Törmäsin netissä tällaiseen HETI ry:n sivuille, eli kyseessä on Kokonaisvaltaisen koiranjalostuksen tuki niminen yhdistys. Ajattelin, että tämäpä hyvä ja avuksi koirankasvattajille, mutta yllätyin suuresti kun tarkastelin hallituksen jäseniä ja ko. puljun pyörittäjiä. Onko heistä kukaan aktiivinen kasvattaja???
Esittelyissä ainoastaan Inkeri Kangasvuo kertoo kennelistään, mutta viimeinen huskypentue on tullut 11 vuotta sitten ja pohjanpystykorvia kasvatettu vain 4 pentuetta, viimeisin 2009. Lisäksi kun katsoo pentueiden sukusiitosasteita (jotka ovat todella huimia) täytyy vain ihmetellä mitä tekee HETI ry:n hallituksessa kun ei itse seuraa yhdistyksen ideologiaa.
On todella noloa, että koiranjalostusta arvostelevat ja ohjailevat ihmiset jotka eivät itse kasvata tai noudata omia periaatteitaan! Helppoa se on kasvattajille sanoa, ettei sukusiitosta saa käyttää olenkaan ja täytyy käyttää vain täysin terveiksi tutkittuja, huippuluonteisia, huippurakenteisia, käyttötestattuja koiria ja samalla pitää huolta populaation koosta eikä käyttää niitä huippukoiria, koska se nostaa kannan sukusiittoisuutta.
Kiinnostaisi todellakin kuulla muiden mielipiteitä! Jos itse on pitkänlinjan aktiivinen kasvattaja voi jo jotain sanoa koiranjalostuksesta ja sen vaikeudesta/helppoudesta ja arvostella sitten muiden tekemisiä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ikävä kyllä, monet pitkän linjan kasvattajatkaan eivät tiedä - eivätkä oikeastaan haluakaan tietää - tuosta kokonaisvaltaisesta koiranjalostuksesta yhtään mitään. Kasvatuksesta kylläkin.
No kyllä esim. SUKOKAn piirissä paljonkin puhuttu ko. aiheesta