Elementtitalon katon maalaus

Katossa kevyesti röpelö pinta, kuin ruiskutettu tasoite, mutta on kyllä maalattu. Eli seinistä näkee rajauksista että katto on maalattu seinien jälkeen - on valkoisempi kuin seinät. Edellinen omistaja tehnyt tökeröä jälkeä ja seinissä/katossa muutenkin paikkailtavaa, siksi menee katto ja seinät nyt uusiksi.

Tein amatöörivirheen eli aloin maalaamaan tuota kattoa suoraan vesiohenteisella maalilla telalla ja runsain vedoin eli samaa kohtaa katosta tuli telailtua edestakas. Niinpä kävi että katosta alkoi "rätteinä" irrota pinta. Ei siis sulanut röpelöpinta vaan selvästi maalikerros tuli alas..Näyttää kuin olisi maalia tasoitteen päällä koska tuo röpelöinen pinta irtosi teräslastalla isoina paloina. Olisiko niin että vanha maalipinta on imenyt lävitseen vesiohenteisen tuoreen maalin ja tasoitteen uloin pinta märkänä on pettänyt?

Nyt on pienen huoneen koko katto vedetty tasoitteelle asti ja kitattu. Käykö tuohon kattoon nyt millainen maali, esim. vesiohenteinen akrylaattipohjamaali jota varovasti telalle levitän(ensimmäisellä maalauskerralla vain yksi veto per alue)? Enää siellä ei ole vanhaa maalia niin ei ole tässä katossa huolta siitä, haluaisin vain neuvot mikä maali siellä pysyy hyvin? Toisekseen muissa huoneissa on vielä tuo maalipinta tasoitteen päällä, mikä olisi paras tapa maalata ne jottei nekin tipu alas ja työmäärä moninkertaistu? Ei taida vesiohenteinen maali käydä näihin muihin huoneisiin? Mutta käy tähän tasoitteen päälle?
1209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

mukamaalari kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu