Tarvitsen vinkkejä tutustumiseen. Olen yläasteella ja olen koettanut jo monesti tutustua rinnakaisluokkalaisiini kun omalla luokallani on vähän erikoisia ihmisiä joihin en vaan tunnu kuuluvan ja tunnen nyt että olen leimautunut jo siksi yksinäiseksi luuseriksi joka kykkii nurkassa hiljaa. Oma erikoinen luokkani on kai leimannut minutkin mukaan siihen erikoisuuteen. Harmittaa ja itkettää koska haluaisin oikeasti kavereita. No onhan minulla muutama kotona mutta silti... En kuitenkaan halua mitään että "hanki harrastus" nuo perusjutut oon lukenu jo ajat sitte.
Olemme kohta muuttamassa joten saatan vaihtaa toiseen kouluun, joka olisi hyvä, mutta pelkään etten saa sieltä kavereita kun minulla on kuitenkin muutama erikoinen luokkalaiseni joihin turvaudun kun tuntuu liian yksinäiseltä. Olen ujo ja oikeasti todella ujo. Pystyn vain hymyilemään ja joskus kysymään läksyjä yms. rinnakkaisluokkalaisilta mutta siihen se jää. En ikinä ole rohkea ja kun voisin olla niin en keksi mitä sanoa jotta en vain vaikuttaisi ihan sisäänpäinkääntyneeltä. Mitä voin tehdä? Miten ujoudesta pääsee eroon? Jos osaatte niin kertokaa kaikki vaiheet tästä tilanteesta kaveruuteen. Niin ois ees joku selkeä malli jonka mukaan voisin toimia

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.