Tuli kiinteistövero maksettavaksi kahdessa erässä. Olen ollu jo pitkään tt asiakas ja varmaan tulen olemaanki. No nyt kiiteistövero lasku syyskuulta on 105,26 euroa, mutta toimeen tulotuessa ei hyväksytty menoiksi kuin vain 17,54 euroa eli 12 jaettuna. Nyt kysynki tulisko tuo koko summa hyväksyä syyskuussa, vai onko oikein että summa on jaettu 12. Sillä kiinteistö veroahan peritään takautuvasti viime syksystä asti.
Kiinteistövero tt:ssä?
Miten on?
159
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Noi maksut pitää hyväksyä sen mukaan, mikä on summa ja eräpäivä.
Eli se pitää hyväksyä kokonaisuudessaan.
Toinen juttu olisi tiuetenkin jos olisit saanut aikaisemmin joka kuukausi sen 12e ja päätöksessä olisi lukenut aina erikseen, että tuki on myönnetty sitä silmällä pitäen, että joskus joudut maksamaan kiinteistöveroa.