Kysta

Hei,
Oireena minulla on ollut kipuja emättimessä, virtarakossa ja putken suulla (tuntuu, että pissattaa vähän väliä), sekä alavatsalla ja kyljessä. Aluksi epäilivät vain virtsakiviä, mutta kun litalgin ei vaikuttanut, pääsin ultraääneen, jossa todettiin yli 5cm kysta oikealla puolella. Onko kellään kokemuksia? Onko kysta aiheuttanut minkä tyyppisiä oireita? Lääkäri sanoi, että kontrolliin parin viikon päästä, kun seuraavat kuukautiseni ovat tulleet. Lääkäri varoitteli myös kystan puhkeamisesta, mitä todella odotan kauhulla. Jos muilla on kokemuksia, niin olisi kiva, jos haluatte jakaa niitä.
3538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse vasta menin päivystykseen toissayönä aivan jumalattoman alavatakivun takia. Kipu alkoi ihan vaan perus yhdynnän yhteydessä. Aluksi ajattelin sen vain olevan sitä kun menee liian syvälle, mutta sitten kipu yltyi niin että leikki piti lopettaa. Siinä hetken kiemurtelin ja kumppanin kanssa ihmeteltiin. Lämmin suihkukaan ei auttanut kipuun. Ei auttanut makuuasento, istuminen, seisominen, täytyi vain olla kumarassa tai polvillaan/sykkyrässä lattialla.

Päivystyksessä ottivat sitten vain verikokeen ja virtsanäytteen, ja lääkäri tunnusteli vatsaa ja kyseli kivusta. Hän epäili, että minulla olisi kysta puhjennut yhdynnässä, ja neuvoi varaamaan ajan gynekologilta, jossa voi sitten ultrata (varasinkin mutta aika vasta parin viikon päästä...).

Nytten sitten tuntunut kipuja silloin tällöin emättimessä (varsinkin istumaan käydessä) ja vessahädäntunnetta on suhteellisen usein. Pelottaa myös yhdyntä. En tiedä, uskaltaako edes kokeillakkaan ennen gynekologilla käyntiä.

Tämä on toinen kerta kun tunnen tällaista kipua. Ensimmäinen kerta tosin kesti vain vajaan 5min, outo tunne alavatsan seutuvilla ehkä puoli tuntia. Nytten kipua kesti reilun tunnin ja outoa tunnetta sekä lievää kipuilua alavatsan ja emättimen seutuvilla kipuilusta lähtien. Itse ajattelin sen vain johtuvan kovasta kivusta, odotan siis varmaankin sinne gynekologilla käyntiin asti, jollei jokin muutu. Arveluttaa myös se, että kuukautiseni ovat myöhässä, johtuisiko se viimekuussa ottamasta jälkiehkäisypilleristä?

Kuinka pitkään sinulla on kivut kestäneet?

Äänestä

Mulla todettiin pari viikkoa sitten 14cm kysta joka tähystyksellä leikattiin samantein. oli kylkikipua,jatkuvaa pissahätää(myös öisin sai käydä vessassa monta kertaa) alavatsakipua joka paheni tärinästä....heinäkuun alussa tunsin alavatsassa vasemmalla puolella pienen pahkuran joka mun mielest kasvo paris kuukaudes toho 14cm.. tähystyksessä mulla sit todettiinkin endometrioosi:( miten sulla kävi kontrollissa?

Äänestä

Minulta löydettiin kysta ihan kontrollikäynnillä.Oli silloin n.7x11cm,mutta muutaman viikon päästä oli kasvanut jo puolella uudessa ultrassa.Poistettiin n.kk:n päästä löydöstä tähystyksellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miålipåå kirjoitti:

Hei,
Oireena minulla on ollut kipuja emättimessä, virtarakossa ja putken suulla (tuntuu, että pissattaa vähän väliä), sekä alavatsalla ja kyljessä. Aluksi epäilivät vain virtsakiviä, mutta kun litalgin ei vaikuttanut, pääsin ultraääneen, jossa todettiin yli 5cm kysta oikealla puolella. Onko kellään kokemuksia? Onko kysta aiheuttanut minkä tyyppisiä oireita? Lääkäri sanoi, että kontrolliin parin viikon päästä, kun seuraavat kuukautiseni ovat tulleet. Lääkäri varoitteli myös kystan puhkeamisesta, mitä todella odotan kauhulla. Jos muilla on kokemuksia, niin olisi kiva, jos haluatte jakaa niitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu