sukulaisensa tilin näyttämään oikein.
Jotain siirtoja onkin tapahtunut, sen osoittavat tiliotteet.
Rikoskomisario on kuitannut rahasiirrot vahingoksi. Hän on vedonnut siihen, että tilit ovat menneet sekaisin.

Syyttäjä vahvistaa

Rikoskomisario kärähti siinä vaiheessa, kun urheiluseuranvastuujäsenet olivat huomanneet rahasiirron. Alibin tietojen mukaan jotkut urheiluseuran jäsenet olisivat olleet halukkaita sovittelemaan, mutta lopulta asiasta tehtiin tutkintapyyntö poliisille.

Koska kysymyksessä on epäily poliisin tekemästä rikoksesta, tapauksen tutkinnanjohtajana toimii syyttäjä. Tässä tapauksessa tutkintaa johtaa kihlakunnansyyttäjä ja Olli Sulkonen Salpausselän syyttäjänvirastosta. Jutun tutkijana toimii Varsinais-Suomen poliisilaitoksen poliisi.

- Kysymys on ainakin tuhansista euroista. Rikosnimikkeenä on törkeä kavallus, Sulkonen sanoo.

Onko rikoskomisario myöntänyt teon?
- Hänen kantansa oli sen tyyppinen, että kyse on jonkinlaisesta erehdyksestä. Hän puhui “fibasta”. Tähän mennessä miestä on vain puhuteltu. Virallista kuulustelua ei ole vielä tehty. Sulkonen uskoo, että tutkinta valmistuu syys- lokakuun aikana.

- Ei tässä jutussa paljon kuultavia ole. Häntä itseään tietenkin kuullaan. Kirjallisena materiaalina ovat tiliotteet, jotka osoittavat, mitä on siirretty ja minne.

Pirkanmaan poliisilaitoksen poliisipäällikkö Aapo Nuotio
on luonnollisesti tietoinen rikoskomisarion kavallusepäilystä.

- Kyseinen rikoskomisario on tällä hetkellä virkavapaalla.

Poliisilähteiden mukaan kyseinen rikoskomisario on ottanut kavallusepäilyn erittäin raskaasti. Rikoskomisario on joutunut hakemaan rikosepäilyn johdosta terveydenhoidollista apua.

Mikäli rikoskomisario tuomitaan kavallusjutussa, on enemmän kuin todennäköistä, että hän menettää poliisivirkansa.

Törkeästä kavalluksesta voidaan tuomita enimmillään jopa neljän vuoden vankeusrangaistukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu