Mac paras työjuhta?

Olen vuosikaudet ollut pc-koneiden suosija, mutta nyt uuden työpaikan myötä laivani taitaa kallistua toiseen suuntaan.

Minulla on kaksi työpaikkaa, joissa kummassakin teen samanlaista työtä. Toisella työmaalla on PC, ja toisella Mac. Nyt alkaa tuntua, että Mac on oiva työjuhta, ja taidanpa hankkia mokoman vempeleen kotiinikin.

On aika hurjaa, miten vikkelästi mäkkäräinen herää aamulla työntekoon, ja miten nopeasti tiedostohaku toimii. Kyllä se pc-konekin aika sukkelasti herää, mutta tuo tiedostojen haku on jotain ihan surkeaa.

Mäkkäräiset vaan ovat harmittavan kalliita, mutta ilokseni olen huomannut, että myös jälleenmyyntiarvo on tässä asiassa kompensaatiossa.

En tiedä miksi tämän edes kirjoitin, mutta nyt taidan olla virallisesti takinkääntäjä.
4250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuskinpa sunkaan tarvitsee valintaasi katua.:)

Äänestä

Hurahdin Mac-uskoon l. tein "tietokoneparannuksen" 2007. Alkoi uusi elämä
MacIn kanssa eikä ole tarvinnut katua joten seuraavakin tuleva kone on mac.

Elän pienellä maaseutupaikkakunnalla eikä täällä juuri ole muita mac -käyttäjiä -
olen kuin "esisaarnaaja" seudullani ja kehoitan pc-ihmisiä tekemään parannus.

Äänestä

Itse hommasin oman ensimmäisen Mac koneen vuonna 2005. Sen jälkeen työkoneena on ollut Mac. Kertaakaan en ole katunut.
(Vaikka olenkin Microsoftin sertifikoima it-alan ammattilainen...)

Myös iPhone ja iPad ovat löytäneet jotenkin tiensä omistukseeni.

Omistan myös Windows läppärin, semmoisen vähän kalliimman ja tehokkaamman jolla tulee tämä viihdepuoli hoidettua eli pelaaminen.

Niin ja yksi wanha PC löytyy myös kotoa jossa Debian Linux, oma henk.kohtainen palvelin joka toimii paitsi tiedosto/tulostus palvelimena myös omana www, ftp, teamspeak, yms. palvelimena.

Vaimo ei ole koskaa PC:tä edes omistanut. Hänen ensimmäinen tietokone oli Mac ja siinä on pysynyt.

Sama totuus pätee kaikkialla: Työkalut työn mukaan.

Äänestä
  • Mullakin on tuo i Phone.

    Tuli mieleen noista muista koneista että itelläni on lisäksi myös linuxia (4kpl),
    mm opensuse -versiolla. Mac on tietysti pääkoneeni mutta niitäkin on talossa
    useita - kolme. Noista harvinaisista käyttöjärjestelmistä vielä että kerran
    kokeilin Solarista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


--Johanna-- kirjoitti:

Olen vuosikaudet ollut pc-koneiden suosija, mutta nyt uuden työpaikan myötä laivani taitaa kallistua toiseen suuntaan.

Minulla on kaksi työpaikkaa, joissa kummassakin teen samanlaista työtä. Toisella työmaalla on PC, ja toisella Mac. Nyt alkaa tuntua, että Mac on oiva työjuhta, ja taidanpa hankkia mokoman vempeleen kotiinikin.

On aika hurjaa, miten vikkelästi mäkkäräinen herää aamulla työntekoon, ja miten nopeasti tiedostohaku toimii. Kyllä se pc-konekin aika sukkelasti herää, mutta tuo tiedostojen haku on jotain ihan surkeaa.

Mäkkäräiset vaan ovat harmittavan kalliita, mutta ilokseni olen huomannut, että myös jälleenmyyntiarvo on tässä asiassa kompensaatiossa.

En tiedä miksi tämän edes kirjoitin, mutta nyt taidan olla virallisesti takinkääntäjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu